Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta17825.11.20205

1540-2018 (10 03 02, 02 02 02, 11 05 02)

Selvitys Mars-korttelin päiväkotihankkeesta

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 178

Toimialajohtaja Timo Jalonen 16.11.2020:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta pyysi kokouksessaan 23.9.2020 selvitystä Mars-korttelin päiväkotihankkeen etenemisestä. Asia palautettiin uuteen valmisteluun 7.10.2020 olleessa kokouksessa.

 

Mars-korttelin päiväkodista valmistui tarveselvitys syyskuussa 2018. Tarveselvitys oli kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyssä 3.10.2018. Tarveselvityksen mukaan kustannusarvio oli 9,9 miljoonaa euroa. Tarveselvityksen pohjalta laadittiin hankesuunnitelma, jonka mukaan päivitetty kustannusarvio olisi 10,9 miljoonaa euroa. Suunnitelma sisälsi 241-paikkaisen päiväkodin, jossa on 10 ryhmää, joista kaksi ryhmää on ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville lapsille, kolme ryhmää on ilta- ja viikonloppuhoitoa tarvitseville lapsille, 4 ryhmää 1-6-vuotiaille lapsille ja yksi kerhoryhmä / avoin päiväkotiryhmä.

 

Vuoden 2019 talousarvion valmistelun yhteydessä kaupunginjohtaja pyysi vaihtoehtoisia ratkaisuja päivähoitopaikkojen turvaamiseksi alueella vedoten perustellusti hankkeen korkeaan hintaan. Tilapalvelukeskus etsi vaihtoehtoisia paikkoja Wäinö Aaltosen museon, Samppalinnan tuulimyllyn ja Urheilupuiston alueelta, mutta erilaiset rakennuspaikat osoittautuivat kohteiksi, joiden maan pinta oli paikoin niin jyrkkä, että paikat päiväkodille ja sen tarvitsemalle piha-alueelle olivat epäsopivia. Näiden vaihtoehtoisten sijaintien kustannukset eivät näyttäytyneet myöskään merkittävästi alempina kuin alkuperäinen Mars-korttelin päiväkodin kustannusarvio.

 

Mars-korttelin päiväkotihanketta ei ole viety eteenpäin, mutta hanketta ei myöskään ole hylätty. Mikäli hankeen edistämistä jatketaan, tulee kohteesta laadittu suunnitelma tarkastaa ja päivittää väestöennusteet huomioiden. Tilapalvelukeskuksen mukaan kesällä tehty kustannusarvio on sen verran ylimalkainen, että 2-3 vuoden kustannusten nousu mahtuu hyvin aiemmin esitetyn arvion sisälle.

 

 

Kuten edellä olevasta kuvasta voi havaita, on päivähoitoikäisten lasten määrä kääntynyt laskuun vuonna 2018. Määrä vähenee edelleen, koska kouluun siirtyvät ikäluokat ovat suurempia kuin päivähoitoikään tulevat ikäluokat.

 

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen kysynnän kasvu on hidastunut, ja epäselvää toistaiseksi on, missä määrin osallistumisaste voi vielä kasvaa. Käytännössä kaikki lapset osallistuvat esiopetukseen, ja 5-vuotiaidenkin osalta osallistumisaste on korkea.

 

Muut kohteet

 

Ns. Ruusukorttelin kaava-alueen rakentamisajankohdasta ei ole olemassa tarkkaa arvioita eikä siitä, milloin Koulukadun nykyiset päiväkotirakennukset tullaan purkamaan ja korvaamaan uudella päiväkodilla. Koulukadun päivähoitokapasiteetti tulee kuitenkin jonkin verran pienenemään.

 

TVT:llä on käynnissä uusi päiväkotikohde Sofiankadulla, ja se valmistuu syksyllä 2021 ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarpeisiin ja korvaa ainakin Koulukadulla olevan ruotsinkielisen päiväkodin. Koulukadulla voidaan tarpeen mukaan jatkaa päiväkotitoimintaa siihen asti, että kaava-alueen rakentuminen alkaa.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli Akselintien päiväkotiasiaa kokouksessaan 4.11.2020 § 164. Käsittelyssä todettiin, että Turun Päiväkodit Oy:n suunnittelema päiväkotihanke Akselintiellä vastaa hyvin sivistystoimialan varhaiskasvatuksen tarpeisiin ja valmistuessaan 2021 helpottaisi nopealla aikavälillä ratkaistavia väistötilakysymyksiä. Sivistystoimialan näkemyksen mukaan toimialalla on olemassa hyvinkin 140 hoitopaikan tarve mm. erilaisten peruskorjausten ja uudisrakennusten väistötilatarpeiden vuoksi. Vaikka kokonaisvuokran määrä on edellä esitettynä suuntaa antava, on se kuitenkin tarpeeksi luotettava, ja sitä on määrällisesti pidettävä kohtuullisena. Kohteen kielisyyttä tarkastellaan sivistystoimialan toimesta erikseen.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti puoltaa 140-paikkaisen päiväkodin hankintaa ja sijoittamista ensi vaiheessa osoitteeseen Akselintie 11 ja esitti tilojen vuokraamista kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus hyväksyi asian 9.11.2020.

 

Lisäksi TVT suunnittelee 4-ryhmäistä päiväkotia osoitteeseen Puutarhakatu 41. Se voisi valmistua vuosina 2022-2023.

 

Liite 1                                  TVT:n hankkeet Akselintielle ja Puutarhakadulle

 

Myös tässä samassa kokouksessa on esillä Linnakaupungin monitoimitalon tarveselvitys, jonka mukaan tavoitteena on saada alueelle 126 uutta päivähoitopaikkaa.

 

Lisäksi on syytä todeta, että ko. korttelin alueella Sairashuoneenkadulla on jo päiväkoti vastikään korjatussa rakennuksessa. Lisäksi on olemassa kaavavaraus päiväkotia varten Vilkkilänmäen alueella Martissa. Myös uuden päiväkodin valmistuminen Tommilankadulle (Paalupaikka) lisää hoitopaikkamääriä.

 

 

 

Yllä olevissa kahdessa kuvassa näkyy tilanne kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa keskustassa ja sen lähialueilla. Kunnallisten päiväkotien täyttöaste on ollut syyskuussa ja lokakuussa varsin korkealla tasolla 92-93 %, mutta käyttöaste selvästi heikompi 84-78 %. Koronatilanteen nopea heikkeneminen on todennäköisesti alentanut käyttöastetta syyskuusta lokakuuhun, jolloin tautilanne on heikentynyt.

 

Yksityisiin päiväkoteihin olisi sijoitettavissa nykyistä enemmän lapsia.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä selvityksen tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Kasopelk § 178
Liite 1:TVT:n hankkeet Akselintielle ja Puutarhakadulle