Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta22520.09.20175

9744-2017 (069)

SenioriSome - laitteen käyttöönotto ja osallistuminen laitteen pilotointiin hyvinvointitoimialan vanhusten avopalveluissa

Tiivistelmä: -

Sosterla § 225

Palvelualuejohtaja Sari Ahonen, avopalvelujen johtaja Anne Vuorinen ja hoitotyön koordinaattori Eija Tamminen 11.9.2017:

Teknologian kehitys on viime vuosina tuonut uusia mahdollisuuksia tukea vanhusten itsenäistä suoriutumista heidän omissa kodeissaan. Teknologia palvelee kotona asuvien ikäihmisten pärjäämistä useimmiten kotiin annettujen palvelujen osana. Teknologian on tuettava sekä ikäihmisen omaa toimintaa että hänelle tarkoitettujen palvelujen laadukasta ja kustannustehokasta tuottamista. Hyötyä teknologian käytöstä on sekä ikäihmisille itselleen, omaisille ja palveluntuottajalle. Erityisesti ikäihmisten kotihoidossa teknologian käytöllä on laajat mahdollisuudet sekä hoidon laadun, sisällön ja tehokkuuden lisäämiseen. Kotihoito ikäihmisen tilanteen tuntijana on avainasemassa, kun ikäteknologiaa otetaan käyttöön kotiin annetuissa palveluissa.

ActivAge- hanke on 3,5- vuotinen Euroopan EU- tasoinen hanke, jonka tavoitteena on määrittää Internet of Things (IoT) - teknologian hyödyntäminen ikäihmisten hoidossa. Hanketta rahoittaa Horizon2020 Large Scale Pilot. Kokonaisbudjetti on 25 miljoonaa euroa. Mukana hankkeessa on 7 maata ja 48 yritystä ympäri Eurooppaa. Suomessa toimiva yritys hankkeessa on mm SE Innovation oy, jonka tuote on tablettitietokonetta muistuttava SeniorSome - laite.

SeniorSome on helppokäyttöinen ja monipuolinen viestintälaite. SeniorSome - laite on kosketusnäytöllinen puhelin/turvapuhelin, johon voidaan kytkeä turvarannekkeita sekä terveyttä mittaavia laitteita. Viestintälaite helpottaa yhteydenpitoa asiakkaan, omaisen tai kaupungin työntekijän välillä. Laitteen tarkoituksena on tuoda asiakkaiden kotiin turvallisuutta ja uusia virikkeitä.

Turun hyvinvointitoimialan vanhusten avopalveluiden yksikkö, Turun Ammattikorkeakoulu ja SE Innovation oy ovat yhdessä suunnitelleet turkulaista hanketta, jossa turkulaiset ikäihmiset saisivat SenioriSome –laitteen kokeiluun ja testattavaksi. Turkuun on tulossa 100 testilaitetta, joiden avulla selvitetään teknologian hyödynnettävyyttä ikäihmisten toimintakyvyn, aktiivisuuden ja päivittäisen toiminnan tukemisessa sekä kuntoutumisen mahdollisuuksia.

ActivAge- hankkeeseen sisältyy myös muita projekteja kuten Digirehabin kehittäminen, joka soveltuvin osin sisällytetään SeniorSome-laitteisiin ennen niiden viemistä asiakkaille. Turun Ammattikorkeakoulun Gamelab vastaa Digirehabista. Ns. kipunäyttösovellusta kehitetään myös erikoissairaanhoidon käyttöön omana projektina.

Turussa annetaan 100 SeniorSome -laitetta vanhusten avopalveluiden käyttöön jaettavaksi omais- ja kotihoidon asiakkaille syksystä 2017 alkaen. Asiakkaiden valinnassa huomioidaan myös ikäihmisen oma motivaatio kuntouttaa itseään ja suhtautuminen uuden oppimiseen.  Laitteen mukana jaetaan myös tarvitseville paikantava, aktiivisuutta mittaava turvaranneke. Myös henkilökunnan motivointi ja valmius teknologialaitteiden käyttämiseen on merkittävässä roolissa tässä hankkeessa.

Omaishoitoon tulee jokaiselle omaishoidon ohjaajan alueelle 6 laitetta (yht. 30), joiden avulla pyritään helpottamaan yhteydenpitoa ja lisäämään kotona hoitavan ja hoidettavan turvallisuuden tunnetta. Kotihoidon valituille alueille (Runosmäki, Portsa, Kupittaa, Maaria-Paattinen, Vähäheikkilä-Hirvensalo) jaetaan kullakin alueella valituille asiakkaille 10-12 laitetta. Omaiset tulevat myös käyttämään laitetta yhteydenpitoon ja sen avulla saadaan myös etäyhteys esim. lääkäriin, fysioterapeuttiin ym. Kotiutustiimi saa 5 liikkuvaa laitetta kotiutuville asiakkaille ja kuntouttavaan päivätoimintaan tulee 5 laitetta, joiden avulla voidaan esim. päivän aikana pelata erilaisia pelejä, tehdä liikuntaharjoitteita ym.

Tablettilaitteiden jalkauttaminen (= laitteen vienti, koulutus ja opastus) asiakkaille tapahtuu Turun AMK:n opiskelijoiden toimesta. Laitteen testikäyttö sekä opastus laitteen käyttöön on asiakkaalle ilmaista. Tähän päädyttiin ennen kaikkea hankkeen pilotointiluonteen vuoksi. Näin saadaan paremmin asiakkaat ja omaiset motivoitua laitteen vastaanottamiseen. Iäkkäät ihmiset eivät välttämättä osaa itse tehdä tietoliikenneyhteyksiin liittyvää hankintaa ja omaiset voivat kokea sen turhaksi.

Näin ollen on päädytty, että vanhusten avopalvelut kustantaa laitteisiin tarvittavien SIM-korttien kustannukset. Kyseessä on ”lähtölaukaus” Turun kotihoidossa virtuaaliselle hoitotyölle ja uudelle teknologialle. Pienellä kustannuksella saadaan uusia toimintatapoja, joilla voidaan myös parantaa hoidon toteutusta ja laatua. Tässä hankkeessa itse laitteista ei jouduta maksamaan mitään käyttökorvausta tai vuokraa hankkeen aikana. Mainittakoon, että Helsingin kotihoidossa on saavutettu merkittävää laadullista ja taloudellista kehittymistä tarjoamalla virtuaalista kotihoitoa etähoitokontaktien avulla (175 000 etäkontaktia vuodessa).

Kustannukset SIM – korteista on arvioitu olevan hankkeen vuosina maksimissaan: 2017 – 7 200 €, 2018 – 21 600 €, 2019 – 21 600 € ja 2020 – 9000€. SE Innovation Oy laskuttaa SIM-korttien käytöstä oman operaattorisopimuksensa mukaisesti Turun kaupunkia.

Teknologian avulla pystytään luomaan uusia toimintatapoja, joilla on myönteistä vaikutusta asiakkaiden kotona pärjäämiseen ja toimintakykyyn.

Samalla hyödynnetään asiakkaan omia voimavaroja ja osallistetaan asiakas oman arkensa aktiivisempaan rooliin lisäämällä turvallisuuden tunnetta ja parantamalla fyysistä kuntoa. Etäyhteys mahdollistaa kotihoidon konkreettisten käyntien vähentämisen ja myös kotihoidon lääkärin kanssa videoyhteys parantaa asiakkaan hyvää ja tilanteen mukaista hoitoa, esim. tilanteessa, jossa vointi on akuutisti muuttunut.

Hankkeessa tutkitaan myös yhteensopivuuksia, rajapintojen toimivuutta, pelianalytiikkaa ja parhaita teknologisia kombinaatioita digitalisoida kuntoutusta. Näiden tulosten perusteella tehdään käytettävyystestejä ja kehitystyötä yhdessä loppukäyttäjäkunnan ammattilaisten ja asiakasrajapinnan kanssa. Pääasiallinen tavoite on hakea tieteellinen evidenssi digitaalisten palvelujen tehokkuudesta verrattuna nykymenetelmiin. Samassa lasketaan todellista kustannusvaikutusta palvelun digitalisoinnin myötä. Kuntouttava päivätoiminta saa käyttöönsä kolme suurempaa näyttöä, joissa voidaan hyödyntää Turku AMK Gamelabin tuottamia kuntoutuspelejä ja saada data asiakkaan edistymisestä.

Liite 1Tuotetestaussopimus ACTIVAGE-hankkeessa

Toimialajohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedokseen vanhuspalveluiden avopalveluiden osallistumisen Seniorisome-hankkeeseen ja hyväksyy SE Innovationin, Turun Ammattikorkeakoulun ja Turun kaupungin hyvinvointitoimialan luonnoksen tuotetestaussopimuksesta.

Jakelu

tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Sosterla § 225
Liite 1:Tuotetestaussopimus ACTIVAGE-hankkeessa