Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginvaltuusto 65 29.03.2010 10

13004-2009 (642)

Kupittaa-hankkeen toteutuksesta päättäminen (Kj)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus päätti 7.12.2009 § 653 palauttaa Kupittaa-hanketta koskevan asian valmisteltavaksi holdingyhtiö-mallin pohjalta. Hankkeen tarkoituksena on luoda Kupittaan ns. Citykorttelin kiinteistöomistuksesta kokonaisuus, jonka jatkomyynti kolmannelle osapuolelle olisi nykytilaan nähden helpompaa sekä taloudellisesti kannattavampaa. Ilman Citykorttelin kiinteistöissä olevien omaisuuksien yhdistämistä kaupungin asettamiin myyntitavoitteisiin ei tulla pääsemään näiden omaisuuserien osalta. Järjestelyn tavoitteena on lisätä Citykorttelin kiinteistöomistuksen arvoa ja kaupungin Citykorttelista saamaa liiketaloudellista voittoa. Kiinteistöomaisuuden yhdistämisestä on kaupungille myös välillistä hyötyä siten, että Kupittaan alueen kehitystä voidaan ohjata yhdeksi Suomen merkittävimmäksi yritys- ja tiedekeskittymäksi sekä samalla tukea alueen muiden kiinteistöjen arvonnousua. Kaupunki osallistuu muiden alueella kiinteistöomaisuutta omistavien aloittamaan prosessiin.

Kv § 65

Liite 1                                 Asian esittely ja päätösehdotus

 

Valt. Olavi Mäenpää ehdotti, että asia palautetaan.

 

Ehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa.

 

Päätös         Kaupunginvaltuusto päätti,

että edellä kuvattu prosessi ja tavoitteet hyväksytään ja että kaupunki perustaa tai hankkii yhdessä muiden tahojen kanssa holdingyhtiön (Holdingyhtiö), jonka puitteissa esittelytekstissä selostettu järjestely toteutetaan. Kaupunki voi omistaa Holdingyhtiön osakkeista enintään 49,9 %,

että kaupungin omistamat Kiinteistö Oy ICT:n, Kiinteistö Oy Datacityn ja Kiinteistö Oy Biocityn osakkeet myydään Holdingyhtiölle. Kiinteistö Oy ICT:n osakkeiden myynti edellyttää Senaatti-kiinteistöjen suostumusta,

että Tilaliikelaitoksen ja Turun seudun osuuspankin, Veritas Eläkevakuutuksen, Stiftelsen för Åbo Akademin sekä Henkivakuutusyhtiö Retron 17.6.2009 allekirjoittamat osto-optiosopimukset sekä Tilaliikelaitoksen ja Rausanne Oy:n sekä SL-yhtiöiden 20.5.2009 allekirjoittamat osto-optiosopimukset siirretään vastikkeetta Holdingyhtiölle. Siirron edellytyksenä on kohdassa 1. ja 2. tarkoitettujen sopimusten tekeminen,

että holdingyhtiötä rahoitetaan enintään 38,7 miljoonalla eurolla. Kaupungin talousarvion kohtaa antolainasaamisten lisäys korotetaan enintään 10 milj. eurolla (juniorlaina) ja Tilaliikelaitoksen talousarvion kohtaan antolainasaamisten lisäys merkitään 28,7 milj. euroa,

että kaupunki vuokraa Holdingyhtiöltä nykyisin Turun kaupungin käytössä olevia (tarkistamaton pinta-ala 17 459,5 m2) huonetiloja Kiinteistö Oy ICT:stä ja Kiinteistö Oy Datacitystä,

että kaupungin talousarvion kohtaa pitkäaikaisten lainojen lisäys korotetaan 22,5 miljoonalla eurolla järjestelyn mahdollistamiseksi,

että Tilaliikelaitoksen peruspääomaa korotetaan 22 775 044 eurolla,

että kaupunginhallitus oikeutetaan päättämään järjestelyn toteuttamiseksi tarvittavista osakekaupoista, Holdingyhtiön perustamiseen tai hankkimiseen tarvittavasta osakassopimuksesta ja Holdingyhtiön yhtiöjärjestyksestä sekä Holdingyhtiön rahoituksen jakautumisesta osakepääomaan, vaihtovelkakirjalainaan ja ns. juniorlainaan,

että kaupunginhallitus oikeutetaan päättämään Holdingyhtiön osakkeiden sekä vaihtovelkakirjojen ja juniorlainan myymisestä ja

että ennen täytäntöönpanopäätöksen tekemistä ja kaupunkia velvoittavien sopimusten allekirjoittamista tulee pyytää ulkopuolisen asiantuntijan lausunto hankkeesta.


Liitteet:

Kv § 65
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus