Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Tarkastuslautakunta 2009-2012 20 21.01.2010 1

4625-2009 (016)

Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 20

Talousasiat, talousjohtaja Ari Mäkinen 18.1.2010:

 

Kuntalain 69 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

 

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt seuraavaa: Sitoviksi tarkoitettujen kriittisten menestystekijöiden, näiden arviointikriteerien/mittarien ja mittareiden tavoitearvojen vuodelle 2009 sekä muiden mahdollisesti kaupunginvaltuuston sitoviksi hyväksymien tavoitteiden toteutumisesta tulee raportoida tasekirjaan liitettynä kaudelta 1.1.–31.12.2009.

 

Keskushallinnon talousasiat kokoaa toimintakertomukseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut (vuosiraportit). Hallintokuntia varten on tehty pohjalomakkeet, joihin toiminnan ja talouden toteutumistiedot merkitään. Strategista kehystä ja valtuuston hyväksymiä tavoitteita ja mittareita ei saa muuttaa. Pohjalomakkeisiin on lisätty talousarvioon sisältynyt taulukko työvoiman käytölle asetettujen tavoitteiden raportointia varten.

 

Lomakkeet täyttöohjeineen löytyvät Netkusta seuraavasti: vasemmasta yläreunasta turku.fi/Päätöksenteko ja talous/Toiminnan ja talouden seuranta/Täyttölomakkeet. Näitä lomakkeita on ehdottomasti käytettävä vuosiraportoinnissa.

 

Vuosiraportissa käytettävien "liikennevalojen" selitykset:

 

 

Mittarin tavoitearvo saavutettiin eli tavoite toteutui.

 

Mittarin tavoitearvo lähes saavutettiin.

 

Mittarin tavoitearvoa ei saavutettu eli tavoite ei toteutunut.

 

Sekä punainen että keltainen väri vaativat aina myös virastopäällikön lyhyen selvityksen siitä, miksi tavoitetta ei saavutettu.

 

Jokaisen asetetun tavoitteen kohdalle jätetään vain yksi väri. Viraston omalle vastuulle jää "liikennevalon" väristä päättäminen. Keskushallinnon talousasioissa ei tulkita värien oikeellisuutta.

 

Hallintokunnat täyttävät pohjalomakkeet ja vievät ne omiin lautakuntiinsa muun tilinpäätösaineiston kanssa. Talousasioihin täytetyt lomakkeet lähetetään sähköpostitse (talousasiat.keskushallinto@turku.fi) viimeistään torstaina 11. päivänä helmikuuta 2010. Erillistilinpäätökset valmistuvat viimeistään 10.2.2010. Lisäksi raportti tulee lähettää ao. kirjanpitäjälle, joka liittää sen osaksi erillistilinpäätöstä.

 

Toiminnan ja talouden vuosiraportti tulee nähtäväksi tilinpäätökseen liitettynä Netkuun ja Internetiin kohtaan Päätöksenteko ja talous/Toiminnan ja talouden seuranta ja Tilinpäätös.

 

Revisiotoimistossa on valmistelu toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009 tarkastuslautakuntaa koskevilta osin. Kohdan Talous Toteutumisvertailu 31.12.2009 luvut täydentyvät ennen raportin lähettämistä.

 

Liite 1                                 Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus       Tarkastuslautakunta päättää merkitä toiminnan ja talouden vuosiraportin tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Tlk2009- § 20
Liite 1:Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportti 2009