Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Peruspalvelulautakunta34303.10.20123

3340-2012 (016)

Sosiaali- ja terveystoimen toiminnan ja talouden seuranta tammi-elokuu 2012

Tiivistelmä: -

Perla § 343

Ydinprosessikohtainen tarkastelu

Palvelujohtaja Sirpa Kuronen 25.9.2012

Lasten ja nuorten kasvun tukeminen

Lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalvelut ovat toteutuneet vuoden 2012 1-8 seurannan mukaan pääosin operatiivisen palvelutuotantosopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Heinäkuun 2012 raportointiin nähden muutoksia on lähinnä lastensuojelussa.

Lastensuojeluilmoitusten (ml. pyynnöt lastensuojelutarpeen arvioimiseksi) määrä jatkaa kasvuaan. Myös lastensuojeluilmoitusten kohteena olevien lasten määrä on noussut viimevuotiselle tasolle. Avohuollon asiakkuuksien määrässä kasvu ei näy, asiakkaana on liki 200 lasta vähemmän kuin elokuussa 2011. Avohuollon toimintaedellytyksiä on vuoden aikana parannettu, ja sen pitäisi loppuvuoden aikana näkyä myös lastensuojelutarpeen arviointien palvelutakuun toteutumisessa (alkuvuodesta 50 % palvelutakuussa). Myös kiireellisiä sijoituksia on vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Huostaanottoja on tehty 41, hieman vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Perhehoitoon on näistä lapsista sijoitettu tähän mennessä 15. Perhehoidon osuus sijoituksista kasvaa, vaikkakin hitaasti. Lasten ja nuorten palvelujen suurin ylitysuhka on lastensuojelussa, erityisesti sijaishuollon ostopalveluissa loppuvuoden kustannuskehitys on riippuvainen huostaanottojen määrästä ja perhehoidon lisääntymisestä. Perhehoidon palkkioiden tasokorotus kasvattaa ylitystä, mutta vaihtoehtoiskustannus ostopalvelujen hankintana olisi vähintään 2-3 -kertainen.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut toteutuvat pääosin sopimuksen mukaan. Ikäkausitarkastuksia tehdään asetuksen toteuttamiseksi aikaisempaa enemmän, mikä sitoo resurssia ja vähentää sairaudenhoidon tapahtumia. AVI on asettanut lasten ja nuorten puheterapialle 400.000 €:n uhkasakon ja velvoitteen saattaa palvelut hoitotakuuseen (3 kk) vuoden loppuun mennessä. Jonoa on saatu hieman lyhenemään, lasten keskimääräinen jonotusaika on nyt noin 4,4 kk. Tilannetta pyritään edelleen korjaamaan kaikin käytettävissä olevien keinoin. Lasten omaishoidontuen määräraha on kuluvalta vuodelta sidottu, eikä uusia myönteisiä päätöksiä voida tehdä. Omaishoitoa saa 158 lasta. Lasten ja nuorten psykiatrian saatavuus parantunee, kun lääkärivakansseja on saatu täytettyä, mikä samalla vähentää myös ostopalvelujen tarvetta.

Nuorten aikuisuuden vahvistaminen

Ydinprosessin toiminta on toteutunut pääosin tilauksen mukaisesti.

Lastensuojelun jälkihuollossa myös kokonaisasiakasmäärä kasvaa, kun tänä vuonna n. 70 nuorta siirtyy jälkihuoltoon. Jälkihuollon kustannukset ylittyvät merkittävästi, suurimpana syynä ovat sijoituskustannukset. TALK-jatkohankkeen asumisohjaajien toiminnan käynnistymistä on kaikin keinoin kiirehdittävä, jotta jälkihuollon sijoitusten määrää pystyttäisiin vähentämään.

Opiskeluterveydenhuollon seurannassa on järjestelmäongelmia, joiden vuoksi kuukausiseurantaluku ei ole luotettava.

Palvelujohtaja Maisa Kuusela 25.9.2012

Itsenäisesti selviytyvien toimintakyvyn turvaaminen

Toiminnassa ei ole tapahtunut oleellista muutosta heinäkuun tilanteeseen. Toiminta on ollut pääasiassa tilauksen mukaista. Sosiaalityön tulosalueella toimeentulotuen tarpeessa on ollut kasvua viime vuoteen verrattuna, mutta tarve ei kuitenkaan näytä ylittävän tilausta. Käsittelyajoissa on pääosin pysytty palvelutakuussa. Tulkkauspalveluiden tarve on lisääntynyt. Mielenterveyskuntoutujien palveluasumisessa asiakasmäärä on lisääntynyt erityisesti tehostetussa palveluasumisessa, suunniteltu rakennemuutos ei ole vielä toteutunut Sairaanhoitopiirin käyttömäärät ovat laskeneet. Suun terveydenhuollon käyntimäärät ovat kasvaneet ja hoitotakuuseen päästään vuoden loppuun mennessä. Vammaispalveluissa suoritteet ja erityisesti palveluasuminen ovat lisääntyneet yli sopimustavoitteiden. Työelämäkuntoutuksen palvelutapahtumat ovat laskeneet työllisyysmäärärahojen vähentymisen myötä.

Suurin yksittäinen talouden riskitekijä on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin maksuosuus, joka on sairaanhoitopiirissä arvioitu sosiaali- ja terveystoimen arviota suuremmaksi. Sekä käyntien ja hoitojaksojen määrä on laskenut kuitenkin viime vuoteen verrattuna. Perusterveydenhuollossa suun terveydenhuollon hoitotakuuseen pyrkiminen on lisännyt kustannuksia, koska alkuvuonna ostopalvelumäärät ovat olleet suunniteltua suuremmat. Sosiaalityössä asumispalvelujen kustannusten kasvua pyritään estämään tuetulla asumisella ja asumispalvelujen rakennemuutoksella. Kuntoutumispalveluiden osalta talouden ylitysuhka on työmarkkinatuen kuntaosuudessa sekä vammaispalveluissa (kuljetuspalvelut ja asumispalvelut). Kuljetuspalveluissa ylitystä saadaan taittumaan onnistuneen kilpailutuksen avulla. Kehitysvammaisten henkilöiden valtakunnallinen KEHAS-suunnitelma pyrkii vähentämään laitoshoitoa ja lopettamaan sen vähitellen kokonaan. Ohjelman mukainen laitosasumisen purkaminen lisää kuitenkin kustannuksia noin 1,4 -kertaiseksi. Kuntoutumispalveluiden tulosalueen ja Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kanssa on sovittu rakennemuutoksen hidastamisesta.

Palvelujohtaja Seija Arve 25.9.2012

Ikäihmisten elämänlaadun turvaaminen 

Vanhuspalveluiden alueella on tapahtunut jonkin verran hoitoketjujen toimivuuteen vaikuttavia muutoksia edelliseen arviointiin verrattuna.

Vanhuspalveluiden ympärivuorokautinen hoito on jonkin verran lisääntynyt elokuuhun 2011 verrattuna eli noin 40 paikan verran siten, että painopiste on ollut tehostetussa palveluasumisessa sopimustavoitteen mukaisesti. Akuutin geriatrisen sairaalahoidon ja jatkokuntoutusosastojen päättyneet hoitojaksot ovat vähentyneet ja kuvastavat hoitojaksojen pituuden kasvua vastoin tavoitteita ja hoitoketjun hyvää toimivuutta. Kotihoidon palveluluokkien välistä sisäistä kehittymistä tavoitteen suuntaan ei ole tapahtunut ja 1. palveluluokka on yhä kasvattanut osuuttaan. Yli 65-vuotiaiden omaishoidon tukea saavien määrä on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna vielä elokuun tilanteen mukaan.

Perusterveydenhuollossa ikäihmisten sairaanhoidollisten päivystyskäyntien sekä terveyskeskuskäyntien määrät ovat olleet tavoitteen mukaisesti edelleen laskussa.

Omassa erikoissairaanhoidossa ikäihmisten palvelujen saatavuus avohoidon yksiköissä on edelleen parantunut ja näin ollen ohjaus perusterveydenhuollosta oman erikoissairaanhoidon avohoitoon on tavoitteen mukaisesti onnistunut. Vuodeosastojen päättyneet hoitojaksot ovat myös lisääntyneet, joten hoitojaksoja on pystytty lyhentämään ja tältä osin sopimuksen mukainen hoitoketjujen toimivuus on tulosalueella toteutunut. Vanhuspsykiatriassa avohoitokäynnit sekä päiväsairaalakäynnit ovat vuoden takaiseen tilanteeseen nähden vähentyneet, kun taas vuodeosastoilla päättyneet hoitojaksot ovat lisääntyneet eli hoitojaksot ovat olleet aikaisempaa lyhyempiä.

Kuntoutumispalveluiden lääkinnällisen kuntoutuksen palvelutapahtumat ovat edelleen selvästi yli tavoitteen, kasvua on ollut myös psykososiaalisen kuntoutuksen sekä vammaispalveluiden ja kehitysvammahuollon alueilla.

Palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen 27.9.2012

Palvelutuotanto

Tulosalueiden toiminta vastaa pääsääntöisesti OPTS-sopimuksiin kirjattuja tavoitteita. Palvelu- ja hoitotakuurajoissa on pääsääntöisesti pysytty.

Koko hallintokunnassa työvoiman käytön kasvua on onnistuttu hillitsemään (työvoimalisäys nyt vuoden takaiseen nähden +52.2 htv kun vastaava luku viime vuosina on tässä vaiheessa ollut +75-80 htv:n tasolla). Työvoiman lisäys kohdistuu lähinnä sosiaalityön, perusterveydenhuollon ja vanhuspalvelujen tulosalueille ja näistä lisäyksistä on raportoitu aiemmin. Kuntoutumispalveluja ja työterveyshuoltoa lukuun ottamatta kaikilla tulosalueilla on onnistuttu laskemaan sairauspoissaoloja. Sijaistusprosenttia on onnistuttu laskemaan perusterveydenhuollossa, kuntoutumispalveluissa ja ympäristöterveydenhuollossa. Asteittain käyttöön otettava työkyvyn hallinnan malli todennäköisesti entisestään laskee sairauspoissaoloja.

Liite 1Sosiaali- ja terveystoimen työvoimaseuranta 1-8/2012

Talouden osalta elokuussa ei ole tullut esille merkittäviä talousarviopoikkeamia, jotka eivät olisi olleet aiemmissa ennusteissa tiedossa. Tulosalueet ovat sitoutuneet saamaan aikaan aiemmin todetut oman tuotannon tehostamistoimenpiteet, jotka on alustavasti arvioitu noin 4,0-4,2 M€:ksi, jotka on otettu huomioon uusimmassa talousarvioennusteessa vuodelle 2012 ja jotka täsmentyvät vuoden loppua kohti mentäessä.

Hoitoketjujen toimivuuden varmistaminen on yksi loppuvuoden merkittävimmistä kehittämistoimenpiteistä. Tuoreimman jonotilaston (ajettu 25.9.) mukaan pysyvää ympärivuorokautista hoitopaikkaa jonottavia henkilöitä on kaikkiaan yli 160 eli tilanne on kesän jälkeen huonontunut. Hoitoketjun toimivuudella turvataan koko vuoden jatkunut suotuisa kehitys siirtoviivepäivien määrässä ja kustannuksissa.

Organisatorisia muutoksia on tällä hetkellä vireillä työterveyshuollon (siirto keskushallintoon kirjanpidollisesti eriytetyksi taseyksiköksi) ja ympäristöterveydenhuollon (siirto ympäristö- ja kaavoitusvirastoon) osalta ja muutokset on tarkoitus toteuttaa 1.1.2013 lukien.

Tulosaluekohtaiset katsaukset ovat esityslistan liitteenä.

Liite 2Tulosaluekohtaiset katsaukset

Resurssijohtaja Max Lönnqvist 26.9.2012:

Talousarvion toteutuman (tammi-heinäkuu) perusteella laadittiin ennuste tilinpäätöstilanteesta ja pohjana käytettiin aikaisempien vuosien kehitystrendejä ja tiedossa olevia velvoitteita. Talousarvion toteutuma sisälsi jo alkuvuonna päätettyjä ja sovittuja säästötoimenpiteitä mutta tulevien säästöjen suuruutta on vaikea arvioida tulosaluekohtaisesti. Heinäkuun ennusteen osalta todettiin, että laadittu tekninen ennuste voi olla liian pessimistinen eikä ota riittävästi huomioon jo toteutuksessa olevia ja loppuvuonna toteutettavia säästötoimenpiteitä. Ennuste osoitti heinäkuun tilanteen perusteella, että toimintamenojen ylitysuhka on noin 24,8 M€ ja toimintatulojen ylitys noin 0,8 M€ ja nettopoikkeama 24 M€. Suurin ylitysuhka liittyy asiakaspalveluiden ostoihin (noin 19 M€) ja avustuksiin (noin 3,7 M€). Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin maksuosuuden ennustetta voitiin laskea edellisestä mm. onnistuneiden sakkomaksua vähentävien toimenpiteiden onnistumisen johdosta. Sakkomaksujen kertymäarvio on laskenut alkuvuoden yli viidestä miljoonasta eurosta, heinäkuun tilanteen mukaiseen noin neljään miljoonaan euroon. Siirtoviivemaksujen kertymä elokuun loppuun mennessä on noin 2,4 M€ ja esim. elokuun siirtoviivepäivien lukumäärä vain 185 (josta siirtoviivemaksua peritään noin 100.000 €). Mikäli loppuvuonna siirtoviivepäiviä syntyy keskimäärin alle 200/kk niin siirtoviivemaksujen kokonaissumma voi jäädä noin 3 M€:oon. Sairaanhoitopiirin talousarvion toteutuma näyttää muilta osin toteutuvan aikaisemman ennusteen mukaisena.

Ostopalveluihin varatut määrärahat ylittyvät selkeästi mm. lastensuojelussa sekä eri asiakasryhmien asumispalveluissa. Avustuksiin varattujen määrärahojen ylitys johtuu työmarkkinatuen kuntaosuudesta ja pieneltä osin toimeentulotukimenojen tasokorotuksesta.

Elokuun toteutuman perusteella talouden näkymät eivät ole heikentyneet ja mm. siirtoviivepäivistä aiheutuvat kustannukset ovat selkeästi laskussa.  Myös operatiivisten säästötoimenpiteiden vaikutuksia seurataan tarkasti ja niiden vaikutukset näkyvät loppuvuoden toteutumassa.

Liite 3Toiminnan seuranta

Peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusPeruspalvelulautakunta merkitsee toiminnan ja talouden seurantaraportin tammi-elokuu 2012 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Samalla peruspalvelulautakunta päätti, että sosiaali- ja terveystoimen tulee ryhtyä kaupunginvaltuuston 1.10.2012 § 190 päätöksen mukaisesti hallintokunnan koko toiminnan kattaviin toimenpiteisiin jäljellä olevan ylitysuhan poistamiseksi loppuvuoden aikana. Toimenpiteiden vaikutusten tulee ulottua myös ensi ja seuraaville vuosille.

Jakelu

tiedAhonen Sari
tiedArve Seija
tiedJuvonen Jukka
tiedKuronen Sirpa
tiedKuusela Maisa
tiedLiuksa Riitta
tiedLönnqvist Max
tiedPalmu Liisa
tiedSannola Päivi
tiedSantalahti Anne
tiedSinokki Marjo
tiedVirtanen Hilkka
tiedVirtanen Petri
tiedVisa Leila


Liitteet:

Perla § 343
Liite 1:Sosiaali- ja terveystoimen työvoimaseuranta 1-8/2012
Liite 2:Tulosaluekohtaiset katsaukset
Liite 3:Toiminnan seuranta