Liite 3

Tulospalkkion maksamisen perusteet / tavoitteet Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksessa pelastustoimintatehtävissä toimiville vuodelle 2013:

Pelastuslaitoksella on vakinaisesti miehitettyjä 24-tunnin paloasemia kahdeksassa kaupungissa ja 8-tunnin paloasemia kolmessa kaupungissa. Muualla pelastustoiminnasta huolehtivat sopimuspohjalla sopimuspalokunnat. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksessa on valmisteltu ehdotus tulospalkkioiden määräytymiseksi pelastustoimintatehtävissä toimivalle vakinaiselle henkilöstölle sekä operatiivista pelastustoimintaa tukevalle henkilöstölle (viestikeskus / infopiste) vuoden 2013 osalta.

Ketkä kuuluvat tulospalkkion piiriin

Vuonna 2013 operatiivisen toiminnan tulospalkkion piiriin kuuluvat kaikki pelastustoimintaan osallistuvat henkilöt näille tehtäväkuvaan määriteltyjen tehtäväosuuksien mukaisesti. Pelastuslaitoksen infopisteessä työskentelevät, pelastustoiminnan viestitoimintaa hoitavat, saavat tulospalkkion näille määriteltyjen mittareiden mukaisesti.

Tavoitteet, joiden toteutumista seurataan

Pelastustoiminnan tuloksellinen hoitaminen edellyttää mm. hyvän ammattitaidon ylläpitämistä ja sen kehittämistä, hyvää fyysistä kuntoa ja sen ylläpitämistä sekä nopeaa pelastustoiminnan aloittamista onnettomuustilanteissa vahinkojen minimoimiseksi ja lisävahinkojen rajoittamiseksi tai ehkäisemiseksi.

Tavoitteina seurataan henkilöstön osallistumista vuosiohjelman mukaisiin työvuoroharjoituksiin, fyysisen työkykytestin tulostasoa sekä pelastustoimintatilanteiden toimintavalmiusaikaa.

Pelastustoimintahenkilöstö osallistuu myös palotarkastuksiin henkilökohtaisin tarkastustavoittein ja tehtävittäin määritellyin tehtäväosuuksin.

Pelastustoimintaa tukevan viestikeskuksen henkilöstön osalta seurataan myös asiakastyytyväisyyttä (sisäiset asiakkaat).

Taloudellisuutta mitataan talousarvion ja tilinpäätöksenmenojen vertailulla. Taloudellisuutta mittaavalla mittarilla talousarvion menojen toteutuma99 % - 100,2 %:sti oikeuttaa 50 % - 100 %:n tulospalkkio-osuuteen tällä mittarilla.

Tavoitteiden painoarvot

Seurattaviksi määritellyille mittareille määritellään tasoarvot ja pisteet ja näille mittarien tärkeyttä kuvaavat painokertoimet.

Mittarit, joilla tavoitteiden toteutumista seurataan

Suoritteina tarkastellaan pelastustoiminnan tehtäviin osallistuvien osalta:

- Työvuoroharjoituksiin osallistumistunteja. Osallistumistunneille määritellään vähimmäismäärä (30 tuntia), jonka alittuessa tulospalkkiota ei makseta, ja enimmäismäärä (50 tuntia), jonka saavuttaminen oikeuttaa tällä mittarilla täyteen tulospalkkio-osuuteen. Yksilötason mittari.

 - Fyysistä työkykyä (Paavo Nurmi –testinä suoritettu lihasvoima ja kestävyystesti). Testissä tulee saavuttaa minimitaso, jotta tulospalkkiota maksetaan. Minimitason testistä maksetaan 50 % tulospalkkio-osuus ja ikäryhmittäin asetettujen tavoitetasojen saavuttamisen tai ylittämisen perusteella maksetaan suorituksen suhteellisen osuuden mukainen tulospalkkio-osuus. Yksilötason mittari.

- Valistus-, neuvonta- ja koulutustuntien pitämistä ryhmäkohtaisesti: ryhmille määritellään tavoitemäärä (neljä tilaisuutta), jonka saavuttamisasteen mukaan maksetaan tulospalkkiota.

- Toimintavalmiusaikaa (pelastuslaitokselle tulleesta hälytyksestä pelastustoiminnan aloittamiseen), jonka mukaan tulospalkkio maksetaan, jos vähintään 50 %:ssa hälytyksistä pelastustoiminta aloitetaan toimintavalmiusajan puitteissa ja täysi tulospalkkio-osuus maksetaan, jos vähintään 90 %:ssa hälytyksistä pelastustoiminta aloitetaan toimintavalmiusajan puitteissa. Ryhmätason mittari.

- Onnettomuusselosteiden laadinta–mittaria (% selosteista, jotka laadittu viikon kuluessa tilanteesta).

- Työtyytyväisyyttä, jota seurataan kahden vuoden välein suoritettavalla, henkilöstölle kohdistettavalla työtyytyväisyyskyselyllä.

- Asiakastyytyväisyyttä, jota mitataan sisäisellä kyselyllä vuoden lopulla

(viestikeskus / infopiste).

- Oman tulosalueen tulospalkkioiden keskiarvoa (viestikeskus / infopiste).

- Pelastustoiminnan henkilöstölle määriteltyjen palotarkastustehtävien suoritusastetta.

- Taloudellisuutta mitataan pelastuslaitoksen talousarvion ja tilinpäätöksen (pl. ensihoito) menojen vertailulla.

Mittareille on asetettu 0-taso, jonka alittuessa tulospalkkiota ei makseta, ja tasot, joiden mukaan tulospalkkio-% nousee.

Taloudellisuutta mittaavalla mittarilla talousarvion menojen toteutuma 99 % -

100,2 %:sti oikeuttaa 50 % - 100 %:n tulospalkkio-osuuteen tällä mittarilla.

Seuranta-ajanjakso

Seurantajakso on koko vuosi 2013.

Maksettavan tulospalkkion määrä

Tulospalkkioina maksetaan enintään 4 % tulospalkkion piiriin kuuluvien henkilöiden varsinaisen palkan mukaan laskettavista vuosiansioista, kuitenkin enintään 1.500 €. Kunkin henkilökohtainen maksuprosentti määräytyy yksilötason ja oman ryhmätasonmittareiden arvojen mukaan kerrottuna näiden tasojen painokertoimilla.

Palvelussuhteen alkamisen ja päättymisen vaikutus

Henkilö, jonka palvelussuhde alkaa kesken seurantajakson, saa tulospalkkiontyössäoloajan suhteessa. Henkilö, jonka palvelussuhde päättyy kesken seurantajakson muusta kuin eläkkeelle jäämisen johdosta, ei saa tulospalkkiota ao. seurantajaksolta.

Tulospalkkion maksaminen edellyttää vähintään 6 kuukauden palvelussuhdetta/ työssäoloa seurantajakson päättymiseen mennessä.

Työnteon määräaikaisen keskeytyksen vaikutus tulospalkkioon

Työnteon määräaikaisesti keskeytyessä maksetaan tulospalkkio vain työajan suhteessa vuosityöaikaan.

Keskeytettäessä työnteko palkattomalla virkavapaalla toisen työnantajan palvelukseen siirtymisen johdosta ei tulospalkkiota makseta.

Henkilöiden tulospalkkioiden suuruuden määräytyminen

Henkilön tulospalkkion määrä määräytyy saavutetun tason pisteiden ja painokertoimien tulojen summasta, joka jaetaan maksimipistemäärän ja 4 %:n tulospalkkiokaton mukaan määräytyvällä jakajalla. Saatu prosenttiluku kerrotaan edelleen prosenttiluvulla, joka riippuu tehtävien osuudesta henkilön toimenkuvasta ja tehtävistä. Saatu tulos on ko. henkilön operatiivisen tehtävän tulospalkkion maksuprosentti vuosiansioista.

Liitteenä taulukko tulospalkkioprosentin muodostumisesta (liite 3:1).

Liite 3_1a

Liite 3 1 b

Liite 3 Lisäliite 1 Tulospalkkio suunnittelu

Liite 3 Lisäliite 2 Esitys tulospalkkioista_valvontakäynni