Turku Science Park Oy:n ja siirtyvän henkilöstön välinen henkilöstösopimus

 

1.LIIKKEENLUOVUTUS

 

1.1.Turun seudun kehittämiskeskus siirtyy Turku Science Park Oy:n (jäljempänä yhtiö) ylläpidettäväksi 1.7.2016 (Luovutushetki) lukien. Turun seudun kehittämiskeskuksen palveluksessa olevan henkilöstön siirtymisessä noudatetaan liikkeenluovutusta koskevia lakeja ja oikeuskäytäntöä.

 

Turun seudun kehittämiskeskuksessa työskentelevät työntekijät ja viranhaltijat siirtyvät yhtiön palvelukseen työsopimussuhteisiksi työntekijöiksi Luovutushetkellä, kuten työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 5 luvun 25 §:ssä on säädetty.

 

1.2.Tämän sopimuksen liitteenä on luettelo siirtyvästä henkilöstöstä 30.6.2016 (liite 1).

 

2.HENKILÖSTÖN SIIRTYMINEN

 

2.1.Noudatettavat virka- ja työehtosopimukset

 

Yhtiö on järjestäytynyt työnantajana Avaintyönantajat (AVAINTA) ry:n kautta ja noudattaa sen työehtosopimuksia.

 

Yhtiön palvelukseen siirtyvään henkilöstöön sovelletaan kunnallisia virka- ja työehtosopimuksia niiden voimassaoloajan päättymiseen kuitenkin enintään 31.1.2017 asti. Tämän jälkeen noudatetaan kulloinkin voimassa olevia, yhtiötä sitovia työehtosopimuksia.

 

2.2.Palkkaus

 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) soveltamispiiriin kuuluva henkilöstö siirtyy yhtiön palvelukseen säilyttäen tehtävien pysyessä samana vähintään varsinaisesta palkastaan muodostuneen euromääräisen ansiotasonsa (euroa / kk), mutta siten, että palkkatekijät sovitetaan Avaintyönantajat (AVAINTA) ry:n työehtosopimuksen (AVAINTES) mukaisiksi, kun sovellettava työehtosopimus vaihtuu.

 

2.3.Paikalliset sopimukset

 

Paikalliset virka- ja työehtosopimukset irtisanotaan siten, että niiden voimassaolo päättyy 30.6.2016, ellei niistä yhtiössä toisin sovita.

 

2.4.Vuosilomat ja säästövapaat

 

Siirtyvän henkilöstön ansaitsemat ja pitämättä olevat vuosilomat ja säästövapaat siirtyvät pidettäväksi yhtiön palveluksessa. Mikäli lomien tai vapaiden ajankohdasta on Turun kaupungin ja työntekijän tai viranhaltijan kesken sovittu ennen Luovutushetkeä, on myös yhtiön noudatettava kyseistä sopimusta.

 

2.5.Työvapaat

 

Mikäli siirtyvälle henkilölle on myönnetty sairauslomaa tai muuta virka- tai työvapaata siten, että se ulottuu Luovutushetken yli, jatkuu kyseinen loma tai vapaa myös yhtiön palveluksessa samoin ehdoin kuin se olisi Turun kaupungin palveluksessa jatkunut.

 

2.6.Vapaa 25-vuotisesta palvelusta

 

Kaupungin päätös (Khh 4.10.2004 § 272) 25 vuoden palveluksen jälkeen myönnettävästä palkallisesta vapaasta ei ole voimassa enää yhtiössä. Mikäli em. päätös on Luovutushetkellä voimassa ja ennen liikkeenluovutusta viranhaltijalle tai työntekijälle on kertynyt palveluvuosia 25 vuotta ja palkallinen vapaa on vielä pitämättä, on yhtiön myönnettävä vapaa työntekijälle päätöksen mukaisesti tai ajankohtana, josta Turun kaupunki on viranhaltijan tai työntekijän kanssa sopinut ennen Luovutushetkeä.

 

2.7.Palkanmaksu ja lomaraha

 

Palkanmaksun ja lomarahan maksamisen osalta noudatetaan yhtiössä kulloinkin voimassa olevaa käytäntöä. Luovutushetkellä palkka maksetaan yhtiössä tällä hetkellä kuukausipalkkalaisille sekä määräaikaisessa palvelussuhteessa olevalle henkilöstölle joka kuukauden 15. päivä. Luovutushetkellä lomaraha maksetaan yhtiössä kesäkuun palkanmaksun yhteydessä.

 

2.8.Työaika

 

Yhtiöön siirtyvä henkilöstö siirtyy yhtiössä noudatettavan työehtosopimuksen mukaisiin työaikoihin ja työaikajärjestelmiin 1.2.2017 lukien.

 

3.TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖSUOJELU

 

Siirtyvän henkilöstön työterveyshuolto ja työsuojelu järjestetään niitä koskevien säännösten mukaisesti. Työterveyshuolto kattaa yhtiössä kulloinkin voimassa olevan käytännön mukaiset työterveyshuollon palvelut.

 

4.OSALLISTUMIS- JA YHTEISTOIMINTAJÄRJESTELMÄT

 

Yhtiön ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa noudatetaan lakia yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007) luovutushetkestä lukien.

 

5.LUOTTAMUSMIEHET

 

Yhtiössä luottamusmiesedustus toteutetaan voimassa olevien työehtosopimusten ja yhtiössä noudatettavan käytännön mukaisesti.

 

6.ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ JA MUUT PALVELUSSUHTEESEEN LIITTYVÄT ETUUDET

 

Turun kaupungin yksipuolisiin päätöksiin perustuvat ja noudattamat henkilöstöetuudet ovat työnantajakohtaisesti järjestettäviä etuuksia eivätkä ne siirry liikkeen luovutuksen yhteydessä, vaan Luovutushetkestä alkaen henkilöstöön noudatetaan yhtiön toimintaperiaatteita.

 

Turun kaupungin eläkevakuutusyhtiönä on Keva ja yhtiön eläkevakuutusyhtiönä on Ilmarinen. Yhtiö ottaa täydentävän eläkevakuutuksen niille siirtyville henkilöille, joiden lakisääteinen eläketurva heikkenee liikkeenluovutuksen yhteydessä.

 

7.SOPIMUSKAPPALEET

 

Tätä sopimusta on laadittu viisi (5) samasanaista kappaletta, yksi kullekin allekirjoittaneelle.

 

Turussa, 16. päivänä kesäkuuta 2016

 

Turku Science Park Oy

_________________________

Rikumatti Levomäki

toimitusjohtaja

 

Henkilöstöjärjestöt

 

 

_________________________   _________________________

Markku Oksanen, pääluottamusmies   Tini Vehviläinen, pääluottamusmies

Turun yhteisjärjestö JHL ry      Turun yhteisjärjestö JHL ry

 

 

_________________________      __________________________

Paula Mecklin, pääluottamusmies      Elina Kajanto, pääluottamusmies

JUKO ry            Jyty Turku ry