Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus4601.02.202116

6071-2020 (00 01 01)

Turun kaupungin rakennusjärjestyksen muuttaminen (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan asettama rakennusjärjestystyöryhmä on valmistellut ehdotuksen rakennusjärjestyksen päivittämiseksi. Ehdotus uudeksi rakennusjärjestykseksi on ollut nähtävillä ja lausuntokierroksella. Ehdotukseen esitetään tehtäväksi vähäisiä tarkennuksia ja sitä esitetään hyväksyttäväksi.

Kh § 46

Ympäristölakimies Nina Mattila 21.1.2021:

Yleistä rakennusjärjestyksestä

Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, jossa annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia.

Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia, rakentamista koskevia seikkoja. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty (MRL 14 §). Rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto (MRL 15 §).

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

Kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja on 20.4.2020 § 41 nimennyt rakennusjärjestyksen muuttamista valmistelevan työryhmän. Työryhmän puheenjohtajana toimi valvontajohtaja Leena Salmelainen ja varapuheenjohtajana vt. rakennusvalvontapäällikkö Andreas Salonen.

Lähtökohtana rakennusjärjestyksen uusimistyössä on maankäyttö- ja rakennuslain säännökset ja vuonna 2017 voimaan tullut rakennusjärjestys. Tavoitteena uudistustyössä on ollut keventää luvanvaraisuutta ja selvittää onko rakennusjärjestykseen tarvetta lisätä uusia säännöksiä tai muuttaa joiltain osilta voimassa olevia säännöksiä. Lisäksi tavoitteena on lisätä valmisteilla olevan pysäköinnin mitoitusohjeen yhteydessä tutkittuja autopaikkamääräyksiä ohjaamaan rakennusten suunnittelua ja lupavalmistelua. Tarkoituksena oli myös tuoda siniviherkertoimen velvoitetaso osaksi rakennusjärjestystä sekä lisätä hulevesien hallintaan liittyviä määräyksiä rakennusjärjestykseen. Valmistelutyön aikana on saadun palautteen perusteella tultu siihen tulokseen, että vihertehokkuus ehdotetaan otettavaksi rakennusjärjestykseen tavoitetasona eikä velvoitetasona.

Myös lainsäädännössä tapahtuneet muutokset on huomioitu päivitystyössä.

Valmisteluvaiheet

Rakennusjärjestyksen uudistamisen vireille tulosta on kuulutettu 11.6.2020. Osallisille on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä rakennusjärjestyksen muutoksen valmistelusta 31.8.2020 mennessä. Mielipiteitä kerättiin myös internetissä julkaistun kerro kantasi -kyselyn kautta. Sidosryhmille pidettiin 12.10 webinaari, jossa esiteltiin rakennusjärjestykseen tulevia keskeisiä muutoksia. Rakennusjärjestysehdotukseen pyydettiin sidosryhmien edustajien kommentteja, joihin työryhmä laati vastaukset. Kaupunginhallitus päätti 23.11.2020 § 500 asettaa rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot. Rakennusjärjestys oli nähtävillä 30.11-29.12.2020. Koska ehdotuksessa rakennusjärjestykseksi on myös viherkerrointa ja pysäköinnin mitoitusta koskevia määräyksiä, osallisilla oli mahdollisuus joulukuun ajan jättää mielipiteitä pysäköinnin mitoitusohjeeseen ja vihertehokkuuden linjaukseen Turun kaupungin Kerro kantasi -palvelussa. Pysäköinnin mitoitusohje ja vihertehokkuuden linjaus tuodaan erikseen kaupunginhallitukselle hyväksymiskäsittelyyn. Rakennusjärjestyksen nähtävillä oloaikana lausuntoja ja muistutuksia jättivät seuraavat tahot:

MTK-Varsinais-Suomi

Rakennusteollisuus RT/ Talonrakennusteollisuus ry:n Turun aluetoimisto

Turun Autoilijat Ry

Varsinais-Suomen Asumisoikeus

Kirveen omakotiyhdistys

Hamaron pientalot Ry:n hallituksen jäsen

Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry ja Turun luonnonsuojeluyhdistys ry

Turun Satama Oy

Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitos

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi

Puolustusvoimat (2. logistiikkarykmentti, esikunta)

Finavia Oyj

Takakirveen omakotiyhdistys Ry

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Vammaisneuvosto

Kaarinan kaupunki

Nimetön muistutus

Vanhusneuvosto

Seuraavat ilmoittivat, ettei niillä ole rakennusjärjestykseen huomautettavaa:

Museopalvelut

Mynämäen kunta

Raisio

Naantali

Rusko

Nuorisolautakunta

Kulttuurilautakunta

Varsinais-Suomen Liitto

Työryhmä on käsitellyt ehdotuksesta annetut lausunnot ja muistutukset ja tehnyt niiden pohjalta vähäisiä muutoksia nähtävillä olleeseen ehdotukseen. Muutosten johdosta rakennusjärjestystä ei tarvitse asettaa uudestaan nähtäville. Saapuneisiin lausuntoihin ja muistutuksiin on laadittu vastaukset, jotka ovat oheismateriaalina 1. Tehdyt muutokset käyvät ilmi oheismateriaalista 2. Muutoksia tehtiin saapuneiden lausuntojen takia pykäliin 3, 8a, 17, 18, 19, 22, 26 (myös pykälään liittyviin taulukoihin) ja 39. Tehdyt muutokset on perusteltu lausuntoihin ja muistutuksiin annetuissa vastauksissa. Lisäksi 8 §:än lisättiin viittaus rakennusjärjestyksen liitekarttaan 9 ja 32 §:än ja -sana.

Liite 1Ehdotus uudeksi rakennusjärjestykseksi

Oheismateriaali 1Vastaukset lausuntoihin ja muistutuksiin

Oheismateriaali 2Lausunnot ja muistutukset

Oheismateriaali 3Nähtävillä olleeseen ehdotukseen tehdyt muutokset

Oheismateriaali 4Perustelumuistio

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että liitteenä 1 oleva ehdotus rakennusjärjestykseksi hyväksytään ja että se tulee voimaan 1.3.2021.

Lisäksi kaupunginvaltuusto määrää rakennusjärjestyksen tulemaan voimaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n mukaisesti. Rakennusjärjestys kuulutetaan voimaan 1.3.2021 lähtien.

PäätösAsia pantiin pöydälle Ruohosen tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kh § 46
Liite 1:Ehdotus uudeksi rakennusjärjestykseksi / Förslag till ny byggnadsordning