Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginvaltuusto 224 29.11.2010 11

11530-2010 (041)

Turun kaupungin vuoden 2011 talousarvioehdotus ja vuosien 2011 - 2014 taloussuunnitelmaehdotus (Kj)

Tiivistelmä:

Kuntalain 65 §:n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Kaupunginhallitus päätti 25.10.2010 ehdotuksestaan kaupungin vuoden 2011 talousarvioksi ja vuosien 2011 - 2014 taloussuunnitelmaksi.

Kv § 224

Liite 1                                 Asian esittely ja päätösehdotus

 

Liite 2                                 Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2011 talousarvioksi ja vuosien 2011 – 2014 taloussuunnitelmaksi (sininen kirja)

 

Liite 3                                 Täydennys talousarviokirjan sivulle 184, kiinteistöliikelaitoksen korvausinvestoinnit

 

Liite 4                                 Koonti muutosesityksistä

 

Liite 5                                 Äänestyslistat

 

Ryhdyttäessä käsittelemään asiaa puheenjohtaja Mikkola ilmoitti, että ensin suoritetaan yleiskeskustelu, jonka aloittaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja, minkä jälkeen pidetään ryhmäpuheenvuorot ryhmien mukaisessa suuruusjärjestyksessä ja sen jälkeen muut puheenvuorot. Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 18 §:n nojalla puheenjohtaja ilmoitti rajoittavansa tässä asiassa pidettävien ryhmäpuheenvuorojen pituuden enintään 10 minuuttiin ja muiden puheenvuorojen pituuden enintään 5 minuuttiin. Repliikkipuheenvuorojen pituus rajoitetaan enintään 1 minuuttiin. Yleiskeskustelun jälkeen käsitellään talousarvioehdotukseen ja taloussuunnitelmaehdotukseen esitettävät muutokset.

 

Suoritettiin yleiskeskustelu.

 

Yleiskeskustelun jälkeen siirryttiin käsittelemään kaupunginhallituksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotukseen esitettäviä muutoksia. Puheenjohtaja Mikkola totesi asian käsittelystä seuraavaa:

 

Käsittelyn pohjana on kaupunginhallituksen ehdotus (sininen kirja) perusteluosineen (vihreä kirja), jotka toimitettiin jakelussa 1.11.2010. Lisäksi käsittelyn pohjana ovat ne muutosesitykset, jotka ovat esitetty kaupunginvaltuuston esityslistalla tämän asian esittelyosiossa.

 

Valtuustoryhmien etukäteen ilmoitetuista muutosehdotuksista on koottu yhteenvetoluettelo, joka on jaettu kokouksessa. Mikäli yhteenvetoluetteloon sisältyvien muutosehdotusten lisäksi tehdään muita muutosehdotuksia, ne tulee tehdä kirjallisina.

 

Muutosehdotusten tultua käsitellyiksi katsotaan kaupunginvaltuuston hyväksyneen koko talousarvion vuodelle 2011 ja taloussuunnitelman vuosille 2011 - 2014. Ne kohdat, joihin ei ole tehty muutosehdotuksia, katsotaan hyväksytyiksi kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion rakenteen hallintokuntien määrärahojen ja tuloerien jaottelujen pohjaksi.

 

Tehtyjen muutosehdotusten käsittely

 

Valtuutettu Sauli Saarinen teki valtuutettu Annika Lapintien kannattamana yhteenvetoluettelosta ilmenevät muutosehdotukset 1, 2, 3,12,17,21 ja 30.

 

Valtuutettu Maija Perho teki valtuutettu Jarmo Rosenlöfin kannattamana yhteenvetoluettelosta ilmenevät muutosehdotukset 4,5, 6, 7, 8, 9,10,11b,13,14,15,16,18,19,20,21,23,24,25 ja28.

 

Valtuutettu Olavi Mäenpää teki valtuutettu Maarit Rostedtin kannattamana yhteenvetoluettelossa ilmenevän muutosehdotuksen 11a.

 

Valtuutettu Manu J Vuorio teki yhteenvetoluettelosta ilmenevät muutosehdotukset 22,26,27,29,31 ja 32. Muutosesitykset raukesivat kannatuksen puuttuessa.

 

Valtuutettu Pentti Kosonen teki yhteenvetoluettelosta ilmenevät muutosehdotuksen 33. Muutosesitys raukesi kannatuksen puuttuessa.

 

Puheenjohtaja Mikkola esitti, että tehdyt muutosehdotukset käsitellään yksitellen siten, että kukin muutosehdotus asetetaan kaupunginhallituksen ehdotusta vastaan.

 

Käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

 

Kannatetut muutosehdotukset ja suoritetut äänestykset

 

 

Muutosehdotus 1

Kaupunginhallitus sivu 25

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

KV: Kh (Kj):n teksti poistetaan ja tilalle muutettu teksti:

Talousarvion käsittelyn yhteydessä hallintokunnissa tehtiin suunnitelmat v. 2011 työvoiman käytöstä. Suunnitelmat tulee päivittää talousarvion hyväksymisen jälkeen vuoden loppuun mennessä siten, että palvelutaso pystytään säilyttämään. Hallintojaosto vahvistaa työvoiman käytön tavoitetasot helmikuun loppuun mennessä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 56 ääntä ja muutosehdotus 10 ääntä, poissa 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 2

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

KV: Turun osakehuoneistot Oy;n osakkeita ei myydä.

Yhtiön asukkaiden osalta aletaan noudattaa soveltuvin osin samaa yhteishallintosääntöä kuin TVT Asunnot Oy:ssäkin.

 

KV: Valmistellaan uusien vuokra-asuntojen rakentamisen aloittamiseksi hankintasuunnitelma. Asunnottomuuden poistamiseksi, uudisrakennuskohteena erityisesti pienet ja halvat asunnot.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 56 ääntä ja muutosehdotus 10 ääntä, poissa 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 3

Kaupunginhallitus 26

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

KV: Varataan henkilöstöohjelman mukaisiin oikeudenmukaisen kannustavan palkkarakenteen edellyttämiin korjaaviin toimenpiteisiin 100 000 € suunnattuna matalampiin palkkoihin (koko kaupunki). Katetaan Kh:n määrärahoista sisältä niitä uudelleen suuntaamalla.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 55 ääntä ja muutosehdotus 11 ääntä, poissa 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 4

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Kustannustietoisuutta parannetaan ja toiminnan ja talouden raportointia konkretisoidaan. (KH)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 5

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Selvitetään Humalistonkadun pyörätien toteuttaminen KH:n nimittämän kaupunkikeskustan kehittämistyöryhmän kokonaissuunnitelmassa. (KH)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 6

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Työttömyyteen on varauduttu 2,5 M € määrärahalla. Tätä voidaan käyttää mm. työttömyydestä suoraan johtuvaan määräaikaiseen palvelutarpeen lisäykseen. (KH)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 7

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Selvitetään saavutettavuus toimitiloihin ja poistetaan mahdollisuuksien mukaan pääsyn esteet kulkea terveys-/ sosiaali-/ kulttuuri-/ liikunta-/ nuoriso-/opetuspalvelurakennuksiin kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä.

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 8

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Valtuuston käsittelyyn tuodaan kesään mennessä selvitys, v. 2009 hyväksytyn Asukkaiden hyvinvointiohjelman tavoitteiden toteutumisesta. (KH)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 9

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Panostetaan yrittäjyyden edellytyksiin mm. käynnistämällä yritysvaikutusten arviointi. Edistetään asiakaspalvelukokonaisuuden suunnittelua ja toteuttamista erityisesti huomioiden asiakasnäkökulma.(KH)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 10

 

Kaupunginhallitus sivu 26

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Tehdään hankesuunnitelmat 2011 Kakskerran koulusta, Hirvensalo II:sta ja kombikoulusta (KH)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 11a

Kaupunginhallitus sivu 27

Valt. Mäenpää valt. Rostedtin kannattamana esitti poistettavaksi EViva hankkeen määräraha 250.000 euroa.

 

Muutosehdotus 11b

Kaupunginhallitus sivu 27

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti seuraavan muutoksen:

 

EViVa- hankkeen toteuttamiseen myönnetään 2011 kokonaisuudessa 500.000 euroa (+250.000 (KH)

 

I äänestys.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Perhon tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 1 äänen ja muutosehdotus 65 ääntä, poissa 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi Perhon ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön.

 

II äänestys

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat Perhon ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Mäenpään tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai Perhon ehdotus 64 ääntä ja Mäenpään ehdotus 2 ääntä, poissa 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi Perhon ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 12

Peruspalvelulautakunta sivu 46

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

KV: Sairaanhoitajien ja lähihoitajien lisävakansseja kotihoitoon ikääntymispoliittisen ohjelman mukaisesti. Toteutetaan varahenkilöjärjestelmä kotipalveluun.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 56 ääntä ja muutosehdotus 11 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 13

Peruspalvelulautakunta sivu 46

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Kotihoidon muutosprosessin nopeuttamiseen tarvittavat toimenpiteet tuodaan päätettäväksi ja kotihoidon palveluita edistetään erilaisia vaihtoehtoisia palveluratkaisuja kehittäen (Perla)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 14

Peruspalvelulautakunta sivu 46

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Palvelusetelin käyttöä kehitetään yhtenä palveluasumista paremmin mahdollistavana toteuttamiskeinona. (Perla)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 15

Peruspalvelulautakunta sivu 46

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Selvitetään laboratorio- ja kuvantamiskeskuksen (TYKSLAB) toimivuus ja kustannustehokkuus. (PERLA)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 16

Peruspalvelulautakunta sivu 47

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti seuraavan muutoksen:

 

Koti- ja omaishoidon resursointi turvataan (+250.000 euroa, Perla )

M

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 17

Nuorisolautakunta sivu 60

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

KV: Nuorisotalojen aukioloaikoja laajennetaan. Rahoitukseen käytetään EViva hankkeen rahoja.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 56 ääntä ja muutosehdotus 10 ääntä, poissa 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 18

Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta sivu 76

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Sisältää kohdennetusti 100.000 euron lisäpanostuksen ruokahuollon kustannuksiin. (Opetusltk)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 19

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 115

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Esteettömyysasiamiehen tehtävien hoito turvataan ensisijaisesti seudullisena toimintana (Ympäristö- ja kaavoitusltk)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 20

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta sivu 120

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Vaikeasti työllistyvien nuorten osalta – selvitetään kuntouttavan työtoiminnan ja muiden työllistämismahdollisuuksien hyödyntämistä mm. kaupunkikuvan siistimiseen suunnattujen määrärahojen puitteissa. (KILA)

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 21

Tilaliikelaitos sivu 124

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

KV: Investointiohjelmaan lisätään sitova teksti:

Pansion koulun lisärakennuksesta ja peruskorjauksesta tehdään hankesuunnitelma ja toteutetaan taloussuunnittelukaudella.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 56 ääntä ja muutosehdotus 10 ääntä, tyhjää 1, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 23

Talotoimiliikelaitos sivu 128

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Talotoimiliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen Jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa Kiinteistöpalveluyhtiön tytäryhtiönä vuoden 2012 alusta lukien.

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 24

Kiinteistöpalveluliikelaitos sivu 129

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Kiinteistöpalveluliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta lukien.

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 25

Kunnallistekniikkaliikelaitos sivu 130

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Kunnallistekniikkaliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että Kunnallistekniikka- ja Viherliikelaitosten muodostama osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta lukien.

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 28

Viherliikelaitos sivu 131

 

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana esitti lisättäväksi seuraavan tekstin:

 

Viherliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että Kunnallistekniikka- ja Viherliikelaitosten muodostama osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta lukien.

 

Valt. Perhon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston päätökseksi

 

Muutosehdotus 30

TVT Asunnot Oy sivu 135

 

Valt. Saarisen valt. Lapintien kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

 

TVT Asunnot Oy

KV: Asuntoja ei myydä. Aloitetaan uudisrakennustuotanto asunnottomuuden poistamiseksi.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Saarisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 56 ääntä ja muutosehdotus 11 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Päätös         Kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2011 talousarvioksi ja vuosien 2011-2014 taloussuunnitelmaksi hyväksytään ottaen huomioon hyväksytyt muutosehdotukset nrot 4,5, 6, 7, 8, 9,10,11b,13,14,15,16,18,19,20,21,23,24,25 ja 28.


Liitteet:

Kv § 224
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus
Liite 2:Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2011 talousarvioksi ja vuosien 2011 - 2014 taloussuunnitelmaksi (sininen kirja, jaettu valtuuston kokouksessa 1.11.2010)
Liite 3:Täydennys talousarviokirjan sivulle 184, kiinteistöliikelaitoksen korvausinvestoinnit
Liite 4:Koonti muutosesityksistä
Liite 5:Äänestyslistat