Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö5113.02.2023 

1138-2023 (00 01 05, 02 06 01, 02 05 01)

Osaamiskeskushanke ja kolmannen sektorin tuki

Vt. integraatiojohtaja Minna Sartes ja palvelujohtaja Mika Helva:

Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa Turun kaupungin osaamiskeskushanketta. Hankkeen hyväksytyssä talousarviossa on varattuna 25​ 000 euroa kolmannen sektorin ostopalveluihin. Halusimme käyttää rahan hankkeen tavoitteiden edistämiseen eli muunkielisten työllisyyden tai koulutuksen aloittamisen tukemiseen.

Järjestimme keskustelutilaisuuden rahan käytöstä kolmannen sektorin toimijoille 29.9. kello 16.30 alkaen. Kutsut lähetettiin ELY-keskuksen ylläpitämän Moniku-verkoston kautta. Tilaisuuteen osallistui kahdeksan henkeä, jotka edustivat kuutta eri yhdistystä. He tavoittelivat yhteistä esitystä, mutta lopulta saimme kaksi esitystä, joista toinenkin koostui kahden kolmannen sektorin toimijan erillisestä toisiaan tukevasta esityksestä. International Working Women of Finland Ry (IWWOF) ja Aurala Setlementti jättivät yhteisen esityksen ja Somnuoret ry oman ehdotuksen.

Working Women of Finland ehdottaa rahoitettavaksi mentorointiohjelmaa. Mentorointi- ja valmennusohjelman tavoitteena on auttaa kansainvälisiä mentoroitavia löytämään urapolkunsa Turun alueella. Talousarvio yhteensä 10​ 000 euroa.

Aurala Setlementti järjestää työllistymistä tukevia ryhmätapaamisia muunkielisille naisille sekä kesäleirin. Talousarvio yhteensä 7750 euroa.

Turun Som nuoriso ry hakee rahoitusta Anna mahdollisuus -hankkeelle 2023, jossa on tavoitteena etenkin maahanmuuttajanuorten työllistäminen. Talousarvio yhteensä 15​ 000 euroa.

Kolmen ehdotuksen yhteenlaskettu summa on 32​ 750 euroa. Koska osaamiskeskushankkeen budjetissa on varattuna lisäksi 16​ 000 euroa asiakkaille hankittaviin koulutuksiin, voidaan kaikki ehdotukset rahoittaa varaamalla tästä toistaiseksi käyttämättömästä summasta 7750 euroa aiemmin mainitun 25​ 000 euron lisäksi.

Hankkeet on käsitelty Maahanmuuton johtoryhmässä 17.1.2023. Maahanmuuton johtoryhmä päätti, että se puoltaa ehdotusta.

Liite 1​​Working Women of Finland ry:n ja Aurala Setlementti ry:n hanke-esitykset

Liite 2​Som nuoret ry:n esitys

Liite 3​Som nuoret ry:n esityksen mukainen talousarvio

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Päätös​Päätin, että osaamiskeskushankkeen rahoista voidaan sen talousarvion mukaisesti varata ostopalvelurahoista 32​ 750 euroa kolmannen sektorin esittämiin työllisyyttä edistäviin hankkeisiin siten, että International Working Women of Finland ry:lle maksetaan 10​ 000 euroa, Auralan Setlementti ry:lle 7750 euroa ja Turun Som nuoriso ry:lle 15​ 000 euroa työllistymistä tukeviin liitteissä esiteltyihin hankkeisiin.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

aoAuralan Setlementti ry
aoInternational Working Women of Finland ry
aoTurun Som Nuoriso ry
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, talousohjaus
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 51
Liite 1:Working Women of Finland ry:n ja Aurala Setlementti ry:n hanke-esitykset
Liite 2:Som nuoret ry:n esitys
Liite 3:Som nuoret ry:n esityksen mukainen talousarvio