Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta3911.03.20156

705-2015 (054, 032)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan käsiteltäväksi otettu varhaiskasvatuksen yksityisten palvelujen palvelualuejohtajan päätös 22.1.2015 § 2 "Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan avustukset palveluntuottajille"

Tiivistelmä:

Varhaiskasvatuksen yksityisten palvelujen palvelualuejohtaja on 22.1.2015 § 2 päättänyt aamu- ja iltapäivätoiminnan avustuksista palveluntuottajille. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 11.2.2015 § 22 ottaa päätöksen käsiteltäväkseen. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään palvelualuejohtajan päätöksen pysyttämistä.

Kasopelk § 39

Toimialajohtaja Timo Jalonen, talouspäällikkö Anne Takalo ja palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 27.2.2015

 

Varhaiskasvatuksen yksityisten palvelujen palvelualuejohtaja Vesa Kulmala on 22.1.2015 § 2 päättänyt koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan avustuksista palveluntuottajille. Päätöksessä on noudatettu nuorisolautakunnan aikaisemmin tekemiä päätöksiä. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 11.2.2015 § 22 ottaa kyseisen päätöksen käsiteltäväkseen.

 

Nuorisolautakunta on päättänyt koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan avustuksista 31.8.2011 § 105. Palveluntuottajille päätettiin tuolloin maksaa avustusta 80 euroa kuukaudessa lapsesta 1.1.2012 alkaen. Nuorisolautakunta on käsitellyt palveluntuottajien esitystä avustuksen korottamiseksi 28.8.2014 § 85. Avustus päätettiin säilyttää entisen suuruisena, mutta asiakasmaksuihin tehtiin korotus.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta on pyytänyt selvitystä iltapäivätoiminnan kustannuksista. Kustannukset on selvitetty oheismateriaalissa 4. Lautakunnan on syytä huomioida seuraavat seikat kustannusselvitykseen liittyen:

 

Vertailu perustuu tilinpäätöstietoihin, eikä vertailussa ole huomioitu mahdollisia hallinnon vyörytyksiä tai muita kustannuksia/tuloja, jotka on kirjattu mahdollisesti muille vapaa-aikatoimialan kustannuspaikoille.

Toimitilojen vuokrat ovat kohdistuneet kirjanpidossa kaupungin omaan toimintaan. Sivistystoimialalle ei ole maksettu vuokraa käytetyistä tiloista.

 

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta saatiin valtionosuutta 1 852 381 euroa vuonna 2014 ja vuotta aikaisemmin 1 811 834 euroa.

 

Vapaa-aikatoimialan ja sivistystoimialalle siirrettävässä talousarviossa 2015 on varauduttu seuraaviin kustannuksiin: Toimintatuotot 463 390 euroa ja toimintamenot 2 078 086 euroa, netto 1 614 696 euroa. Avustusten osuus on 784 000 euroa.

 

Vuonna 2014 avustuksiin käytettiin 821 441 euroa, talousarviossa oli varauduttu 720 000 kustannuksiin. Myös vuonna 2013 tilanne oli samankaltainen, avustuksia maksettiin 785 186 euroa ja talousarviossa oli varauduttu 720 000 kustannuksiin. Nuorisotoimen laatimassa talousarviossa ei ole varauduttu kustannusten nousuun koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa, eikä sivistystoimialan talousarviossa ole löydettävissä menokohtia, joista voitaisiin osoittaa määrärahoja koululaisten toimintaan.

 

 

Oheismateriaali 1               Nuorisolautakunnan päätös 31.8.2011 § 105

 

Oheismateriaali 2               Nuorisolautakunnan päätös 28.8.2014 § 85

 

Oheismateriaali 3               Varhaiskasvatuksen yksityisten palvelujen palvelujohtajan päätös 22.1.2015 § 2

 

Oheismateriaali 4               Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kustannukset vuonna 2013 ja 2014

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää pysyttää varhaiskasvatuksen yksityisten palvelujen palvelualuejohtajan päätöksen 22.1.2015 § 2.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Koivusalo ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti valita Johannes Yrttiahon toiseksi pöytäkirjan tarkastajaksi tämän pykälän osalta.

Jakelu

tiedJalonen Timo
tiedKulmala Vesa
tiedTakalo Anne