1. 

VAS

25

 

 

Kaupunginhallitus

 

KV: Kh (Kj):n teksti poistetaan ja tilalle muutettu teksti:

Talousarvion käsittelyn yhteydessä hallintokunnissa tehtiin suunnitelmat v. 2011 työvoiman käytöstä. Suunnitelmat tulee päivittää talousarvion hyväksymisen jälkeen vuoden loppuun mennessä siten, että palvelutaso pystytään säilyttämään. Hallintojaosto vahvistaa työvoiman käytön tavoitetasot helmikuun loppuun mennessä.

 

 

 

 

 

2. 

VAS

26

Kaupunginhallitus

 

KV: Turun osakehuoneistot Oy;n osakkeita ei myydä.

Yhtiön asukkaiden osalta aletaan noudattaa soveltuvin osin samaa yhteishallintosääntöä kuin TVT Asunnot Oy:ssäkin.

 

KV: Valmistellaan uusien vuokra-asuntojen rakentamisen aloittamiseksi hankintasuunnitelma. Asunnottomuuden poistamiseksi, uudisrakennuskohteena erityisesti pienet ja halvat asunnot.

 

 

 

 

 

3. 

VAS

26

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus

 

KV: Varataan henkilöstöohjelman mukaisiin oikeudenmukaisen kannustavan palkkarakenteen edellyttämiin korjaaviin toimenpiteisiin 100 000 € suunnattuna matalampiin palkkoihin (koko kaupunki). Katetaan Kh:n määrärahoista sisältä niitä uudelleen suuntaamalla.

 

 

 

 

M

 

 

 

 

4. 

YHT. MUUT.

26

Kustannustietoisuutta parannetaan ja toiminnan ja talouden raportointia konkretisoidaan. (KH)

 

 

 

 

 

5. 

YHT. MUUT.

26

Selvitetään Humalistonkadun pyörätien toteuttaminen KH:n nimittämän kaupunkikeskustan kehittämistyöryhmän kokonaissuunnitelmassa. (KH)

 

 

 

 

 

6. 

YHT. MUUT.

26

Työttömyyteen on varauduttu 2,5 M € määrärahalla. Tätä voidaan käyttää mm. työttömyydestä suoraan johtuvaan määräaikaiseen palvelutarpeen lisäykseen. (KH)

 

 

 

 

 

7. 

YHT. MUUT.

26

Selvitetään saavutettavuus toimitiloihin ja poistetaan mahdollisuuksien mukaan pääsyn esteet kulkea terveys-/ sosiaali-/ kulttuuri-/ liikunta-/ nuoriso-/opetuspalvelurakennuksiin kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä.

 

 

 

 

 

8. 

YHT. MUUT.

26

Valtuuston käsittelyyn tuodaan kesään mennessä selvitys, v. 2009 hyväksytyn Asukkaiden hyvinvointiohjelman tavoitteiden toteutumisesta. (KH)

 

 

 

 

 

9. 

YHT. MUUT.

26

Panostetaan yrittäjyyden edellytyksiin mm. käynnistämällä yritysvaikutusten arviointi. Edistetään asiakaspalvelukokonaisuuden suunnittelua ja toteuttamista erityisesti huomioiden asiakasnäkökulma.(KH)

 

 

 

 

 

10. 

YHT. MUUT.

26

Tehdään hankesuunnitelmat 2011 Kakskerran koulusta, Hirvensalo II:sta ja kombikoulusta (KH)

 

 

 

 

 

11.

a) VP

27

EViva –hankkeelle ei myönnetä määrärahaa

M

- 250.000

 

 

 

11. 

b) YHT. MUUT.

27

EViVa- hankkeen toteuttamiseen myönnetään 2011 kokonaisuudessa 500.000 euroa ( +250.000 (KH)

M

+250.000

 

 

 

12. 

VAS

46

Peruspalvelulautakunta

KV: Sairaanhoitajien ja lähihoitajien lisävakansseja kotihoitoon ikääntymispoliittisen ohjelman mukaisesti. Toteutetaan varahenkilöjärjestelmä kotipalveluun.

M

+ 400 000

 

 

 

13. 

YHT. MUUT.

46

Kotihoidon muutosprosessin nopeuttamiseen tarvittavat toimenpiteet tuodaan päätettäväksi ja kotihoidon palveluita edistetään erilaisia vaihtoehtoisia palveluratkaisuja kehittäen (Perla)

 

 

 

 

 

14. 

YHT. MUUT.

46

Palvelusetelin käyttöä kehitetään yhtenä palveluasumista paremmin mahdollistavana toteuttamiskeinona. (Perla)

 

 

 

 

 

15. 

YHT. MUUT.

46

Selvitetään laboratorio- ja kuvantamiskeskuksen (TYKSLAB) toimivuus ja kustannustehokkuus. (PERLA)

 

 

 

 

 

16. 

YHT. MUUT.

47

Koti- ja omaishoidon resursointi turvataan (+250.000 euroa, Perla )

M

+250.000

 

 

 

17. 

VAS

60

Nuorisolautakunta

 

KV: Nuorisotalojen aukioloaikoja laajennetaan. Rahoitukseen käytetään EViva hankkeen rahoja.

 

 

M

 

 

 

 

18. 

YHT. MUUT.

76

Sisältää kohdennetusti 100.000 euron lisäpanostuksen ruokahuollon kustannuksiin. (Opetusltk)

 

 

 

 

 

 

19. 

YHT. MUUT.

115

Esteettömyysasiamiehen tehtävien hoito turvataan ensisijaisesti seudullisena toimintana (Ympäristö- ja kaavoitusltk)

 

 

 

 

 

20. 

YHT. MUUT.

120

Vaikeasti työllistyvien nuorten osalta – selvitetään kuntouttavan työtoiminnan ja muiden työllistämismahdollisuuksien hyödyntämistä mm. kaupunkikuvan siistimiseen suunnattujen määrärahojen puitteissa. (KILA)

 

 

 

 

 

21. 

VAS

124

 

 

 

 

 

Tilaliikelaitos

 

KV: Investointiohjelmaan lisätään sitova teksti:

Pansion koulun lisärakennuksesta ja peruskorjauksesta tehdään hankesuunnitelma ja toteutetaan taloussuunnittelukaudella.

 

 

 

 

 

22. 

PERUS-SUOMA-LAISET

126

Tilaliikelaitos

Maaherran virka-asuntoa ei peruskorjata

 

 

 

 

 

23. 

YHT. MUUT.

128

Talotoimiliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen Jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa Kiinteistöpalveluyhtiön tytäryhtiönä vuoden 2012 alusta lukien.

 

 

 

 

 

24. 

YHT. MUUT.

129

Kiinteistöpalveluliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta lukien.

 

 

 

 

 

25. 

YHT. MUUT.

130

Kunnallistekniikkaliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että Kunnallistekniikka- ja Viherliikelaitosten muodostama osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta lukien.

 

 

 

 

 

26. 

PERUS-SUOMA-LAISET

130

Kunnallistekniikkaliikelaitos: Sitova lauseke: Kunnallistekniikkaliikelaitosta ei yhtiöitetä.

 

 

 

 

 

27. 

PERUS-SUOMA-LAISET

131

Viherliikelaitos: Sitova lauseke: Viherliikelaitosta ei yhtiöitetä.

 

 

 

 

 

28. 

YHT. MUUT.

131

Viherliikelaitos: Mikäli kaupunginvaltuusto tekee asiassa yhtiörakenteen jatkovalmistelua tukevan päätöksen, liikelaitos yhtiöitetään vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistuttua siten, että Kunnallistekniikka- ja Viherliikelaitosten muodostama osakeyhtiö voi aloittaa toimintansa vuoden 2012 alusta lukien.

 

 

 

 

 

29. 

PERUS-SUOMA-LAISET

132

Vesiliikelaitos: Sitova lauseke; Jäteveden hinnoittelun painottuminen perusmaksuun kulutuksen sijasta.

 

 

 

 

 

30. 

VAS

135

TVT Asunnot Oy

 

KV: Asuntoja ei myydä. Aloitetaan uudisrakennustuotanto asunnottomuuden poistamiseksi.

 

 

 

 

 

31. 

PERUS-SUOMA-LAISET

195

Tilaliikelaitos

Palloiluhallia ei toteuteta

 

 

 

 

 

32. 

PERUS-SUOMA-LAISET

196

Tilaliikelaitos

Vasaramäen kirjastoa ei siirretä

 

 

 

 

 

33. 

Kosonen Pentti

26

Kaupunginhallitus

Tehdään hankintasuunnitelmat 2011 Kakskerran koulusta, Hirvensalo II:sta, kombikoulusta ja Kupittaan pesäpallostadionin katetusta katsomosta.