Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, tonttipalvelut 
Maanhankintapäällikkö1418.06.2021 

11821-2020 (02 08 00, 00 04 02)

Topinojan jätekeskuksen hulevesien laadun parantamiseksi tehdyn suunnitelman mukaisen tasausaltaan, putkistojen, laitteistojen ja laitteiden sijoituslupa ja valtuutus niiden rakentamista varten tarvittavien viranomaislupien hakemiseksi, os. Silakatu 16

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, tonttipalvelut, maankäyttöinsinööri Heikki Häkli 18.6.2021:

Topinojan jätekeskuksen alueelta osittain myös Vähäjokeen valuvissa hulevesissä on huomattu vuoden 2019 aikana kohonneita haitta-aine- ja bakteeripitoisuuksia. Pitoisuuksien kohoaminen johtuu todennäköisesti 2019 aikana tehtyjen Gasum Oy:n biokaasulaitoksen laajennustöistä, jonka seurauksena merkittävä osa laitoksen piha-alueen hulevesistä johdetaan nykyisin hulevesiviemäriin. Hulevesien johtaminen suoraan jätevesiviemäriin ei ole mahdollista viemärikapasiteetin takia.

Alueelle on laadittu suunnitelma hule- ja salaojavesien keräämiseksi putkistojen kautta jätevesipumppaamolle, sieltä tasausaltaalle, josta ne voidaan johtaa kontrolloidusti jätevesiviemäriin.

Turun kaupunki on laatinut liitteenä olevan sijoitusluvan ja valtuutuksen, jonka mukaisesti Gasum Oy saa sijoittaa mm. putkistoja ja tasausaltaan asemakaavan mukaiselle Topinojan kiertotalouspuiston suojaviheralueelle (EV) ja kiertotalouden korttelialueelle (E-1) ja Gasum Oy valtuutetaan hakemaan tarvittavia viranomaislupia (mm. maisematyölupaa) töiden toteuttamista varten.

Liite 1Sijoituslupa ja valtakirja

Kiinteistökehityspäällikkö Petri Liski:

PäätösPäätin, että Turun kaupungin antaa liitteenä olevan sijoitusluvan ja valtakirjan mukaisesti Gasum Oy:lle luvan sijoittaa mm. putkistoja ja tasausaltaan Topinojan kiertotalouspuiston suojaviheralueelle (EV) ja kiertotalouden korttelialueelle (E-1) ja valtuuttaa Gasum Oy:n hakemaan tarvittavia viranomaislupia (mm. maisematyölupaa) töiden toteuttamista varten liitteenä olevan sijoitusluvan ja valtakirjan mukaisin ehdoin.

Petri Liski

kiinteistökehityspäällikkö

maanhankintapäällikön varahenkilö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoGasum Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta


Liitteet:

Kypatont § 14
Liite 1:Sijoituslupa ja valtakirja