Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta17115.12.20214

11356-2021 (02 02 00, 00 01 02, 02 02 02)

Tilinpäätösennuste vuodelle 2021 ja vuoden 2022 toiminta-, investointi-, henkilöstö- ja palvelusuunnitelmien hyväksyminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 171

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 10.12.2021:

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden palvelusopimus ja siihen liittyvä talousarvio vuodelle 2022 perustuu kaupunginvaltuuston 15.11.2021 § 258 hyväksymään talousarvioon, kaupunkistrategiaan ja siihen liittyviin ohjelmiin, kesällä 2021 hyväksyttyyn pormestarisopimukseen, pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmalinjauksiin sekä voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin. Kaupungin uusi strategia on vasta tekeillä, joten sen linjaukset eivät ehdi vaikuttamaan vuoden 2022 talousarvion valmisteluun.

 

Vuoden 2021 taloustilanne marraskuun lopussa

 

Vuoden 2021 taloustilanteeseen on edelleen jonkin verran vaikuttanut käynnissä oleva koronatilanne, vaikka pääosin oppilaitokset ovat voineet toimia lähiopetuksessa. Myös varhaiskasvatuksen kysyntä on ollut jossain määrin alhaisemmalla tasolla.

 

Kaupunginvaltuuston käsittelyssä 20.9.2021 olleen toisen osavuosikatsauksen yhteydessä siirrettiin 3.308.203 euron suuruinen palkankorotusvaraus kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen. Samassa yhteydessä palvelukokonaisuuden talousarvion pohjaluvut korjaantuvat.

 

Kolmannen osavuosikatsauksen käsittelyssä 15.11.2021 § 257 päätettiin, että kasvatus- ja opetuslautakunnalle, valtuuston tekemän linjausten mukaisesti, osoitetaan 1,1 miljoonaa euroa maksuttoman toisen asteen kustannusten kattamiseksi ja 1,5 miljoonaa euroa sisäisten vuokrien kattamiseksi.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudessa ja erityisesti perusopetuksessa on jouduttu siirtymään erilaisiin väistötilaratkaisuihin vuonna 2022 Nummenpakan, Katariinan, Luolavuoren ja Vasaramäen koulujen osalta. Tämä ylitys on kirjautunut jo muihin toimintakuluihin, joka muodostuu pääasiassa tilavuokrista.

 

Kaupunginvaltuusto linjasi myös varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen liittyen, että varhaiskasvatuksen maksutuottojen menetykset tulee korvata kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudelle. Tämän summan arvioiminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi.

 

Tilinpäätös 2020

TAM 2021

Ennuste 2021 OVK3

TA 2022

Tulot

20.350.520

23.190.408

22.782.382

23.322.674

Menot

324.956.031

345.729.809

345.393.815

347.261.140

Netto

304.589.131

322.539.402

322.611.433

323.938.466

 

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden osalta taloudessa ei päättyvän vuoden ole mitään sellaista erityistä huolta, joka aiheuttaisi muita toimenpiteitä kuin mitä kolmannen osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä on todettu. Siinä korostetaan tarkkaa taloudenpitoa, jota palvelukokonaisuudessa on vuoden 2021 aikana ja aiemminkin toteutettu.

 

Konsernihallinnon talousarviossa ovat olleet kuitenkin palvelukokonaisuuden mm. koronarahoitus, päätelaitteet, Digione-hanke sekä niistä aiheutuvat menot, joten todellinen määrärahojen käyttö varhaiskasvatuksen yksiköissä ja oppilaitoksissa on ollut palvelukokonaisuuden talousarviota suurempi.

 

Talousraami

 

Kaupunginvaltuusto on 14.6.2021 § 152 hyväksynyt suunnitteluraamin kasvatus- ja opetuslautakunnalle vuodelle 2022:

 

- käyttötalousosa: 322.000.000 euroa ja

- investointiosa: 4.830.000 euroa.

 

Vuoden 2022 toimintaympäristön muutos

 

Vuonna 2022 toimintaympäristö muuttuu kasvatuksen osalta kolmella tavalla:

1)

Erilaiset lakisääteiset muutokset: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen pieneneminen vaikuttaa suoraan kaupungin saamiin maksutuloihin, mutta vaikuttaa samanaikaisesti myös palvelusetelimenoihin, koska kaupungin tulee kompensoida maksutulojen väheneminen palveluntuottajille. Maksuton toinen aste laajenee vuonna 2022 yhdellä ikäluokalla. Kokonaiskustannus kasvaa 2.025.000 euroon. Kuraattoritoiminta on siirtymässä vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille. Tähän liittyen kansliapäällikkö on tehnyt 17.12.2021 § 298 päätöksen toiminnan siirtymisestä vuoden 2022 alusta kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jossa muut oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelut sekä oppilas- ja opiskeluterveydenhuoltopalvelut jo ovat. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on valmistellut kuraattoripalveluiden vuoden 2022 talousarvion.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2)

Kysynnän kasvu: Kysynnän kasvun taustalla on oppilas- ja opiskelijamäärien muutos perusasteella ja ammatillisessa koulutuksessa. Kasvu näkyy sekä yleisessä määrällisessä kasvussa että erityisen tuen tarvitsijoiden määrän kasvuna.

 

 

 

3)

Muut toimenpiteet: Muita menoja ovat varhaiskasvatuksen varahenkilöstön määrän lisääminen, 5-vuotiaiden esiopetus ja ns. palkankorotusten perimä, joka puuttuu raamista, mutta ollaan nyt kirjaamassa talousarvioon. Lisäksi tähän muutokseen kuuluu Turun konservatorion antaman musiikin laajan oppimäärän kuntakohtainen rahoitus.

 

 

 

 

 

 

Käyttötalousosa

 

Toimintatuotot

 

1)

Myyntituotot muodostuvat pääasiassa Turun ammatti-instituutin palveluiden ja tavaroiden myynnistä sekä perusopetuksen kotikuntakorvauksista.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

9.355.024

10.585.394

9.597.507

10.040.611

 

 

 

2)

Maksutuotot muodostuvat pääasiassa varhaiskasvatuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä opistojen asiakasmaksuista.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

6.689.109

8.309.097

7.208.165

7.979.588

 

 

 

3)

Tuet ja avustukset ovat pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön, opetushallituksen tai Euroopan unionin maksamia tukia. Aikaisemman käytännön mukaan vain myönnettyjä määrärahoja on voitu budjetoida ja mitään spekulatiivista rahaa ei tule budjetoida. Edellä kuvatut rahat ovat pääsääntöisesti raportoitavia, jolloin tukien ja avustusten lisääntyminen lisäävät myös menoja erityisesti henkilöstökulujen osalta. Koronarahoitus on pääsääntöisesti mennyt konsernihallinnon kautta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

4.006.708

4.073.066

5.737.939

5.078.825

 

 

 

4)

Muut toimintatuotot, sis. vuokratuotot, ovat kokonaisuudessaan vähäinen tuloerä.

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

299.678

222.850

319.455

223.850

 

 

Toimintamenot

 

1)

Henkilöstökulut ovat kasvatuksen ja opetuksen keskeisin menoerä.

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

177.294.483

190.472.662

190.029.162

192.676.388

 

 

 

2)

Palvelujen ostoon kuuluvat mm. päiväkotien ja oppilaitosten ateriapalvelut, varhaiskasvatuksen palvelusetelit, IT-palvelut ja koulukuljetukset.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

70.920.909

73.373.740

74.552.706

71.891.803

 

 

 

3)

Aineet, tarvikkeet ja tavarat muodostuvat erilaisista varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten hankinnoista. Voimakas määrällinen kasvu vuosina 2021 ja 2022 aiheutuu maksuttoman opetuksen laajenemisesta lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa. Maksuttoman 2. asteen menoja ei ole otettu huomioon vuoden 2021 talousarviossa eikä siten myöskään täysimääräisesti vuoden 2022 suunnittelussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

9.356.366

9.161.465

10.909.935

10.259.053

 

 

 

4)

Avustukset.

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

10.021.794

11.228.215

9.308.699

11.228.215

 

 

 

5)

Muut toimintakulut ovat pääosin sisäisiä vuokria. Siirtymistä erilaisiin väistötiloihin ei huomioitu vuoden 2021 talousarvion valmistelun yhteydessä, koska asiasta ei ollut varmuutta.

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

TAE 2022 ltk

 

57.362.479

61.493.728

58.328.628

59.805.681

 

 

Yhteenveto

 

 

Tilinpäätös 2020

TAM 2021

Ennuste 2021 OVK3

TA 2022

Tulot

20.350.520

23.190.408

22.782.382

23.322.674

Menot

324.956.031

345.729.809

345.393.815

347.261.140

Netto

304.589.131

322.539.402

322.611.433

323.938.466

Muutos

 

 

0,02 %

0,41 %

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus TA2022

 

 

 

 

 

 

 

Palvelualue

 

Tulot

Menot

Netto

Yhteiset toiminnot

 

625 217

11 363 195

-10 737 978

Varhaiskasvatus

 

8 483 136

112 191 322

-103 708 186

Perusopetus

 

7 467 134

126 388 931

-118 921 797

Rk. kasvatus ja opetus

2 466 262

19 294 282

-16 828 020

Lukiokoulutus

 

1 319 305

26 119 595

-24 800 290

Ammatillinen koulutus

2 961 620

51 903 815

-48 942 195

Palvelukokonaisuus yht.

23 322 674

347 261 140

-323 938 466

 

 

Yhteenvetona on todettavissa, että lautakunnalle esitettävä summa ylittää talousarvioraamin 1.938.000 eurolla. Raami ylittyy mm. kasvaneiden sisäisten vuokrien vuoksi sekä palvelukokonaisuuteen siirrettävän konservatorion avustusmäärärahan verran.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on valmistellut kuraattoriyksikön talousarvioesityksen. Kuraattoritoiminnan siirto vähentää talousarviota 1.562.990 euroa (netto) yhteisten toimintojen palvelualueelta.

 

Investointiosa

 

Talousarvioesityksen viemisessä järjestelmään on tapahtunut virhe ja lautakunnalla päätöksenteossa olleesta investointiesityksestä viimeinen kohta ”Kohdistamattomat ja pienet hankkeet” rivi on jäänyt pois kaupunginhallituksen ja -valtuuston lopullisesta käsittelystä. Alkuperäinen investointien talousarvioesitys vuodelle 2022 oli 4.830.000 euroa ja lopulliseen päätökseen oli siirtyneet kohteet, joiden loppusumma on yhteensä 2.230.000 euroa. Pois jäänyt varauksen kaltainen erä on tarkoitettu ennakoimattomiin väistöihin ja muihin tilajärjestelyihin.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan investointien talousarviomäärärahaa on näin ollen tarpeen tarkastella uudelleen vuoden 2022 aikana ja tarvittavat lisäykset tuotava uudelleen päätettäväksi. Tarkasteluajankohtana on ensimmäinen osavuosikatsaus.

 

Henkilöstösuunnitelma

 

Muutamat henkilöstösuunnitelmassa syyskuussa esillä olleet kohteet on voitu toteuttaa jo vuoden 2021 puolella, ja tässä henkilöstösuunnitelmassa olevat kohteet voidaan toteuttaa, mikäli palveluiden kysynnässä tapahtuu ennakoitavia muutoksia.

 

Oma haasteensa tuo talousarvion toteuttamiseen, ettei siinä ole huomioitu kasvatus- ja opetuslautakunnan 24.11.2021 § 159 tekemää päätöstä Kallelankadun päiväkodin kustannusvaikutuksesta eikä myöskään kasvatus- ja opetuslautakunnan 6.10.2021 § 140 tekemää päätöstä koskien St Olofsskolanin väistötilaratkaisua. Näiden kustannusvaikutus on yhteensä noin 400.000 euroa vuonna 2022.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 15.12.2021 ovat paikalla myös palvelualuejohtajat, talouspäällikkö, henkilöstöpäällikkö ja kehittämispäällikkö.

 

Liite 1                                  Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma

 

Liite 2                                  Investoinnit (Salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 § 3 kohta)

 

Liite 3                                  Henkilöstösuunnitelma

 

Liite 4                                  Varhaiskasvatuksen palvelusuunnitelma

 

Liite 5                                  Perusopetuksen palvelusuunnitelma

 

Liite 6                                  Lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelusuunnitelma

 

Liite 7                                  Ammatillisen koulutuksen palvelusuunnitelma

 

Liite 8                                  Ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 1               Kasvatus- ja opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston päätös 7.12.2021 § 80

 

EhdotusKasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä liitteet 1-8 toimintaa ja taloutta ohjaaviksi tavoitteiksi vuodelle 2022.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Palvelualuejohtajat Vesa Kulmala, Tommi Tuominen, Jussi Paavola, Hannu Immonen ja Liliane Kjellman olivat kokouksessa etäyhteydellä esittelemässä asiaa.

Jakelu

noudKasvatus ja opetus, ammatillinen koulutus
noudKasvatus ja opetus, lukiokoulutus ja yleissivistävä aikuiskoulutus,
noudKasvatus ja opetus, perusopetus
noudKasvatus ja opetus, varhaiskasvatus
esiKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus
noudSvenskspråkig fostran och undervisning
tpvJalonen Timo
tpvTakalo Anne


Liitteet:

Kasopelk § 171
Liite 1:Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma
Liite 2:Investoinnit (Salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 § 3 kohta)
Liite 3:Henkilöstösuunnitelma
Liite 4:Varhaiskasvatuksen palvelusuunnitelma
Liite 5:Perusopetuksen palvelusuunnitelma
Liite 6:Lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön palvelusuunnitelma
Liite 7:Ammatillisen koulutuksen palvelusuunnitelma
Liite 8:Ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen palvelusuunnitelma