Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus 
Maankäyttöjohtaja2220.10.2022 

12050-2022 (10 00 02)

Sopimus maanvuokrasopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä koskien määräalaa tontista I-47-3 ja Kerttulinkadun katualuetta (nykyinen tontti I-47-5) (os. Henrikinkatu 8)

Kiinteistökehityspäällikkö Petri Liski 13.10.2022:

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) on anonut 20.6.1990 tehdyn maanvuokrasopimuksensa, jota on sittemmin jatkettu ulottumaan 31.3.2035 asti, ennenaikaista päättämistä. Vuokratulla alueella sijaitsee 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa rakennettuja puutaloja, joihin TYS on tehnyt vuokrasopimuksen solmimisen jälkeen ARA-tuella peruskorjauksen 1990-luvun alussa. TYS on hakenut ARA:lta kohteen vapauttamista sääntelystä. Kohteelle on myönnetty kaikilta osin vapautus aravarajoituslain mukaisista rajoituksista ARA:n päätöksellä 23.9.2021 (liite). Konvertoidusta lainasta kyseisen kohteen jäljellä oleva osuus on 441.137,24 euroa.

Kohteen rakennuskantaa ei voida hyödyntää kaupungin palvelutoiminnassa, joten kaupungin kehityskiinteistöjen periaatteiden mukaisesti kohteen rakennuskanta tullaan myymään tarjousperusteisesti ja tontti vuokrataan. Tämä menettely turvaa myös varmimmin kiistattomia suojeluarvoja omaavien rakennusten säilymisen. Myynti tullaan päättämään myöhemmin sillä päätöksentekotasolla, mille päätösvalta tarjoushinnan perusteella kuuluu.

TYS:sin kanssa on neuvoteltu sellaisesta järjestelystä maanvuokrasopimuksen päättämiseen liittyen, että kohteen jäljellä oleva konvertoidun lainan osuus 441.137,24 euroa, tullaan kaupungin toimesta maksamaan kohteen myynnistä saatavasta myyntihinnasta korvauksena sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä.

Muutoin maanvuokrasopimuksen päättäminen voidaan tehdä oheisin sopimusluonnoksen mukaisin ehdoin.

Liite 1Sopimus maanvuokraoikeuden päättämisestä

Liite 2Vuokrasopimus 20.6.1990

Liite 3ARA:n päätös 23.9.2021

Maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi:

PäätösPäätän, että:

- Turun Ylioppilaskyläsäätiön kanssa 20.6.1990 tehty maanvuokrasopimus, joka koskee määräalaa Turun kaupungin I kaupunginosan 47 korttelin tontista 3 rakennuksineen sekä Kerttulinkadun katualuetta (nykyinen tontti I-47-5) päätetään ennenaikaisesti ja kaupunki hyvittää TYS:sille kohteesta jäljellä olevan peruskorjauslainan 441.137,24 euroa kohteesta saatavasta myyntihinnasta liitteenä 1 olevan sopimuksen mukaisin ehdoin

- sopimus on allekirjoitettava viimeistään kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, kun kaupunki on ilmoittanut, että sopimus on allekirjoitettavissa, muutoin tämä päätös katsotaan rauenneeksi.

Jyrki Lappi

maankäyttöjohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoTurun Ylioppilaskyläsäätiö - Studentbystiftelsen i Åbo
tiedKaupunkiympäristölautakunta


Liitteet:

Kypaksm § 22
Liite 1:Sopimus maanvuokraoikeuden päättämisestä
Liite 2:Vuokrasopimus 20.6.1990
Liite 3:ARA:n päätös 23.9.2021