Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta5406.04.20228

4188-2022 (02 08 00)

Lyhytaikaisten sijaisten hankinta Sarastia Rekry Oy:ltä varhaiskasvatuksen hoito- ja kasvatushenkilöstön osalta

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 54

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 28.3.2022:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta on päättänyt 16.12.2020 § 191, että se hyväksyy sopimuksen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin tarvittavien sijaisten hankinnasta Sarastia Rekry Oy:stä sekä valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen 31.12.2022 päättyvälle sopimuskaudelle, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden molemminpuolisin irtisanoutumisehdoin. Sopimus koski varhaiskasvatuksen laitoshuoltoa, ja kyseessä on Turun kaupungin ja Sarastia Rekry Oy:n välinen sopimus, joka siinä yhteydessä otettiin käyttöön silloisella sivistystoimialalla.

 

Vaikeudet rekrytoida sijaisia varhaiskasvatukseen on edelleen lisääntynyt koronan pitkittyessä ja työmarkkinoilla olevan henkilöstön vähyyden vuoksi. Päiväkodeissa jatkuva joustaminen työvuoroissa kuormittaa henkilöstöä, lisää sairauslomia ja saattaa vaikuttaa myös varhaiskasvatuksen laatuun. Päiväkodinjohtajat viestittävät, että heidän työajastaan kuluu tällä hetkellä liian suuri osa rekrytointeihin ja muihin henkilöstöjärjestelyihin. Tällöin pedagogien toiminnan johtaminen kärsii. Ongelma on valtakunnallinen.

 

Varhaiskasvatuslaki muuttui elokuun 2021 alussa siten, että poikkeaminen lain 35 §:ssä tarkoitetusta suhdeluvusta ei ole sallittua henkilöstön poissaoloista johtuvista syistä. Henkilöstöstä johtuvilla poissaoloilla tarkoitetaan sellaisia poissaoloja, joihin tulisi varautua riittävin henkilöstöresurssein. Tällaisia poissaoloja ovat muun muassa henkilöstön koulutuksesta johtuvat syyt, henkilöstön vuosilomat tai henkilöstön lomauttaminen. Mitoituksesta poikkeaminen ei ole mahdollista myöskään henkilöstön sairastumisesta johtuvien poissaolojen vuoksi, sillä myös tällaiset tilanteet tulee hoitaa riittävin sijaisjärjestelyin.

 

Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että lain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa.

 

Käsitellessään vuoden 2022 talousarvioita 29.9.2021 § 135 kasvatus- ja opetuslautakunta ja edelleen kaupunginvaltuusto päätti, että varhaiskasvatuksen palvelutarpeen mahdollisesta noususta johtuva lisähenkilöstöresurssi turvataan, ja lautakunnalle tuodaan selvitys sijaispankin perustamisesta. Talousarviossa on esitetty varahenkilöstön lisäämistä.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudessa on valmisteltu keskitettyä varahenkilöstöjärjestelmää, jota ohjataan tietojärjestelmää hyödyntäen. Keskitetyn järjestelmän hallinta vaatii uuden tietojärjestelmän hankintaa, henkilöstön rekrytointia sijaisjärjestelmään, lähijohtajien koulutusta sekä henkilöstöresurssien osoittamista järjestelmän ylläpitoon. Käyttöönottoa on valmisteltu yhteisten palvelujen henkilöstön ohjauksen kanssa, ja on arvoitu, että uuden järjestelmän käyttöönotto ei ole tässä vaiheessa perusteltua.

 

Kasvatuksen ja opetuksen yhteistyöryhmä käsitteli asiaa 1.11.2021. Yhteistyöryhmä palautti asian uudelleen valmisteluun ja edellytti, että selvitetään myös sitä, miten Turun kaupunki ja varhaiskasvatus olisi houkutteleva työpaikka ja miten henkilökunta jäisi myös töihin Turun kaupungin palvelukseen. Asia on noussut viime aikoina julkiseen keskusteluun useissa kunnissa, joten Turku ei ole ainut kunta, joka pyrkii lisäämään houkuttelevuutta. Asia on nostettu esille jo talousarvion käsittelyn yhteydessä. Vuoden 2022 aikana tulee laatia suunnitelma siitä, miten vastataan varhaiskasvatuslain edellytyksiin henkilöstömitoituksesta ja pätevyyksistä. Jo aikaisemmin on lähdetty selvittämään henkilöstön täydennyskoulutusmahdollisuuksia. Jo usean vuoden ajan päiväkotien työergonomiaan on panostettu merkittävästi. Henkilöstökoulutusta on tarjolla hyvin, painopisteenä on varhaiskasvatussuunnitelman jalkauttaminen ja toisaalta tuen tarpeessa olevien lasten kohtaaminen. Myös työnohjausta on saatavilla. Lisäksi Turun kaupunki on saanut merkittävästi erityisavustuksia, joiden myötä toimintaa on kehitetty tai lisätty henkilöstöresursseja lapsiryhmiin.

 

Varhaiskasvatukseen on perustettu kansliapäällikön päätöksellä 23.2.2022 § 61 yhteensä 20 lastenhoitajan vakanssia pysyvien varahenkilöiden palkkaukseen. Varhaiskasvatuksessa on noin 50 varahenkilöä entuudestaan, ja uusien varahenkilöiden rekrytointiprosessi on jo aloitettu. Lisäksi varhaiskasvatuksessa käytössä olevaa Kuntarekryn sijaispankin käyttöä pyritään aktivoimaan.

 

Oman varahenkilöstön riittävyyttä tulee arvioida jatkossa säännöllisesti. Varhaiskasvatuksessa sijaisia on kuitenkin em. toimista huolimatta hyvin vaikeaa saada, ja tästä syystä Sarastia Rekryn käyttöönotto voisi osaltaan parantaa henkilöstön saatavuutta. Sarastia Rekryn palveluja voitaisiin hyödyntää tarvittaessa oman varahenkilöstöjärjestelmän lisäksi lyhytaikaisissa kasvatus- ja opetushenkilöstön sekä avustajien sijaisuuksissa aikaisempien laitoshuoltajien lisäksi.

 

Palvelun käytöllä ei ole vaikutusta vakinaisen henkilöstön asemaan, vaan henkilöstöpalvelun käytöllä pyritään myös tukemaan vakinaisen henkilöstön työssäjaksamista. Mahdollista vuokratyövoiman käyttöä voidaan raportoida palvelualueiden yhteistyöryhmissä, kuten jo nyt on tehty varhaiskasvatuksen yhteistyöryhmässä laitoshuoltajien osalta.

 

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 10 §:ssä on määritelty, että yhteistoimintamenettelyssä on käsiteltävä vuokratyövoiman käyttöä koskevat periaatteet. Harkitessaan sopimusta 1 momentissa tarkoitetun työvoiman käytöstä työnantajan on ilmoitettava siitä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamien työntekijöiden työhön vuokrattavien työntekijöiden tekemä työ vaikuttaisi. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi vuokrattavien työntekijöiden määrä, heidän työtehtävänsä ja työkohteensa, sopimuksen kesto sekä ajanjaksot, joina mainittua työvoimaa käytetään. Turun kaupungin yhteistyötoimikunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 22.3.2022 § 22.

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä sopimuksen varhaiskasvatuksen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin tarvittavien sijaisten hankinnasta Sarastia Rekry Oy:stä sekä valtuuttaa kasvatus- ja opetusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen 31.12.2022 päättyvälle sopimuskaudelle, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden molemminpuolisin irtisanoutumisehdoin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoSarastia Rekry Oy
tiedKasvatus ja opetus, varhaiskasvatus
tiedSvenska sektionen vid nämnden för fostran och undervisning
tpvKarlsson Hanna
tpvKulmala Vesa
tiedMerta Pentti