Liite 2

 

Tulospalkkion maksamisen perusteet / tavoitteet Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksessa varautumisen tehtäviä suorittavalle henkilöstölle vuodelle 2014

 

Tulospalkkio ehdotus 2014

 

Tulospalkkiossa on seuraavat osiot, joihin tulospalkkion piirissä oleva henkilö voi aktiivisuudellaan vaikuttaa. Näihin seurattaviin osioihin voi työnantaja asettaa tavoitteet, jotka saavuttamalla työntekijä vaikuttaa omaan tulospalkkionsa suuruuteen. Työnantajan asettamilla tavoitteilla saadaan työn tehokuutta ja vaikuttavuutta.

Osiot ovat seuraavat: talous, asiakkaat, tehokkuus ja henkilöstö. Osiot jakaantuvat seuraaviin tavoitteisiin: tavoite ylittyy, perustavoite ja perustavoite alitettu. Osioissa on yksi tai useampia alakohtia, jotka muodostavat yhdessä osion tavoitteen. Liitteessä 1 on esitetty kuvallisesti, miten tehtävät ja tavoitteet muodostuvat palvelutasopäätöksen kautta palveluyksikön vuosiohjelmaksi ja henkilöstön työsuunnitelmaksi. Työsuunnitelma toimii työnohjauksen, raportoinnin ja kehityskeskustelun sekä palvelualueen vuosiraportoinnin pohjana.

Talous

Pelastuslaitoksen vuosibudjetti

   Budjetti täsmää tai alittuu, henkilö vaikuttaa positiivisesti toimillaan. Tavoite ylittyy.

   Budjetti täsmää, henkilö ei vaikuta teoillaan budjettiin. Perustavoite.

   Budjetti ei täysin onnistunut. Perustehtävä alitettu.

 

Tässä seurataan pelastuslaitoksen talousarvion toteutumaa menoihin 99,6 -100,2 raja-arvoilla. Toteutuma saadaan tilinpäätöstiedoista.

 

Asiakkaat

Palaute

   Hyvää palautetta. Tavoite ylittyy.

   Ei palautetta. Perustavoite.

   Huono palaute. Perustehtävä alitettu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan asiakaspalaute kyselyn kautta.

 

Asiakaspalvelutehokkuus

   Hoitaa omat ja auttaa muiden asiakkaita. Tavoite ylittyy.

   Hoitaa omat asiakkaat. Perustavoite.

   Toiset auttavat asiakkaiden hoidossa. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan viikkopalaveri, työnohjauskeskustelun ja työraportoinnin kautta.

 

Koulutuksen pito (ulkoinen/ sisäinen )

   Hoitaa oma-aloitteisesti, ottaa mielellään koulutustehtäviä. Tavoite ylittyy.

   Ottaa mielellään koulutustehtäviä. Perustavoite.

   Pitää koulutuksia käskettäessä. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan koulutushakemusten ja TuVi -raporteista proto-järjestelmästä.

 

Valitukset

   Myönteistä palautetta. Tavoite ylittyy.

   Ei valituksia. Perustavoite.

   Asiakasvalitus. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan asiakaspalautteesta.

 

Tehokkuus

Vuosiohjelman mukaiset tehtävät

Tässä osiossa seurataan vuosiohjelman mukaisten tehtävien määrällistä toteutumista. Esimerkkinä vuosiohjelmassa sovitut eri suunnitelmien päivitykset ja asiakastapaamiset sekä harjoitusten järjestämiset, lausuntojen antamiset ja sidosryhmätapaamiset.

Vuosiohjelmassa on henkilön tehtävät, jotka johdetaan palvelutasopäätöksestä varautumisen toimintasuunnitelman kautta työohjelmaksi. Työohjelman tavoitteista sovitaan henkilön kanssa käydyssä työnohjaus ja kehityskeskusteluissa ennen toimintavuotta. Työohjelma on työvuoden kuluessa käytävien työnohjauskeskustelun runko, joka työvuoden jälkeen muodostaa henkilön työvuoden tehtävien raportin ja käytetään tulospalkkiolaskennan perusteena. Palveluyksikön henkilöstön työvuoden raportit muodostavat osan palvelualueen kuluneen vuoden toimintakertomuksesta.

Tavoitteet voidaan asettaa puolivuosittain seurattavaksi, jos tehtävien painopistettä on perustellusta syystä tarve muuttaa toimintavuoden aikana.

Oma-aloitteisuus

Hoitaa työnsä oma-aloitteisesti, ylittää tavoitteet. Tavoite ylittyy.

Hoitaa työnsä oma-aloitteisesti, pääsee tavoitteeseen. Perustavoite.

Ei pääse tavoitteeseen. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan kuukausiraportoinnista.

 

Projektit

Haluaa osallistua ja hoitaa projektit moitteetta. Tavoite ylittyy.

Hoitaa projekteja käskystä. Perustavoite.

Ei projekteja. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan viikkopalaveri, työnohjauskeskustelun ja työraportoinnin kautta.

 

 

Henkilöstö

Kouluttautuminen

Hakeutuu oma-aloitteisesti koulutukseen ja kouluttaa muita oppimastaan asiasta.

Hakeutuu oma-aloitteisesti koulutukseen ja hyödyntää tehokkaasti taitojaan.

Hakeutuu käskettäessä koulutukseen.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan viikkopalaverien, työnohjauskeskustelun ja työraportoinnin kautta.

 

Tiedollisen ja taidollisen työkyvyn ylläpito

Opiskelee itsenäisesti ja oma-aloitteisesti/ opettaa muita. Tavoite ylittyy.

Opiskelee itsenäisesti. Perustavoite.

Opiskelee ohjattuna / koulutukseen määrättynä. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan viikkopalaveri, työnohjauskeskustelun ja työraportoinnin kautta.

 

Työtyytyväisyys

On tyytyväinen työtehtäviinsä ja – ilmapiiriin sekä pyrkii parannuksiin. Tavoite ylittyy.

On pääosin tyytyväinen työtehtäviinsä ja – ilmapiiriin. Perustavoite.

On tyytymätön työtehtäviinsä ja – ilmapiiriin. Perustehtävä alittuu.

 

Seurattavan osion toteutuma saadaan viikkopalaverien, työnohjauskeskustelun ja työraportoinnin kautta. Lisäksi työtyytyväisyyttä mitataan henkilöstölle suunnatusta työtyytyväisyyskyselystä ja Kunta10 -kyselystä.

 


Tehtävien toteutusta seurataan seuraavalla taulukolla joka toimii raportoinnin välineenä. Vihreä (+) perustavoite ylitetty. Keltainen (T) perustehtävä toteutunut ja punainen (– ) perustehtävä ei toteutunut. Tehokkuus kohdassa on suorat kappalemäärät toteutuman seurantaan. Tehokkuus osion osuus on 16% jos molemmat puolivuotistavoitteet täyttyvät, jos vain toinen niin osuus on 8%.

 

Tulospalkkion laskemisessa laskelmataulukossa otetaan laskentapohjaksi henkilön vuosiansio. Tavoitteiden seurantaan otetaan 12 seurattavaa pääkohtaa, joiden sisällä on useita alakohtia. Vuosiohjelmakohta on tavoiteasettelultaan numeraalien. Pääkohdan laskennallinen arvo on 8%. Eli jos henkilö ylittää yhden pääkohdan tavoitteista hän saa 8% vuosiansiostaan tulospalkkiona. Tulospalkkion enimmäismäärä vuosiansiosta on 1500€. Tulospalkkioprosentti on pelastuslaitoksen päätöksen mukaan enintään 4 % ja varautumisen palveluyksikön henkilöstön tehtävistä tulospalkkion piirissä on 90%. Tulospalkkio maksimissaan on 3,6 % henkilön vuosiansiosta.

Laskentataulukon esimerkki. Vihreä (+) henkilö ylittänyt perustehtävän tavoitteen. Punainen (–) perustehtävä suoritettu tavoitteeseen tai alitettu.

Liite 2 1 varautuminen