Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta1113.01.202111

199-2021 (02 08 00)

Henkilöstöresurssin vuokrausta COVID-19 -epidemian rokoteprosessiin koskeva hankinta

Tiivistelmä:

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi sopimusta henkilöstönvuokrauksesta COVID-19 -koronaviruspandemiaan liittyvän rokoteprosessin hoitamiseksi. Hankinnan arvo on maksimissaan 2 milj. euroa.

Sosterla § 11

Hyvinvointitoimiala, vs talous- ja hallintojohtaja Laura Saurama 5.1.2021

COVID-19 -koronaviruspandemian hoitamiseksi on Suomeen saapumassa rokotteita. Väestön rokottamisessa vastuu on kunnilla. Turun kaupungin hyvinvointitoimialalla on tehty koronaviruspandemian hoitamiseksi huomattava määrä henkilöstön lisäresursointia, lähinnä epidemian ns. jäljitystyöhön.

Väestön rokoteprosessi sitoo huomattavan määrän terveydenhuollon henkilöstöä, eikä kaupungin omalla henkilökunnalla ja mahdollisilla tilapäisillä rekrytoinneilla uskota selvittävän väestön rokoteprosessista. Prosessia haastaa lisäksi epävarmuus aikataulusta, koska tiedossa ei ole esimerkiksi sitä, minkä suuruisia rokote-eriä on saapumassa. Rokoteprosessi on kuitenkin tällä hetkellä suunniteltu toteutettavaksi ajalla 1.2.-30.6.2021.

Valtioneuvosto on antanut koronavirusrokotusten käynnistämiseksi Suomessa tarvittavan rokotusasetuksen (1105/2020, Valtioneuvoston asetus vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista) 22. joulukuuta 2020. Hyvinvointitoimialalla on asetuksen antamisen jälkeen valmisteltu henkilöstön vuokraamista koskevaa hankintaa rokoteprosessin toteuttamiseksi. Aikataulullisista epävarmuustekijöistä ja ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden epävarmuudesta johtuen hankintaa on valmisteltu tehtäväksi suorahankintana. Hankinnan ennakoidun arvon on todettu olevan maksimissaan 2 miljoonaa euroa riippuen pandemian tilanteesta rokoteprosessin aikana eli siitä, kuinka paljon kaupungin omaa henkilöstöresurssia tarvitaan tartunnan jäljitystyössä.

Hankinnan arvo ylittää kilpailuttamisen lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, hankintalaki) mukaisen liitteen E sosiaali- ja terveyspalveluja koskevien hankintojen kansallisen kynnysarvon. Hankinta esitetään tehtäväksi suorahankintana hankintalain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla. Hankintayksikkö voi kyseisen kohdan mukaan valita suorahankinnan, mikäli sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi.

Vaikka COVID-19 -epidemia itsessään on vallinnut Suomessa jo keväästä 2020 lähtien, koronarokotuksiin ja rokoteprosessiin liittyvää aikataulua on koko ajan ollut ja on edelleen haastavaa ennakoida. Valtioneuvoston asetus rokotusten toimeenpanemisesta on suorahankinnan tekohetkellä ollut voimassa vasta muutaman viikon ja väestön rokotukset ovat mahdollisesti alkamassa jo helmikuun alussa. Näin ollen perusteita tai mahdollisuutta nopeammalle tai aiemmalle päätöksenteolle ei ole ollut ja hankinnalla on äärimmäinen kiire. Henkilöstön vuokrausta koskevan hankinnan tekeminen on myös ehdottoman välttämätöntä rokoteprosessin toteuttamiselle. Hankintayksikkö on tehnyt tapauskohtaisen arvioinnin ja todennut, että perusteet suorahankintaan ovat olemassa.

Hankintayksikkö on neuvotellut henkilöstön vuokrausta koskevasta hankinnasta kolmen suuren terveydenhuollon palveluntuottajan kanssa, jolla on mahdollisesti tarjota ammattitaitoista henkilökuntaa tukemaan rokoteprosessin henkilöstöresurssia. Neuvottelut palveluntuottajien kanssa on käyty 5.1.2021 ja niissä on käsitelty henkilöstön vuokrauksessa noudatettavia sopimusehtoja.

Henkilöstön vuokrauksesta solmittava sopimus perustuu kiinteään hintaan eli kaikille vuokrahenkilöstöä tarjoaville sopimuskumppaneille tuntihinta sairaanhoitajan (46€/h) ja lähihoitajan (32,5€/h) työpanoksesta on sama. Hintaan ei sisälly mahdolliset työaikakorvaukset. Kiinteän hinnan asettamisella ja suurempien toimijoiden kanssa neuvottelemalla on tavoiteltu mahdollisimman lievää mahdollista häiriötilaa terveydenhuollon ammattilaisten rekrytointiin.

Liite 1Sopimusluonnos

Sopimusneuvottelut päätyivät siihen, että Pihlajalinna Oy, Terveystalo Oy ja Mehiläinen Oy hyväksyivät sopimusluonnoksen. Hankinta ei sisälly hyvinvointitoimialan vuoden 2021 talousarvioon. Hankinnan kustannuksista raportoidaan osavuosikatsauksissa.

Asia on käsitelty hyvinvointitoimialan yhteistoimintaelimessä 7.1.2020.

Esitän, että sopimus henkilöstön vuokrauksesta COVID-19 -epidemiaan liittyen tehdään Pihlajalinna Oy:n, Terveystalo Oy:n ja Mehiläinen Oy:n kanssa ajalle 1.2.-30.6.2021, hankinnan arvon ollessa enintään noin 2 milj. euroa (+alv 24%).

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 7.1.2021:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää edellä mainituin perustein, että sopimus henkilöstön vuokrauksesta COVID-19 -epidemiaan liittyen tehdään Pihlajalinna Oy:n, Terveystalo Oy:n ja Mehiläinen Oy:n kanssa ajalle 1.2.-30.6.2021, hankinnan arvon ollessa enintään noin 2 milj. euroa (+alv 24%).

Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään tai -arvoon.

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Hankinnasta toimitetaan julkaistavaksi suorahankintaa koskeva ilmoitus ennen hankintasopimuksen tekemistä. Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua suorahankintailmoituksen julkaisemisesta.

Samalla lautakunta päättää, että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan ja hyväksytään heti ja että tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoMehiläinen Oy
aoPihlajalinna Oyj
aoSuomen Terveystalo Oy
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Sosterla § 11
Liite 1:Sopimusluonnos