Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 44 16.06.2009

3087-2009 (016)

Talouden toteutumisen seuranta 1.1. - 31.5.2009

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 44

Talouspäällikkö Juho Kaituri 5.6.2009:

Vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskevien määräysten mukaan virastojen ja laitosten tulee raportoida talouden ja toiminnan kehittymisestä aikaisemman vähintään kahden kuukauden sijasta kuukauden välein omalle lautakunnalle.

Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen pelastustoiminnan (pl. sairaankuljetus) talouden toteutumisesta ajanjaksolla 1.1. – 31.5.2009 on oheisena kaksi liitettä; talouden toteutuma kyseisellä ajanjaksolla ja vertailu vuoteen 2008 sekä toisessa liitteessä tulojen ja menojen toteutuma tulosalueittain ennen oikaisuja.

Tammi-helmikuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuprosentti on 41,66. Toimintamenojen oikaistu toteutumisprosentti on 40,58. Oikaisuissa on huomioitu tammi-toukokuun osuus heinäkuussa yhtenä osana maksettavista lomarahamenoista sekä joulukuun haittatyökorvauksista (maksetaan tammikuussa 2010). Lisäksi oikaisuissa on huomioitu vertailujakson jälkeen maksuun menevät sopimuspalokuntien korvaukset ja vuoden 2009 arvioitu lomapalkkavelka.

Kyseisen ajanjakson toimintatulojen oikaistu toteutumisprosentti on 41,31. Oikaisuissa on huomioitu Kelan työterveyshuollon korvaus ja sisäisen rahaliikenteen korkotulot.

 

Liite 1Talouden toteutuminen 1.1.- 31.5.2009

Liite 2Tulosalueiden tulot ja menot

 

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta merkitsee tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Vsaluelk § 44
Liite 1:Talouden toteutuminen 1.1.-31.5.2009
Liite 2:Tulosalueiden tulot ja menot 5