Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta14314.12.20236

8451-2023 (12 03 05, 00 01 02)

Turun Kaupunginteatteri Oy:n ja kulttuuri- ja nuorisolautakunnan välinen yhteistyösopimus

Tiivistelmä:

Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää Turun Kaupunginteatteri Oy:n yh-teistyösopimuksesta vuosille 2024€2025

Kulnuolk § 143

Kulttuuripalvelut, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy 7.12.2023:

Turun kaupunginvaltuusto päätti Turun Kaupunginteatteri Oy:n perustamisesta 18.6.2012 § 152. Valtuuston päätöksen mukaan yhtiön omistajapoliittisena linjauksena on, että Turun Kaupunginteatteri Oy on kaupungin 100 % omistama yhtiö, jonka tehtävänä on ylläpitää taiteellisesti korkeatasoista ja asiakaslähtöistä teatteria Turussa. Valtuuston päätöksen mukaan yhtiö saa rahoituksensa valtionosuuksista, lipputuloista ja muista liiketoiminnan tuloista sekä kaupungin sopimusohjauksella yhtiöön kanavoitavasta tulosta. Yhtiötä ohjataan osana kulttuurin palvelukokonaisuuden kulttuurilaitosten sopimusohjausta. Yhtiön tehtävänä ei ole omistaa kiinteistöjä, vaan se järjestää toimintansa vuokratiloissa. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa lipputulojen ja muun liiketoiminnan tulojen osuutta kokonaistuloista.

Sopimuksen lähtökohtana on ollut, että Turun kaupunki asettaa Turun Kaupunginteatteri Oy:lle tavoitteet talousarvion laatimisen yhteydessä kulloinkin valitun mittariston ja seurantajärjestelmän mukaisesti. Yhtiölle asetettavista tavoitteista neuvotellaan kulttuuripalveluiden kanssa.

Turun Kaupunginteatteri Oy tekee kulttuuri- ja nuorisolautakunnan kanssa sopimuksen, jossa määritellään yhtiön teatteripalveluiden tavoitteet ja kaupungin osoittaman avustuksen suuruus. Sopimuksen sisällön ja tavoitteiden tulee sopimuksen sisällön ja tavoitteiden tulee olla linjassa Turun kaupungin strategian kanssa.

Lautakunnan ja yhtiön välisessä sopimuksessa otetaan huomioon kulttuuripalvelukokonaisuutta ja teatteritoimintaa koskevat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Yhtiö raportoi yhteistyösopimuksen tavoitteiden toteutumisesta kulttuuri- ja nuorisolautakunnalle vuosittain tilikauden jälkeen. Yhtiön tavoitteet tarkennetaan ja päivitetään vuosittain toiminta- ja taloussuunnitelmalla.

Tulevalle sopimuskaudelle 2024–2025 tehtävän sopimuksen lähtökohdat vastaavat päättyvää sopimusta. Toiminnallisiin mittareihin ja tavoitteisiin, kuten kävijöiden ja ensi-iltojen tavoitteisiin on tehty määrällisiä muutoksia, mutta muut toiminnalliset mittarit ja tavoitteet vastaavat aiempaa.

Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan ja Turun Kaupunginteatteri Oy:n välisen yhteistyösopimuksen liiteasiakirjaan on uudelle sopimuskaudelle kirjattu toimin-nallisiksi mittareiksi ja tavoitteiksi:

Luettelon kolmelle viimeiselle mittarille ei ole asetettu määrällisiä tavoitteita, vaan ne kuvataan ja arvioidaan tilinpäätöksen yhteydessä.

Kaupungin toiminta-avustuksen määrä vuodelle 2024 on 6 623 000 euroa. Kyseinen määrärahavaraus sisältyy kulttuuri- ja nuorisolautakunnan vuoden 2024 talousarvioon.

Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallitus käsittelee sopimusta kokouksessaan 15.12.2023.

Liite 1​Turun Kaupunginteatteri Oy:n ja kulttuuri- ja nuorisolautakunnan välinen yhteistyösopimus (luonnos)​

Liite 2​Turun Kaupunginteatteri Oy:n tavoitteet​

Kulttuurijohtaja Anu Laitila:

Ehdotus​Kulttuuri- nuorisolautakunta päättää, että liitteen 1 mukainen sopimus ja liitteen 2 mukaiset tavoitteet hyväksytään, ja että tämä päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

Lisäksi kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää valtuuttaa kulttuurijohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen ja tekemään siihen mahdollisesti tarvittavat vähäiset muutokset.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTurun Kaupunginteatteri Oy
tiedKonsernihallinto, talousohjaus
tiedKulttuurin palvelukokonaisuus


Liitteet:

Kulnuolk § 143
Liite 1:Turun Kaupunginteatteri Oy:n ja kulttuuri- ja nuorisolautakunnan välinen yhteistyösopimus (luonnos)
Liite 2:Turun kaupunginteatteri Oy:n toiminnalliset tavoitteet ja seuranta