Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus25931.05.20214

6526-2021 (10 03 02, 02 05 01, 00 04 02)

Taide- ja kulttuurikentän tilatarveselvitys ja lähitulevaisuudessa tilansa menettävien taiteilijoiden tilaratkaisu

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunki vuokraisi Rettigin kiinteistön kerrokset 3 ja 4 luovutettavaksi käyttöoikeussopimuksella Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiölle edelleen vuokrattavaksi yksittäisille taiteilijoille. Turun Ylioppilasteatterin, Barker Teatterin ja Teatteri Mundon kanssa käynnistetään vuokrasopimusneuvottelut esittävälle taiteelle soveltuvien tilojen vuokraamiseksi Kivipainon kiinteistöstä. Omaehtoisesti tiloja etsivät taiteilijat ja kulttuuritoimijoita edustavat yhdistykset voivat vuokrata kaupungin neuvotteleman vuokrauksen puitesopimuksen ehdoilla yksittäisiä tiloja Liikunta Barkerin kiinteistöstä. Ateljeesäätiön vuokratukea ja teattereiden toiminta-avustuksia tarkastetaan vastaamaan kohonneita kustannuksia siten, että vuoden 2022 alusta tarkistettavat täsmälliset euromääräiset tukitasot päätetään erikseen kaupunginhallituksessa vuokrasopimusten hyväksymisen yhteydessä ja otetaan huomioon talousarvion valmistelussa.

Kh § 259

Omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen, toimitilapäällikkö Minna Juselius ja hankepäällikkö Tommy Gustafsson 26.5.2021:

Taustaa

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2021 talousarvion yhteydessä päättänyt, että tehdään selvitys taide- ja kulttuurikentän akuuteista tilatarpeista ja varmistetaan lähitulevaisuudessa tilansa menettävien taiteilijoiden työn jatkuvuus etsimällä tilakysymykseen ratkaisu.

Kaupunki on ollut järjestämässä taiteilijatiloja Turussa jo pitkällä aikavälillä. Täysin pysyvää tilaratkaisua ei ole toistaiseksi kyetty tarjoamaan, mutta sopimuskaudet ovat olleet kohtalaisen pitkiä. Kaupungin päätettyä Linnankiinteistön myynnistä elokuussa 2010 kaupunginhallitus linjasi periaatepäätöksenä, että kiinteistössä toimiville taiteilijoille osoitetaan kaupungin myötävaikutuksella korvaavat tilat syyskuun 2010 loppuun mennessä. Asiaa valmistellut poliittinen toimikunta esitti taiteilijoiden tilaratkaisuksi kaupungin omistamaa Pääskyvuoren kasarmia sekä vuokrakohteina Logomon ja Ateljee Barkerin kiinteistöjä.

Vuokratiloihin päädyttiin silloisen Tilaliikelaitoksen ja Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiön yhteisen tilakartoituksen myötä siten, että kyseiset kohteet ovat olleet taiteilijoiden käytössä vuodesta 2011 lukien. Ateljeesäätiö on vuokrannut taiteilijatiloja suoraan Logomon kiinteistöstä ja kaupunki on myöntänyt säätiölle tarkoitusta varten vuokratukea. Ateljeesäätiöllä on Aktia Kiinteistösijoituksen omistamissa Logomon Toimiston tiloissa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus kuuden kuukauden irtisanomisajalla.

Turun kaupunki on vastaavasti vuokrannut tiloja Ateljee Barkerin kiinteistöstä ja osoittanut ne käyttöoikeussopimuksella edelleen Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiölle vuokrattavaksi taiteilijakäyttöön. Ateljeesäätiö on hallinnoinut kaupungin puolesta tiloja ja sen yksittäisiä vuokrasopimuksia. Viimeisin sopimuskausi Ateljee Barkerin tiloissa on ollut 10 vuotta ja vuokrasopimus päättyy 31.12.2021. Rakennuksen omistaja aikoo saneerata toimitilakäytössä olevan vanhan tehdasrakennuksen asuinkerrostaloksi, eikä vuokrasopimusta ole siten mahdollista jatkaa nykyisissä tiloissa.

Kaupunki on pyrkinyt kaupunginvaltuuston tavoitekirjauksen mukaisesti järjestämään ensisijaisesti uudet toimitilat Ateljee Barkerissa tilansa menettävälle vuokralaiselleen Ateljeesäätiölle ja myötävaikuttamaan samalla tilaratkaisujen löytymiseen myös muille Ateljee Barkerin kiinteistössä työskenteleville tahoille sekä muutoin akuutissa tilaongelmissa oleville taiteilijoille ja taiteilijaryhmille. Ateljeesäätiön vuokralaisten käytössä oleva tilamäärä Ateljee Barkerin kiinteistössä on yhteensä 1.315 m². Lisäksi kiinteistössä toimii useita muita sinne omaehtoisesti hakeutuneita taiteen alan toimijoita omilla erillisillä vuokrasopimuksillaan. Näiden vuokralaisten osalta poistuva tilamäärä Ateljee Barkerin kiinteistössä on noin 1.700 m².

Kaupungin tilapalvelut ja vapaa-aikatoimiala ovat selvittäneet laajasti taiteilijoiden tilatarpeita yhdessä Ateljeesäätiön ja vapaan taiteilijakentän kanssa. Taiteilijoiden määrällisiä ja laadullisia tilatarpeita on kartoitettu lisäksi erillisen taidekahviverkoston kyselyn avulla. Tilaratkaisuista on laadittu tilapalvelujen toimesta hankekuvaus, jossa on tarkasteltu tilannetta ensisijaisesti akuutin tilahaasteen osalta, mutta myös laajempana tilakokonaisuutena pysyvämmän ratkaisun näkökulmasta.

Ateljee Barkerin kiinteistön kuvataiteilijoiden, graafikoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden lisäksi haastavassa tilanteessa ovat tällä hetkellä vuokratilojen osalta myös teatteritaidetta edustavat Barker Teatteri, Turun Ylioppilasteatteri ja Teatteri Mundo. Teatteri Mundon tilan osalta ollaan tekemässä 5.9.2021 päätöstä siitä, jatkaako osuuskunta Teatteri Mundon vuokraamista vielä vuonna 2022 vai irtisanoutuuko se tilasta jo vuodenvaihteessa 2021-2022. TYT:n vuokrasopimus on jo irtisanottu ja vuokralaisuus nykyisessä tilassa Linnankadulla päättyy irtisanomisajan jälkeen 31.12.2021. TYT on valmis siirtymään uuteen tilaan heti vuoden 2022 alusta lähtien. Barker Teatterin vuokrasopimus päättyy samanaikaisesti muiden Ateljee Barkerin vuokrasopimusten kanssa 31.12.2021.

Akuutissa tilanteessa korvaavia tiloja tarvittaisiin niin kuvataitelijoiden työskentely- ja näyttelytiloiksi, esittävän taiteen tiloiksi, harjoittelutiloiksi kuin toimisto-, varasto- ja sosiaalitiloiksikin. Taiteilijakentän kokonaistilantarve on laaditun selvityksen mukaan tällä hetkellä yhteensä noin 3.950 m2.

Akuutin tilatarpeen ratkaisemisen ohella taiteilijakentältä on tullut vahva toive pysyvän tilaratkaisun toteuttamisesta. Kehitteillä on ns. Taiteen talo -konsepti, joka tarkoittaisi pysyvää tila- ja organisoitumismallia. Taiteen talo voisi visioiden mukaan koota taiteen alan toimijoita monipuolisesti yhteen vahvistaen taiteen elinkeinonharjoittamista luomalla ympärilleen uutta elinkeinotoimintaa (mm. ravintolat ja luovan talouden yritykset). Ensisijaisesti Rettigin kiinteistöön suunniteltu Taiteen talo vahvistaisi Turun imagoa kulttuurikaupunkina ja tukisi kaupungin visiota eurooppalaisena kulttuurikaupunkina toimien katto-organisaationa myös muille tiloissa toimiville tahoille.

Ratkaisu akuuttiin tilanteeseen

Koska korvaavat tilat teknisiä erityistarpeita edellyttäville vuokralaisille tulee järjestää siten akuutisti jo vuoden 2022 alkuun mennessä, samanaikaisesti ei ole ollut mahdollista toteuttaa laajasti visiota Taiteen talosta ja järjestää pysyvää tilaratkaisua sadoille taiteen alan toimijoille. Kevään 2021 valmistelussa onkin keskitytty laatimaan kaupunginvaltuuston tahdon mukaisesti selvitys akuutista tilatarpeesta ja ratkaista samalla tilansa menettävien taiteilijoiden välitön ongelma työn jatkuvuuden varmistamiseksi.

Tilatarpeen ratkaisemiseksi tarkastelussa on ollut mukana kaupungin omistuksessa olevia kohteita sekä mahdollisia vuokrakohteita. Vaihtoehtoja on arvioitu niiden ajallisen ja teknisen toteutettavuuden näkökulmasta siten, että neljä ensimmäistä jäljempänä kuvattua kohdetta valikoituivat tarkemmin selvitettäviksi.

Tarkemmin selvitetyt vaihtoehdot:

Liikunta Barker

Kohteesta on tarjottu kaupungin käymiin neuvotteluihin perustuen vuokralle 1.264 m² tilakokonaisuutta taiteilijakäyttöön 31.12.2028 asti ulottuvalla vuokrasopimuksella. Hoitokulut sisältävä vuokra on indikatiivisen vuokratarjouksen mukaan 10.989 €/m²/kk. Sähkö laskutetaan kulutuksen mukaan ja vuokratarjous sisältää kevyen remontoinnin. Liikunta Barkeriin on mahdollista toteuttaa taiteilijatiloja, mutta myös lisätiloja liikunnalle ja liikuntalautakunta onkin esittänyt lisätilojen vuokraamista (18.5.2021 § 45). Taiteilijatilojen sijoittaminen kiinteistöön edellyttää muutostöitä ja haasteena osassa tiloja on luonnonvalon puute sekä matala huonekorkeus. Nämä ovat Ateljeesäätiön näkökulmasta niin ratkaisevia ongelmia, että säätiön ei ole mahdollista sitoutua tilojen vuokraukseen. Muutostöiden aikataulu on lisäksi hieman epävarma mm. rakennuslupakäsittelyn vuoksi, mutta omistajalla on pyrkimys saada työt tehtyä vuoden vaihteeseen mennessä, mikäli tilan vuokraukseen päädytään.

Rettigin tupakkatehdas

Rettigin tupakkatehdas on taiteilijoiden suunnalta kommunikoitu ideaaliseksi tilaratkaisuksi niin sijaintinsa kuin muun potentiaalinsa näkökulmasta. Kohteesta on tarjottu vuokrattavaksi tiloja keskimäärin 14,50 €/m²/kk vuokralla (vuokrataso vaihtelee hieman kerroksittain). Kohteesta on saatu kaksi indikatiivista vuokratarjousta, joista toinen käsittää tiloja neljästä kerroksesta, yhteensä noin 4.000 m² ja toinen noin 2.400 m2 kerroksista 3 - 4. Sähkön ja veden kustannukset laskutetaan erikseen. Omistajalla on tavoitteena löytää kohteelle ostaja, mutta se sitoutuu tässä vaiheessa enintään kuuden vuoden vuokrasopimukseen, mikäli päätös vuokrauksesta tehdään. Myyntihinta kohteelle on 13,5 M€.

Rettigin kiinteistö voisi toimia sekä akuuttina keskipitkän aikavälin ratkaisuna että pitkän aikavälin pysyvänä vaihtoehtona. Pidempi aikaväli edellyttää kuitenkin kokonaisvaltaisempaa suunnittelua tilan käyttöön, hallinnointiin ja toiminnan koordinointiin liittyen. Yksin Rettigin rakennus ei kuitenkaan riitä täyttämään koko taiteilijakentän tarpeita, sillä esimerkiksi tanssille tai sirkustoiminnalle sopivia korkeita näyttämötiloja ei kohteessa ole tarjolla.

Kivipaino (3 ja 4 kerros)

Näyttämötaiteille on osoitettavissa Kivipainosta 1.370 m² tilakokonaisuus. Kohde on kaupungin suorassa omistuksessa ja kokonaisvuokrataso on 9,50 €/m²/kk. Tilojen muutostyö teatteritilaksi soveltuvaksi on ollut merkittävä investointi, joten tilojen muuttaminen tässä vaiheessa uudelleen muuhun käyttöön ei ole kokonaistaloudellisesti mielekästä. Kohde sijaitsee mahdollisella kiinteistökehitysalueella Pallaskorttelissa, joten kohteen pidemmän aikavälin käyttöä on arvioitava asemakaavoituksen yhteydessä. Mikäli rakennus tullaan osoittamaan uuteen käyttötarkoitukseen, tilat tulevat olemaan käytettävissä nykymuodossaan arviolta noin viiden vuoden ajan.

Juhana Herttuan koulutalo

Linnanfältin alueella sijaitsee opetustoiminnan käytöstä vapautunut Juhana Herttuan koulurakennus, jossa toimi vuoteen 2020 asti Topeliuksen yläkoulu. Rakennuksen kokonaislaajuus on noin 5.540 m² ja Juhana Herttuan koulutalon käyttäminen edellyttää vähintään 10 M€:n peruskorjausinvestoinnin. Mikäli tähän vaihtoehtoon päädytään, tulee suunnitteluun ja toteutukseen varata vähintään 2,5 vuotta. Vaihtoehto ei voi olla siten ratkaisu akuuttiin tilanteeseen, mutta pitkällä aikavälillä mahdollinen pysyvä tilaratkaisu. Rakennuksessa on monipuoliset tilat ja valmiina myös salitila, joka mahdollistaisi korjausrakentamisen jälkeen näyttämötaiteen tuomisen kohteeseen. Mikäli kohde voidaan vaihtoehtoisesti kehittää asemakaavallisesti asuintarkoitukseen, sen arvioitu myyntituotto olisi noin 8 - 10 M€. Edellä mainituilla perusteilla ja asemakaavallisilla reunaehdoilla pysyvän taiteilijatilan perustamisen nettokustannusvaikutus Juhana Herttuan koulutaloon olisi siten noin 20 M€.

Aikataulu

Ateljee Barker Oy:n ilmoituksen mukaan nykyisten vuokratilojen muutostyöt aloitetaan alkuvuonna 2022, jolloin lähtökohtaisesti muutto korvaaviin tiloihin tulee ajoittumaan viimeistään vuodenvaihteeseen 2021-2022.

Esitetyistä vaihtoehdoista Liikunta Barker, Rettigin kiinteistö ja Kivipaino ovat otettavissa käyttöön tarvittavassa aikataulussa (1.1.2022) siten, että esittävä taide sijoittuisi Kivipainoon ja muu toiminta Liikunta Barkeriin ja/tai Rettigin kiinteistöön.

Kustannusvaikutukset nykytilanteessa ja eri ratkaisuvaihtoehdoissa

Nykytilanteen kustannukset kaupungille:

Ateljee Barker kiinteistö

Logomon taiteilijatilat

Yhteensä kaupunki tukee Ateljeesäätiön toimintaa vuoden 2021 tasolla noin 200.000 €/v. Tätä vastaan Ateljeesäätiö vastaa työskentelytilojen hallinnoinnista ja vuokrauksista edelleen yksittäisille kuvataiteilijoille.

Lisäksi kaupunki tarjoaa avustuksia yhdistyksille, työryhmille ja yksityishenkilöille niiden toiminnan tukemiseksi. Näitä toiminta-avustuksia voi käyttää myös vuokranmaksuun ja toiminta-avustuksia jaetaan noin 1,8 M€/vuosi. Tilastoja toiminta-avustusten tarkasta jakautumisesta mm. vuokra- ja muiden toimintakulujen välillä ei ole käytettävissä.

Kustannukset eri ratkaisuvaihtoehdoissa:

Uusien tilojen vuokratasot ovat seuraavat

KohdePinta-alaVuokra/m²Vuokra/kkVuokra/v. Huom
Liikunta Barker1264 m²8,7 €10 989 €131 962 €Sis. vähäiset muutostyöt
Rettig, V1*4000 m²14,5 €58 000 €696 000 €Ei sis. korjaus- ja muutostöitä
Rettig, V2*2418 m²15 €/m236 253 €435 042 €Sis. vähäiset muutostyöt
Kivipaino 1370 m² 9,5 €13 015 €156 180 €Ei sis. korjaus- ja muutostöitä
Juhana Herttua5537 m²22 €121 814 €1 461 768 €Arvio 10 M€ invest. jälkeen

* Indikatiivinen vuokratarjous neljästä kerroksesta

** Täsmennetty indikatiivinen vuokratarjous kerroksista 3-4

Liikunta Barker -rakennus sekä Rettigin kiinteistö ovat ulkoisia vuokrakohteita, joista muodostuu kaupungille ulos maksettava vuokrameno. Kivipaino ja Juhana Herttuan rakennus ovat kaupungin omistamia kohteita.

Taiteilijoille teetetyssä kyselyssä nousi esiin, että keskimääräinen vuokranmaksukyky taiteilijoilla on noin 5 - 6 €/m2. Valitaan ratkaisuvaihtoehdoista mikä tahansa esitetyistä, tarvitsevat toimijat työskentelytilojensa turvaamiseksi kaupungilta vahvaa tukea avustusten muodossa.

Vuokratuki Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiölle:

Ateljeesäätiö on esittänyt kaupungille, että se tarvitsee tulevassa tilaratkaisussa nousevien kustannusten vuoksi kaupungilta merkittävästi suuremman vuokratuen, sillä säätiö ei kerää voittoa vaan toimii taiteilijavuokralaisiin nähden kustannusneutraalisuuden periaatteella. Säätiöllä ei ole mahdollista tukea taloudellisesti vuokra-avustuksilla yksittäisiä vuokralaisiaan. Liikunta Barkerin rakennuksessa tarve kaupungin tuelle jäisi Ateljee Barkerin nykyistä vastaavalle tasolle noin 90.000 euroon. Mikäli Rettigin vaihtoehdossa vuokrataan Ateljeesäätiön käyttöön kaksi kerrosta, kaupungin vuokratukea tarvittaisiin noin 329.000 € vuodessa ja ensimmäisten kahden vuoden aikana muutostöiden kuolettamiseksi noin 372.600  € vuodessa.

Kaksi kokonaista kerrosta Rettigissä mahdollistaisi toisaalta Ateljeesäätiön vuokralaisten sijoittamisen tiloihin sekä Ateljee Barkerin että Logomon kiinteistöistä. Mikäli Rettigin tila päätetään vuokrata, tulisi kaupungin kohdistaa säätiön nykytilanteen yhteenlaskettu noin 200.000 € vuokratuki kokonaan Rettigiin ja korottaa sitä ensimmäisten kahden vuoden aikana (muutostyökustannusten kuoletus) noin 170.000 €:lla ja tämän jälkeen noin 130.000 €:lla. Tämän ratkaisun myötä Ateljeesäätiö voisi samalla sitoutua vuokraamaan työskentelytiloja taiteilijoille 8,70 €:n neliövuokralla, mikä nostaisi vastaavasti myös kuvataiteilijoiden omaa kustannusosuutta. Logomon taiteilijatiloissa kuvataiteilijoiden Ateljeesäätiölle maksama neliövuokra vaihtelee välillä 7,63 - 8,19 €/m2 Ateljee Barkerin neliövuokran ollessa huomattavasti alhaisempi yleensä 5,75 €/m2.

Ateljeesäätiön kanssa on laadittu esisopimusluonnos Rettigin kiinteistöön kohdistuvasta toimintamallista ja vuokratuesta.

Kivipaino

Kivipaino voi tarjota ratkaisun esittävän taiteen toimijoille. Akuutissa tilanteessa vuoden vaihteessa ovat ainakin Barker Teatteri ja Turun Ylioppilasteatteri. Teatterin Mundon tilatarpeet konkretisoituvat loppuvuoden 2021 kuluessa.

Kivipainossa on neliömäärien pohjalta tarkasteltuna riittävästi tilaa kaikkien kolmen teatterin tarpeisiin. Ratkaisu kuitenkin edellyttää toimijoilta yhteistä tilankäytön suunnittelua ja tältä osin yksityiskohdat Kivipainon osalta ovat vielä auki. Kaikilta osin tilojen täysi yhteiskäyttö ei ole mahdollista, mutta vaihtoehtotarkasteluja tarvitaan mm. puku-, pesu-, sosiaali-, varasto ja toimistotilojen osalta.

Kivipainon vuokratasoksi on määritelty 9,5 €/m2. Teattereilta saatujen alustavien tietojen mukaan niiden vuokranmaksukyky on noin 5 €/m2. Mikäli toimijat vuokraisivat kukin tilat yksin omiin käyttötarkoituksiin, tarvittaisiin kaupungin tukea noin 4 - 5 €/2. Kivipainon tilamäärässä tämä tarkoittaa noin 65.000€ – 82.000 €:n vuosittaista avustusta. Jakamalla tilankäyttöä toimijat voisivat jakaa myös tilakustannuksia ja alentaa kaupungilta edellytettävän vuokratuen tarvetta. Koska kysymyksessä on kuitenkin kaupungin täysin omistama kiinteistö, kaupungin vuokratuen osuus ei kohdentuisi tilinpäätöksessä pääomavuokran osalta tulosvaikutteisena.  

Yhteenveto

Kuntien tulee luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Turun kaupunki on jo pitkällä aikavälillä ollut järjestämässä tiloja taiteilijoille ja tukenut toimintaa myös taloudellisesti.

Vuodenvaihteessa 2021 - 2022 umpeutuu kymmenen vuoden vuokrasopimus Ateljee Barkerin kiinteistössä, jonne on vuosien varrella muodostunut monipuolinen taiteen alan toimijoiden keskittymä. Osa tiloista on kaupungin vuokraamia ja osassa tiloista toimijoilla on omat vuokrasopimukset kiinteistön omistajan kanssa. Kaupungin ensisijainen velvollisuus on järjestää korvaavat tilat niiltä osin, kuin sillä on kohteessa omia vuokratiloja. Tämän lisäksi kaupunki on laajemmin kartoittanut tilatarpeita ja pyrkinyt osaltaan myötävaikuttamaan korvaavien tilojen löytymiseen myös kiinteistön muiden toimijoiden tarpeisiin.

Esitetyistä ratkaisuvaihtoehdoista akuuttiin tilanteeseen on osoitettavissa Liikunta Barker, Rettigin kiinteistö ja Kivipaino. Liikunta Barker on merkittävästi edullisempi tila kuin Rettigin kiinteistö. Ateljeesäätiö on kuitenkin ottanut kannan, jonka mukaan kyseiset tilat eivät ominaisuuksiltaan sovellu kuvataiteilijoille. Rettigin kiinteistö tarjoaa mahdollisuuden ratkaista akuutti tilatarve, minkä lisäksi sitä voidaan tarkastella myöhemmin Taiteiden talo -konseptin näkökulmasta. Kiinteistö kuitenkin vuokrattaisiin nyt kuuden vuoden määräaikaisella sopimuksella ja laadittaisiin tänä aikana tarvittavat selvitykset pysyvämmistä ratkaisuista.

Tilaratkaisu akuuttiin tarpeeseen voi muodostua useamman kohteen mallilla. Tämä ajatustapa sisältyy myös alustavaan Taiteen talon -konseptiin. Kokonaisuudessaan taiteilijoiden tilatarpeita vuoden vaihteessa on yhteensä noin 4.000 m2:n verran. Kivipainosta on tarjolla 1.370 m2, Rettigistä yhteensä noin 4.000 m2 ja Liikunta Barkerista 1.264 m2. Rettigin tilat eivät sovellu ilman muutostöitä esittävän taiteen toimijoiden käyttöön, joten tässä vaiheessa olisi perusteltua osoittaa esittävän taiteen tilat Kivipainosta. Kaksi kerrosta Rettigin kiinteistöstä toisi tiloja kuvataiteilijoiden käyttöön yhteensä  2.418 m2, jolloin nämä kaksi tilaa voisivat yhdessä täyttää valtaosan tunnistetusta akuutista tilatarpeesta.

Kaupunki on neuvotellut ulkoavuokrattavien kohteiden indikatiiviset vuokratarjoukset Liikunta Barkerista ja Rettigin muista kerroksista siten, että omaehtoisesti tiloja vuokraavat taiteilijat voisivat vuokrata kyseisiä tiloja kaupungin neuvotteleman vuokratarjouksen ehdoilla. Rettigin kiinteistön tiloja vuokratessa tulee kuitenkin ottaa huomioon vuokranantajan tavoite kerroskokonaisuuksien vuokraamiseen yhtenäisinä tiloina, kun Liikunta Barkerin osalta mahdollisuudet yksittäisten tilojen erillisvuokrauksiin ovat huomattavasti paremmat. Kaupungin on mahdollista tukea omaehtoisia vuokrauksia myöntämällä kyseisille tahoille anomuksesta toiminta-avustuksia.

Liite 1Taiteilijatilojen hankekuvaus

Liite 2Indikatiivinen vuokratarjous, Liikunta Barker Oy

Liite 3Indikatiivinen vuokratarjous, Stiftelsen för Åbo Akademi sr.

Liite 4Esisopimusluonnos, Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiö

Omistajaohjausjohtaja, kaupunginjohtajan varahenkilö Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee taiteilijatilojen hankekuvauksen tiedokseen.

Kaupunginhallitus päättää vuokrata Rettigin kiinteistön, Nunnankatu 4, kerrokset 3 ja 4 Stiftelsen för Åbo Åkademin indikatiivisen vuokratarjouksen mukaisesti luovutettavaksi käyttöoikeussopimuksella Suomentaiteilijaseuran Ateljeesäätiölle edelleen vuokrattavaksi yksittäisille taiteilijoille.

Kaupunginhallitus päättää siirtää Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiölle myönnetyt vuosittaiset vuokra-avustukset osaksi käyttöoikeussopimusta ja esittää talousarvion yhteydessä kaupunginvaltuustolle säätiölle myönnettyyn avustukseen noin 170.000 € tasokorotuksen 1.1.2022 lukien ja noin 130.000 € tasokorotuksen 1.1.2024 lukien.

Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiön tulee lisäksi esittää kaupunginhallitukselle suunnitelma siitä, miten muodostuvaa taiteilijatilaa on mahdollista käyttää puolijulkisena kulttuuritilana osana Vanhan Suurtorin korttelin toiminnallista konseptia.

Kaupunginhallitus päättää käynnistää vuokrasopimusneuvottelun Turun Ylioppilasteatterin, Barker Teatterin ja Teatteri Mundon kanssa esittävälle taiteelle soveltuvien tilojen vuokraamisesta toimijoiden käyttöön Kivipainon kiinteistöstä osoitteesta Linnankatu 31 noin 156.000 €:n vuosivuokralla.

Kaupunginhallitus päättää myöntää vuokrausta varten teattereille vuosittaista toiminta-avustusta euromääräisesti tarkemmin kohdennettuna laadittavia vuokrasopimuksia vastaavasti. Toiminta-avustusten taso päätetään erikseen kaupunginhallituksessa vuokrasopimusten hyväksymisen yhteydessä ja tuen myöntämisen edellytyksenä on, että teatterit esittävät kaupungille suunnitelmansa tilojen yhteiskäytöstä.

Kaupunginhallitus päättää, että yksittäiset taiteilijat tai kulttuurialaa edustavat yhdistykset voivat käyttää kaupungin neuvottelemaa Koy Liikunta Barkeriin, Raunistulantie 15, kohdentuvaa vuokratarjousta 31.12.2028 saakka.

Kaupunginhallitus toteaa, että Koy Liikunta Barkerin yksittäiset vuokrasopimukset laaditaan kiinteistön omistajan ja vuokralaisten välillä siten, että vuokralaisten on mahdollista hakea tarkoitusta varten kaupungilta erikseen toiminta-avustusta.

Kaupunginhallitus päättää, että tilajärjestelyjen kokonaisuuden varmistamiseksi siihen liittyvät lopulliset sopimukset valmistellaan kaupunginhallitukselle siten, että täsmälliset euromääräiset vuokra-avustukset vahvistetaan vuokrasopimusten hyväksymisen yhteydessä ja otetaan huomioon vuoden 2022 talousarvion valmistelussa.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että kaupunki käynnistää valmistelun pysyvien taiteilijatilojen toteuttamiseksi ja osallistuu samalla tarkoitusta varten taiteilijayhteisöjen käynnistämään selvitykseen laaja-alaisen monitaiteisen konseptin luomiseksi.

PäätösAsia pantiin pöydälle Ruohosen Vornasen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kokouksessa asiaa oli etäyhteydellä selvittämässä toimitilapäällikkö Minna Juselius.


Liitteet:

Kh § 259
Liite 1:Taiteilijatilojen hankekuvaus
Liite 2:Indikatiivinen vuokratarjous, Liikunta Barker Oy
Liite 3:Indikatiivinen vuokratarjous, Stiftelsen för Åbo Akademi sr.
Liite 4:Esisopimusluonnos, Suomen taiteilijaseuran Ateljeesäätiö