Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta13529.09.20213

11356-2021 (02 02 00, 00 01 02, 02 02 02)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan esitys toiminta- ja palvelusuunnitelmiksi vuodelle 2022

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi talousarvioehdotus vuodelle 2022.

Kasopelk § 135

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 23.9.2021:

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelma ja siihen liittyvä talousarvio vuodelle 2022 perustuu kaupunginvaltuuston hyväksymään kaupunkistrategiaan ja siihen liittyviin ohjelmiin, kesällä 2021 hyväksyttyyn pormestarisopimukseen, pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmalinjauksiin sekä voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin. Kaupungin uusi strategia on vasta tekeillä, joten sen linjaukset eivät ehdi vaikuttamaan vuoden 2022 talousarvion valmisteluun.

 

Vuoden 2021 taloustilanne elokuun lopussa

 

Vuoden 2021 taloustilanteeseen on edelleen jonkin verran vaikuttanut käynnissä oleva koronatilanne, vaikka pääosin oppilaitokset ovat voineet toimia lähiopetuksessa. Myös varhaiskasvatuksen kysyntä on ollut jossain määrin alhaisemmalla tasolla.

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

Korjattu TA 2021 OVK2

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

Tulot

20.350.520

23.190.408

23.190.480

23.009.300

24.729.712

Menot

324.956.031

339.821.607

343.129.810

338.024.035

345.521.702

Netto

304.589.131

316.631.199

319.939.330

314.983.611

320.898.424

 

Talousraami

 

Kaupunginvaltuusto on 14.6.2021 § 152 hyväksynyt suunnitteluraamin kasvatus- ja opetuslautakunnalle vuodelle 2022:

 

- käyttötalousosa: 322.000.000 euroa ja

- investointiosa: 4.830.000 euroa.

 

Vuoden 2022 toimintaympäristön muutos

 

Vuonna 2022 toimintaympäristö muuttuu kasvatuksen osalta kolmella tavalla:

 

1)

Erilaiset lakisääteiset muutokset: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen pieneneminen vaikuttaa suoraan kaupungin saamiin maksutuloihin, mutta vaikuttaa samanaikaisesti myös palvelusetelimenoihin, koska kaupungin tulee kompensoida maksutulojen väheneminen palveluntuottajille. Varhaiskasvatuksessa on arvioitu, että asiakasmaksutulot pienenevät 1,8 miljoonaa euroa ja palvelusetelikustannukset kasvavat 0,8 miljoonaa ensi vuonna. Nettokustannusvaikutus on 2,6 miljoonaa euroa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maksuton toinen aste laajenee vuonna 2022 yhdellä ikäluokalla. Kokonaiskustannus kasvaa 2.025.000 euroon (ruotsinkielinen lukio 105.000, suomenkieliset lukiot 1.200.000, TAI 720.000). Lisääntyviä kustannuksia toki kompensoidaan valtionosuustulona kaupungille, mutta ne eivät näy palvelukokonaisuuden tuloissa.

 

Hallitus on lisäksi uudistamassa oppilas- ja opiskelijahuoltolakia. Tällä on erityistä vaikutusta kuraattoritoimintaan. Kaupungilla on paineita lisätä 13 kuraattoria, joka tarkoittaa noin kolmanneksen kasvua toimintaan. Asiaan liittyen valtion rahoitushaku on päättynyt, mutta kaupunki ei toistaiseksi ole saanut päätöstä asiassa. Kuraattoritoimintaan tarvittaisiin 30 %:n omarahoitusosuus. Koska kuraattoritoiminta on joka tapauksessa siirtymässä vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille, on jo alustavasti linjattu, että kuraattoripalvelut voisivat siirtyä jo vuoden 2022 alusta kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jossa muut oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelut sekä oppilas- ja opiskeluterveydenhuoltopalvelut jo ovat. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden on kuitenkin valmisteltava kuraattoripalveluiden vuoden 2022 talousarvio. Kuraattorien palkkaamiseen ei lain keskeneräisyyden eikä kesken olevan rahoitushaun vuoksi ole varauduttu talousarviossa.

 

 

2)

Kysynnän kasvu: Kysynnän kasvun taustalla on oppilas- ja opiskelijamäärien muutos perusasteella ja ammatillisessa koulutuksessa. Kasvu näkyy sekä yleisessä määrällisessä kasvussa että erityisen tuen tarvitsijoiden määrän kasvuna. Kysynnän kasvun aiheuttamaa henkilöstöpainetta ei ole voitu ottaa huomioon talousarvion valmistelun yhteydessä (ruotsinkielinen perusopetus 162.500, suomenkielinen perusopetus 790.000, iltapäivätoiminta 300.000, ammatillinen koulutus 560.000, suomenkielinen ja ruotsinkielinen lukiokoulutus 80.000, yht. 1.792.000 euroa). Palvelukysynnän kasvua ei ole voitu täysimäärisesti ottaa huomioon talousarvion valmistelussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3)

Muut toimenpiteet: Muita menoja ovat varhaiskasvatuksen varahenkilöstön määrän lisääminen (400.000 euroa), 5-vuotiaiden esiopetus (50.000 euroa) ja ns. palkankorotusten perimä, joka puuttuu raamista, mutta ollaan nyt kirjaamassa talousarvioon.

 

 

 

 

Käyttötalousosa

 

Toimintatuotot

 

1)

Myyntituotot muodostuvat pääasiassa Turun ammatti-instituutin palveluiden ja tavaroiden myynnistä sekä perusopetuksen kotikuntakorvauksista.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

9.355.024

10.585.394

9.539.200

9.651.758

10.040.611

 

 

 

2)

Maksutuotot muodostuvat pääasiassa varhaiskasvatuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä opistojen asiakasmaksuista.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

6.689.109

8.309.097

7.454.664

8.103.166

7.979.588

 

 

 

3)

Tuet ja avustukset ovat pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen tai Euroopan unionin maksamia tukia. Aikaisemman käytännön mukaan vain myönnettyjä määrärahoja on voitu budjetoida ja mitään spekulatiivista rahaa ei tule budjetoida. Edellä kuvatut rahat ovat pääsääntöisesti raportoitavia, jolloin tukien ja avustusten lisääntyminen lisäävät myös menoja erityisesti henkilöstökulujen osalta. Koronarahoitus on mennyt konsernihallinnon kautta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

4.006.708

4.073.066

5.574.544

6.273.417

5.078.825

 

 

 

4)

Muut toimintatuotot, sis. vuokratuotot, ovat kokonaisuudessaan vähäinen tuloerä.

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

299.678

222.850

440.892

570.289

223.850

 

 

Toimintamenot

 

1)

Henkilöstökulut ovat kasvatuksen ja opetuksen keskeisin menoerä.

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

177.294.483

187.164.459

187.693.532

193.672.553

192.676.388

 

 

 

2)

Palvelujen ostoon kuuluvat mm. päiväkotien ja oppilaitosten ateriapalvelut, varhaiskasvatuksen palvelusetelit, IT-palvelut ja koulukuljetukset.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

70.920.909

73.373.740

72.193.017

73.031.152

71.891.803

 

 

 

3)

Aineet, tarvikkeet ja tavarat muodostuvat erilaisista varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten hankinnoista. Voimakas määrällinen kasvu vuosina 2021 ja 2022 aiheutuu maksuttoman opetuksen laajenemisesta lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa. Maksuttoman 2. asteen menoja ei ole otettu huomioon vuoden 2021 talousarviossa eikä siten myöskään täysimääräisesti vuoden 2022 suunnittelussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

9.356.366

9.161.465

10.474.724

11.355.962

10.259.053

 

 

 

4)

Avustukset.

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

10.021.794

11.228.215

9.459.652

9.193.148

11.228.215

 

 

 

5)

Muut toimintakulut ovat pääsoin sisäisiä vuokria. Siirtymistä erilaisiin väistötiloihin ei huomioitu vuoden 2021 talousarvion valmistelun yhteydessä, koska asiasta ei ollut varmuutta.

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2020

TA 2021

 

Edelliset 12 kk

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

57.362.479

58.893.728

58.203.110

58.594.775

59.805.681

 

 

Yhteenveto

 

 

Tilinpäätös 2020

 

TA 2021

 

Korjattu TA 2021 OVK2

Edelliset 12 kk

 

Tekninen ennuste

TAE 2022

 

Tulot

20.350.520

23.190.408

23.190.480

23.009.300

24.729.712

23.322.674

Menot

324.956.031

339.821.607

343.129.810

338.024.035

345.521.702

345.861.140

Netto

304.589.131

316.631.199

319.939.330

314.983.611

320.898.424

323.938.466

Kasvu

 

TA21/TA22

TA21korj/TA22

 

TA22enn/TA22

 

 

 

2,0 %

1,2 %

 

1,0 %

 

 

Yhteenvetona on todettavissa, että lautakunnalle esitettävä summa ylittää talousarvioraamin 1.938.000 eurolla. Raami ylittyy mm. Turun musiikkiopetus Oy:n avustuksen ja kasvaneiden sisäisten vuokrien vuoksi.

 

Lautakunnan esitys kattaa osittain palvelujen kysynnästä aiheutuvan kustannuspaineen, osittain maksuttomasta toisesta asteesta aiheutuvat menot eikä mitään sellaisia menoja, jotka aiheutuvat sellaisesta keskeneräisestä lainsäädännöstä, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2022 (mm. oppilas- ja opiskelijahuoltolaki).

 

Palkankorotusvaraus on tehty konsernihallinnon talousarvioesitykseen eikä sisälly tähän talousarvioesitykseen.

 

Kansliapäällikkö Heikkisen kanssa on keskusteltu, että Turun musiikinopetus Oy:n järjestämän taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetuksesta aiheutuvat ostokulut siirtyvät kasvatus- ja opetuslautakunnan kokonaisuuteen vuoden 2022 alusta. Tämä vaikuttaa vuoden 2022 talousarvioesitykseen myös raamia korottavasti.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on valmistellut kuraattoriyksikön talousarvioesityksen, vaikka toiminta todennäköisesti soteuudistuksen valmisteluun liittyen siirtyy hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen jo vuoden 2022 alusta ja vuotta myöhemmin ns. hyvinvointialueelle.

 

Talousarvioesityksen kasvu kuluvan vuoden ennusteeseen on 1,0 % ja talousarvioon 2,0 %.

 

Investointiosa

 

Investointisuunnitelma on tehty annettuun raamiin ja pitää sisällään erilaisia uus- ja uusintainvestointeja.

 

Henkilöstösuunnitelma

 

Henkilöstösuunnitelman osalta voidaan toteuttaa vain sellaiset muutokset, joilla ei ole kustannuksia lisäävää vaikutusta. Muilta osin henkilöstösuunnitelman tavoitteita voidaan arvioida myöhempinä vuosina, mikäli taloudessa on liikkumavaraa.

 

Käsittelyaikataulu

 

-

29.9.2021 kasvatus ja opetuslautakunta tekee esityksen kaupunginhallitukselle. Määräaika on 1.10.2021.

 

-

15.11.2021 kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta kaupunginhallituksen esityksen pohjalta.

 

-

15.12.2021 kasvatus- ja opetuslautakunnan toimeenpanopäätös. Määräaika on 16.12.2021.

 

 

Oheismateriaalina 1 oleva henkilöstösuunnitelma ja oheismateriaaleina 2-6 olevat palvelualuekohtaiset palvelusuunnitelmat hyväksytään valtuuston talousarviokokouksen jälkeen lautakunnassa, kuitenkin viimeistään 15.12.2021 kokouksessa.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa ovat paikalla myös palvelualuejohtajat, talouspäällikkö, hallintopäällikkö ja kehittämispäällikkö.

 

Liite 1                                  Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma

 

Liite 2                                  Talousyhteenveto, käyttötalous

 

Liite 3                                  Talousyhteenveto, investoinnit (Salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 § 3 kohta)

 

Oheismateriaali 1               Henkilöstösuunnitelma

 

Oheismateriaali 2               Varhaiskasvatuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 3               Perusopetuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 4               Lukiokoulutuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 5               Ammatillisen koulutuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 6               Ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen palvelusuunnitelma

 

Yhteisten palveluiden kokonaisuus on vuonna 2022 niin pieni, ettei sille voi asettaa muita tavoitteita kuin että se tukee toiminnallaan muiden palvelualueiden toimintaa.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää vuoden 2022 talousarvioehdotuksen liitteineen kaupunginhallitukselle.

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee oheismateriaalien 1-6 nykyisen valmistelutilanteen tiedokseen.

 

Päätös          Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää liitteen 4 mukaisen vuoden 2022 talousarvioehdotuksen liitteineen kaupunginhallitukselle.

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että toimintasuunnitelman jatkovalmistelussa huomioidaan seuraavat asiat:

 

1.

Koronan aiheuttamat oppimis- ja hyvinvointivajeet selvitetään ja korjataan suunnitelmallisesti.

 

2.

Lautakunnalle tuodaan selvitys oppimisen tuen kokonaisuudesta, ja sen pohjalta vahvistetaan oppimisen tukea järjestelmällisesti.

 

3.

Varhaiskasvatuksen palvelutarpeen mahdollisesta noususta johtuva lisähenkilöstöresurssi turvataan, ja lautakunnalle tuodaan selvitys sijaispankin perustamisesta.

 

 

4.

Lautakunta seuraa perusopetuksen ryhmäkokojen kehittymistä ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, mikäli palvelutaso tämän osalta heikkenee.

 

5.

Myöhäisessä peruskouluvaiheessa maahan tulleiden oppilaiden tuki jatkuu ja toimintamalli laajennetaan tarvittaessa muihin yläkouluihin.

 

6.

Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa tarjotaan nuorten harrastustoimintaa tuottaville toimijoille mahdollisuutta järjestää palveluja koulujen tiloissa ja siten tarjota helposti saavutettavia harrastuksia koululaisille.

 

 

7.

Lukiokoulutukseen kohdennetaan erityisopetuksen resurssia.

8.

Ammatillisen koulutuksen mahdollinen strategiaraha tulee kohdentaa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen.

 

9.

Ammatillisen koulutuksen rahoitus turvataan noudattaen suoritepäätösten opiskelijamääriä.

 

10.

Lisätään toimintasuunnitelmaan kohtaan positiivisen erityiskohtelun rahoituksella tehtävien toimien toteuttamiseen, että ”Toimenpiteiden vaikuttavuutta selvitetään ja seurataan mittaristolla.”

 

 

 

Edelleen kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi oheismateriaalien 1-6 nykyisen valmistelutilanteen tiedokseen.

 

Päätös tehtiin Elon Hartialan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

 

Palvelualuejohtajat Vesa Kulmala, Tommi Tuominen, Hannu Immonen ja Liliane Kjellman olivat kokouksessa selostamassa asiaa. Palvelualuejohtaja Jussi Paavola oli kokouksessa etäyhteydellä selostamassa asiaa.

 

Liite 4                                  Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma 29.9.2021 päivitetyin tiedoin

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus


Liitteet:

Kasopelk § 135
Liite 1:Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma
Liite 2:Talousyhteenveto, käyttötalous
Liite 3:Talousyhteenveto, investoinnit (Salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 § 3 kohta)
Liite 4:Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma 29.9.2021 päivitetyin tiedoin