Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 105 31.08.2011 6

9374-2011 (032)

Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut

Tiivistelmä: -

Nlk § 105

Osastopäällikkö Eeva Roiha:

 

Nuorisoasiainkeskus on saanut Folkhälsanin toiminnanjohtajan allekirjoittaman anomuksen palvelun tuottajien puolesta, jossa esitetään nuorisotoimen maksaman korvauksen nostamista jo 1.8.2011 alkaen. Samalla he esittävät vanhempien maksaman kuukausimaksun korottamista. Asia on noussut esille myös palvelun tuottajien yhteisissä palavereissa sekä yhteydenotoissa, joita nuorisoasiainkeskukseen on tullut.

 

Palvelun tuottajille maksettavaa korotusta esitetään nostettavan 7 %, joka perustuu palkkakustannusten nousuun. Samalla perusteluina käytetään toimintavaatimusten kasvulla 1.8.2011 alkaen.

 

Opetushallitus on määritellyt aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet uudelleen. Nämä perusteet tulevat voimaan 1.8.2011 alkaen. Perusteiden yksi oleellinen muutos on vaatimus aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteistyöstä koulun ja lasten vanhempien välillä tiedon jakamisessa.

 

Palvelun tuottajille maksetaan tällä hetkellä 75€/lapsi/kk. Vanhemmilta peritty kuukausimaksu on tällä hetkellä 80€/lapsi/kk.

 

Oheismateriaali1               Iltapäiväkerhotuottajien kirje

 

Korotustarve on todellinen juuri palkkojen nousun takia. Vanhemmilta peritty maksu on kohtuullinen vielä korotuksenkin jälkeen jopa valtakunnallisessa vertailussa.

 

Vanhemmilta perittyä maksua on korotettu viimeksi 1.1.2009 alkaen. Lautakunta teki päätöksen kokouksessaan 23.10.2008. Silloin maksu oli 75 €/kk ja nosto oli 5€/lapsi/kk ja näin ollen maksuksi tuli 80 €/kk. Opetushallitus suosittelee jo neljä tuntia toimintaa päivässä tarjoaville maksuksi 80€. Meillä palvelua tarjotaan kaikille kuusi tuntia päivässä. Maksut vaihtelevat muissa kunnissa 0 -160 € välillä. Helsingissä maksut ovat olleet jo vuonna 2008 100 -140 € kuukaudessa. Melko yleinen kuukausimaksu kunnissa on 80€/kk, mutta palvelun tuottajat voivat tällöin tarjota vain neljä tuntia toimintaa päivässä. Käsityksemme mukaan 85 € on vielä kohtuullinen hinta nykyisestä palvelusta.

 

Esitän, että palvelun tuottajille maksettavaa avustusta korotetaan 5€/lapsi/kk 1.1.2012 alkaen ja tällöin avustus on 80€/lapsi/kk. Esitän, että vanhemmilta perittyä kuukausimaksua nostetaan 5€/lapsi/kk, joten kuukausimaksu on korotuksen jälkeen 85 € 1.1.2012 alkaen.

 

Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö – Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää, että palvelun tuottajille maksettava avustus on 80€/lapsi/kk 1.1.2012 alkaen ja vanhemmilta perittävä maksu on 85€/lapsi/kk 1.1.2012 alkaen. Palvelun tuottajille maksettava avustus maksetaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tililtä 25501.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedFolkhälsan Syd Ab
tiedmuut palveluntuottajat