Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta | 121 | 09.06.2011 | 2 |
6963-2011 (032)
Päivähoitopalvelujen maksusitoumukset
Tiivistelmä: -
Vapelk § 121
Palvelujohtaja Vesa Kulmala:
Peruspalvelulautakunta on päättänyt 30.9.2009 §:ssä 400, että tuolloin voimassa olleet ostopalvelusopimukset päättyvät 31.7.2010, johon asti näissä päiväkodeissa ostopalvelupaikoilla olevat lapset ovat sopimukseen mukaan kunnalliseen verrattavassa hoidossa päivähoitomaksun suhteen. Edelleen ko. lautakunta on päättänyt kokouksessaan 24.3.2010 §:ssä 199 seuraavaa: lapsille, jotka on otettu 31.3.2010 mennessä kaupungin järjestämään päivähoitoon nykyisillä kaupungin ja yksityisten päivähoitopalvelujen tuottajien välisillä sopimuksilla, myönnetään, perheiden niin halutessa, heille nyt osoitetusta päiväkodista hoitopaikka kaupungin maksusitoumuksella enintään palvelusetelikokeilun ajaksi. Samassa yhteydessä päätettiin, että palvelusetelikokeilun aikaa jatketaan 31.7.2011 asti. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta päätti 26.1.2011 §:ssä 6, että ne lapset, jotka ovat entisissä ostopalvelupäiväkodeissa saavat jatkaa maksusitoumuksella nykyisissä päiväkodeissa 31.7.2013 asti, mikäli tuottaja myy hoitopaikkoja nykyisillä hinnoilla. Kokouksessaan 11.5.2011 varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta suullisesti ohjeisti virkamiehiä valmistelemaan päivähoidon maksusitoumusasian lautakunnan käsiteltäväksi siten, että maksusitoumus olisi edelleenkin todellinen vaihtoehto päivähoidon rahoittamiseksi niille lapsille, jotka ovat aloittaneet päivähoidossa ostopalvelupaikoilla.
Tuottajien maksusitoumuspaikkojen hinnoissa on merkittäviä eroja. Hinnat vaihtelevat 749,43 – 876,43 euron välillä, kyseessä on yli 3- vuotiaan kokopäiväinen hoitopaikka. Eräät palvelutuottajat siirtyivät heti palvelusetelin piiriin ja luopuivat maksusitoumuskäytännöstä. Palvelusetelin arvo on samassa palvelutuotteessa 1.8.2011 alkaen 770.
Mikäli maksusitoumusten hintoja korotettaisiin yli 3-vuotiaaiden kokopäivähoidon osalta kakkien tuottajien osalta 3,84 %:lla ja nykyiset asiakkaat jatkaisivat palvelun piirissä, vuotuiset kustannukset lisääntyisivät noin 50 000 eurolla. Mikäli korotukseen asetettaisiin kattohinta 790, vuotuiset kustannukset lisääntyisivät 17 500 eurolla. Esityslistan liitteenä on taulukko voimassa olevista hinnoista ja laskemaa mahdollisen korotuksen vaikutuksesta.
Liite 1 Laskelma mahdollisen korotuksen vaikutuksista
Mikäli maksusitoumushintoja tarkistetaan, tulee sen tapahtua tuottajan aloitteesta. Hintojen tarkistaminen tehdään vain kerran palvelusetelikokeilun aikana, kokeilu kestää 31.7.2013 asti. Neuvottelut käydään lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin palvelujohtajan kanssa. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta päättäisi kuitenkin neuvottelujen reunaehdoista, jotka ovat seuraavat:
Maksusitoumuksen hintaa voidaan korottaan enintään 3,84 prosentilla, jolloin se noudattaa palvelusetelin arvon tarkistamista.
Maksusitoumuksen hintaa tarkistetaan korkeintaan 790 euroon asti kuukaudessa yli 3-vuotiaan kokopäiväisen hoitopaikan ollessa kyseessä. Alle 3-vuotiaan hintaa ei tarkisteta.
Maksusitoumushinnat ovat voimassa 31.7.2013 asti.
Maksusitoumus voidaan tehdä vain niille lapsille, jotka on otettu 31.3.2010 mennessä kaupungin järjestämään päivähoitoon kaupungin ja yksityisten päivähoitopalvelujen tuottajien välisillä ostopalvelusopimuksilla, jotka olivat voimassa 31.7.2010 asti.
Maksusitoumus koskee vain päivähoitopalvelua, joten se ei koske perusopetuslain mukaista esiopetusta. Maksusitoumus päättyy kun lapsi aloittaa esiopetuksen ja mahdollisen esiopetusta täydentävän päivähoidon.
Maksusitoumuksista laaditaan lapsikohtaiset palvelusopimukset.
Liite 2 Lapsikohtainen maksusitoumus luonnos
Liite 3 Lapsikohtaisen maksusitoumuksen ehdot
Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen:
EhdotusVarhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta päättää, että
lapsille, jotka on otettu 31.3.2010 mennessä kaupungin järjestämään päivähoitoon kaupungin ja yksityisten päivähoitopalvelujen tuottajien välisillä sopimuksilla, myönnetään, perheiden niin halutessa, heille nyt osoitetusta päiväkodista hoitopaikka lapsikohtaisella maksusitoumuksella enintään palvelusetelikokeilun ajaksi enintään 31.7.2013 asti
Maksusitoumus koskee vain päivähoitopalvelua, joten se ei koske perusopetuslain mukaista esiopetusta. Maksusitoumus päättyy kun lapsi aloittaa esiopetuksen ja mahdollisen esiopetusta täydentävän päivähoidon.
Maksusitoumuksen hintaa voidaan korottaan enintään 3,84 prosentilla, jolloin se noudattaa palvelusetelin arvon tarkistamista. Maksusitoumuksen hintaa tarkistetaan korkeintaan 790 euroon asti kuukaudessa yli 3-vuotiaan kokopäiväisen hoitopaikan ollessa kyseessä. Alle 3-vuotiaan hintaa ei tarkisteta.
Maksusitoumuksista laaditaan lapsikohtaiset palvelusopimukset, jotka kaupungin puolesta allekirjoittaa lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin palvelujohtaja.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedJokinen Pia
tiedKjellman Liliane
Liitteet:
Vapelk § 121
Liite 1:Luonnos, lapsikohtainen maksusitoumus päivähoidosta
Liite 2:Luonnos, Lapsikohtaisella maksusitoumuksella järjestettävät päivähoitopalvelut
Liite 3:Liite maksusitoumusasiaan