LAPSIKOHTAISELLA MAKSUSITOUMUKSELLA JÄRJESTETTÄVIEN PÄIVÄHOITOPALVELUIDEN EHDOT

Turun kaupungin varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta ostajana ja _________________________________, jota jäljempänä kutsutaan myyjäksi, ovat so­pi­neet lasten päivähoitolaissa tarkoitettujen päivähoitopalvelujen järjestämisestä seu­raa­vaa:

1. OSTETTAVAT PALVELUT

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta ostaa myyjältä sosiaali- ja ter­veyden­huollon suunnittelusta ja valtionosuu­des­ta annetun lain perus­teella sosiaalihuoltolaissa tar­koitettuja päivähoitopalveluita Turun kasvatus- ja opetustoimen viranhaltijan päivähoitoon ottamalle lapselle. Ostajan käytettävissä on lapsikohtaisia koko- ja osapäivähoitopaikkoja yli 3-vuotiaille.

2. PALVELUN SISÄLTÖ JA LAATU

Palvelujen tulee vastata sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Myyjällä tulee olla voimassa kaikki palvelun järjestämisen edellyttämät viranomaisluvat. Myyjän tulee täydennyskoulutusta ja muuta koulutusta järjestämällä huolehtia henkilöstönsä ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä. Myyjä vastaa kaikista toimintansa palvelujen saa­jalle ja ulkopuolisille aiheuttamista vahingoista, joita varten myyjällä tulee olla voimassa oleva vastuuvakuutus sekä riittävä vakuutusturva muiden vahinkojen varalle.

3. PALVELUN HINTA

Ostaja maksaa päivähoitoon otetusta lapsesta korvauksen hoitomuodoittain, kuukausikorvaus on mainittu lapsikohtaisessa maksusitoumuksessa. Ostaja maksaa sosiaalihuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 7a §:ssä tarkoitetulla tavalla osapäivähoidossa tai säännönmukaista kokopäivähoidon hoitoaikaa merkittävästi lyhempää hoitoaikaa käyttävän lapsen osalta seuraavasti: osapäivähoito maks. 5 h/päivä 60 %, enintään 16 päivää/kk 85 % ja enintään 11 päivää/kk 60 % asianomaisen hoitomuodon hinnasta. Erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevan ns. kahdenpaikalla olevan lapsen hoidosta maksetaan lisähintaa 85 % asianomaisen hoitomuodon hinnasta. Osapäivähoidosta kokopäivähoitoon tai kokopäivähoidosta osapäivähoitoon taikka muulla tavoin hoitomuodosta toiseen siirtyvän lapsen korvaus muuttuu hoitomuodon vaihtumista seuraavan kalenterikuukauden alusta uutta hoitomuotoa vastaavaksi korvaukseksi. Mikäli lapsen hoitosuhde alkaa tai päättyy kesken kalenterikuukauden sopimuksessa mainitussa päiväkodissa, sovitaan alkavan/päättyvän hoitosuhteen maksusta erikseen kuitenkin siten, että periaatteena noudatetaan korvauksen suorittamista yhdestä hoitosuhteesta kalenterikuukaudessa.

4. SALASSAPITO

Myyjä sitoutuu noudattamaan sosi­aali­huol­to­lain mukaisten palvelujen tuottamista koskevia salassapidosta ja vaitiolovelvollisuudesta annettuja säädöksiä. Toiminnassa syntyneisiin asiakirjoihin, niiden säilytykseen ja luovutukseen sovelletaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta, henkilötietolakia ja muita henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä sekä Turun kasvatus- ja opetustoimen antamia ohjeita. Ostaja sitoutuu pitämään salassa myyjän liike- ja ammattisalaisuudet.

5. VALVONTA JA RAPORTOINTI

Myyjä sitoutuu valvomaan ja raportoi ostajalle säännöllisesti hoitoajan käyttämisestä lapsen hoidosta allekirjoitetun hoitosopimuksen mukaisesti Effica-satelliitin välityksellä lapsen päiväkirjatiedot ja muut ostajan tarvitsemat tiedot. Ostaja antaa myyjälle tietoja toimintansa kehittämissuunnitelmista siltä osin, kuin ne voi­vat vaikuttaa tämän sopimuksen mukaisiin palveluihin. Myyjä neuvottelee etukäteen toiminnan muutoksista.

6. LASKUTUS

Ostaja perii kunnan viranomaisen päivähoitoon ottaman lapsen huoltajilta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaisen lasten päivähoidon maksun. Myyjä laskuttaa ostajaa ker­ran kuus­sa seuraavan kuu­kau­den 10. päi­vään men­nes­sä. Ostaja maksaa las­kun 30 päivän kuluessa sen saapumisesta. Suorituksen vii­väs­ty­es­sä os­ta­ja maksaa sille kor­kolain mu­kaista vii­väs­tys­kor­koa.

7. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

Tämä sopimus on voimassa 1.8.2011 alkaen toistaiseksi kuitenkin enintään 31.7.2013 asti. Osapuolilla on oikeus purkaa sopimus, jos toinen osapuoli olennaisesti rik­koo sopimusvelvoitteitaan eikä kohtuullisessa ajassa korjaa laiminlyöntiään kirjallisesta huomautuksesta huolimatta. Sopimusta ei saa kumpikaan osapuoli siirtää kolmannelle osapuolelle ilman toisen osapuolen suostumusta.

Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

Turussa,___________kuun_____. päivänä 2011

Turun kaupungin varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan puolesta

_______________________________

Vesa Kulmala

Palvelujohtaja

Turussa ___________kuun ____. päivänä 2011

____________________________