Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus26713.06.201611

12587-2015 (011)

Turun seudun kehittämiskeskuksen liikkeenluovutus Turku Science Park Oy:lle

Tiivistelmä:

Turun kaupunki luovuttaa Turun seudun kehittämiskeskuksen toiminnan Turku Science Park Oy:lle liikkeenluovutuksena. Kaupunginhallitukselle esitetään liitteenä olevan liikkeenluovutussopimuksen hyväksymistä. Luovutushetki on 1.7.2016. Henkilöstösopimus tehdään Turku Science Park Oy:n ja pääsopijajärjestöjen välillä.

Kh § 267

Johtava kaupunginlakimies Laura Klami:

Asian tausta ja aikaisemmat päätökset

Turun kaupungin talousarviokirjassa (kv 17.11.2014 § 165) on päätetty kaupunginhallituksen kohdalla strategisena tavoitteena, että elinkeino- ja innovaatiopalvelut kootaan yhdeksi palvelukokonaisuudeksi ja yhdistetään yhteen toimitilaan (ICT-taloon).

Turun kaupunginhallituksen konsernijaosto on 31.8.2015 § 68 käsitellyt Turku Science Park Oy:n hallituksen pyytämää Turun kaupungin ennakkonäkemystä tytäryhtiön perustamiselle seudullisten elinkeino- ja innovaatiopalveluiden järjestämistä ja tuottamista varten. Perustettavan uuden yhtiön omistajina tulisivat olemaan TScP (määräysvalta) sekä Turun seudun kunnat. Konsernijaosto on päättänyt ilmoittaa konserniohjeena, että Turku Science Park Oy voi käynnistää tytäryhtiön perustamisen valmistelun siten, että valmistelu prosessissa huomioidaan kaupunginhallituksen myöhemmin tekemä päätös koskien elinkeino- ja innovaatiopalveluiden järjestämisestä Turun seudulla.

Turun kaupungin yhteistyötoimikunta käsitteli kokouksessaan 29.9.2015 § 69 Turun seudun kehittämiskeskuksen tilannekatsausta toiminnan järjestämisestä ja merkitsi tiedoksi yrityspalvelu- ja kehittämiskeskuksen johtaja Niko Kyynäräisen esityksen Turun seudun kehittämiskeskuksen toiminnan järjestämisestä.

Kaupunginhallitus on päättänyt 17.12.2015 § 550, että Turun seudun kehittämiskeskuksen uudelleenorganisoinnin valmistelua jatketaan liikkeenluovutusvaihtoehdon pohjalta. Liikkeenluovutusta koskeva asia saatetaan kaupungin yhteistyötoimikunnan käsittelyyn ennen kuin kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksensä asiassa. Kaupunginhallitus on edelleen päättänyt hyväksyä päätöksen liitteenä olleen elinkeinosopimuksen ja palvelusopimuksen sekä oikeuttanut kaupunginjohtajan tekemään sopimuksiin tarvittavia tarkennuksia.

Asiaa on käsitelty konsernihallinnon yhteistyöryhmässä 27.1.2016 § 6 ja 17.5.2016 § 26.

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt liikkeenluovutusta 31.5.2016 § 33 ja todennut, että sillä ei ole huomautettavaa asian suhteen. Yhteistyötoimikunta on edelleen todennut, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukainen yhteistoimintavelvoite on tällä käsittelyllä toteutettu. Yhteistyötoimikunta totesi, että liikkeenluovutuksen yhteydessä tulee varmistaa se, että Turku Science Park Oy maksaa heinäkuussa 2016 siirtyvälle henkilöstölle lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2015 – 31.3.2016 kertyneen lomarahan.

Liikkeenluovutus

Liikkeenluovutuksessa Turun kaupunki luovuttaa Turun seudun kehittämiskeskuksen toiminnan Turku Science Park Oy:lle. Luovutushetki on 1.7.2016.

Järjestelyn tarkoituksena on, että innovaatio- ja elinkeinopalvelut ovat nykyistä helpommin saavutettavissa. Asiakkaan on mahdollista saada lähes kaikki yritystoimintaan liittyvät palvelut saman katon alta riippumatta siitä, kuka on palvelun tuottaja. Tavoitteena on, että elinkeino- ja innovaatiopalvelut tuotetaan Turun kaupungin strategian mukaan asiakaslähtöisesti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Turun kaupunki luovuttaa Turun seudun kehittämiskeskuksen toiminnan Turku Science Park Oy:lle liikkeenluovutuksena. Luovutus käsittää Turun kaupungin omistuksessa olevan Turun seudun kehittämiskeskuksen toiminnan sekä sopimuksessa erikseen yksilöidyt varat, velat ja vastuut ja oikeudet sekä Turun seudun kehittämiskeskuksen palveluksessa olevan henkilöstön luovutussopimuksessa määritellyssä laajuudessa.

Henkilöstösopimus tehdään Turku Science Park Oy:n ja pääsopijajärjestöjen välillä.

Henkilöstö

Liikkeen luovutusta koskevat normit ovat liikkeenluovutusdirektiivi (2001/23/EY), työsopimuslaki, laki kunnallisesta viranhaltijasta sekä laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa.

Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Saman pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa mukaisesti liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;

2) luovutuksen syyt;

3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä

4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

Luovuttajan on annettava hallussaan olevat edellä tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

Kaupunginhallituksen 25.10.2010 § 554 päätöksen mukaisesti kaupungin toimintojen ulkoistaminen toteutetaan liikkeenluovutusta koskevien oikeusohjeiden mukaisesti ja siirtyvän henkilöstön osalta noudatetaan seuraavia periaatteita:

Kaupunki ei takaa siirtyvälle henkilöstölle oikeutta palata kaupungin palvelukseen eikä erityistä irtisanomissuojaa.

Kaupungin toimintoja ulkoistettaessa:

a) kaupunginhallitus päättää tapauskohtaisesti sisällytetäänkö tarjouspyyntöön siirtyvän henkilöstön asemaa koskevia ehtoja, tai

b) kaupunginhallitus päättää, että tarjouspyyntöön sisällytetään siirtyvän henkilöstön eläke-etuuksiin liittyvä ehto, jonka mukaan palveluntarjoaja järjestää siirtyville henkilöille kunnallisen eläkelain tasoisen eläkkeen ottamalla tarvittaessa lisäeläkkeet.

Mahdollisista henkilöstösopimuksista neuvotellaan erikseen.

Näitä periaatteita tulee noudattaa myös tässä liikkeenluovutuksessa.

Henkilöstösopimuksesta on neuvoteltu 18.2.2016 ja 4.3.2016 ja luonnoksen sisällöstä on päästy pääsopijajärjestöjen kanssa yhteiseen näkemykseen. Työnantajan lisäksi neuvotteluosapuolina ovat olleet pääsopijajärjestöjen edustajina Jyty ry, Turun yhteisjärjestö JHL ry sekä JUKO ry. Luonnos henkilöstösopimuksesta on liitteenä 2.

Taloudellinen mallinnus ja maksettava vastike

Yhtiölle liikkeenluovutuksena mahdollisesti syntyvä taloudellinen etu perustuu muun muassa liikkeenluovutuksen yhteydessä mahdollisesti syntyviin synergiaetuihin, joista saatava hyödyt voidaan käyttää hyväksi toiminnan järjestämiseen. Yhtiö ottaa vastatakseen luovutettavaan kokonaisuuteen liittyvät oikeudet sekä vastuut ja kustannukset.

Liikkeenluovutus tapahtuu Turku Science Park Oy:lle, jonka on yhtiöjärjestyksensä mukaisesti voittoa tavoittelematon yhtiö. Yhtiön toiminta perustuu siihen, että sen asiakkailleen tuottamat palvelut ovat lähtökohtaisesti maksuttomia.

Turku Science Park Oy:n toiminta on tarkoitus järjestää ja organisoida siten, että se kykenee tarjoamaan elinkeinopalveluja alueen kunnille parhaalla mahdollisella tavalla. Liikkeenluovutuksen tarkoituksena ei ole muuttaa toiminnan laajuutta ja volyymia

Kokonaisuudesta maksettavan vastikkeen taso on markkinaehtoinen.

Alla esitetään TScP Oy:n ja Turun seudun kehittämiskeskuksen yhdistetty tuloslaskelma perustuen vuoden 2015 tilinpäätöksiin:

 

Liite 1Sopimus Turun seudun kehittämiskeskuksen liikkeenluovutuksesta Turku Science Park Oy:lle liitteineen

Liite 2Henkilöstösopimus

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusTurun kaupunginhallitus päättää luovuttaa Turun seudun kehittämiskeskuksen toiminnot Turku Science Park Oy:lle ja päättää, että liitteenä 1 oleva liikkeenluovutussopimus hyväksytään. Kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään liikkeenluovutussopimukseen ja sen liitteisiin tarvittavia tarkennuksia.

Samalla kaupunginhallitus merkitsee liitteenä 2 olevan henkilöstösopimuksen tiedoksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että tämä päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTurku Science Park Oy
tiedHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tpvKonsernihallinto, lakiasiat
tiedKonsernihallinto, strateginen HR
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus


Liitteet:

Kh § 267
Liite 1:Sopimus Turun seudun kehittämiskeskuksen liikkeenluovutuksesta Turku Science Park Oy:lle liitteineen
Liite 2:Henkilöstösopimus