Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja17604.11.2019 

11984-2019 (00 01 01, 02.00)

Hallintosäännön perusteella annetut taloudenpidon ohjeet

Talous- ja strategiaryhmän johtajan varahenkilö Fredrik Lindström ja laskentapäällikkö Seija Liinoja 10.10.2019:

 

Kuntalain muutoksen seurauksena kesäkuun 2017 alusta lukien jokaisessa kunnassa tuli olla hallintosääntö, joka korvasi silloin voimassa olleet johtosäännöt. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hallintosäännön 29.5.2017 § 105. Ennen Hallintosääntöä kaupungin talousasioita ohjattiin Taloussäännöllä sekä sen perusteella annetuilla taloudenpidon ohjeilla. Taloussääntöä koskeva ohjeistus on siirretty Hallintosääntöön. Taloudenpidon ohjeita on noudatettu soveltuvin osin. Nyt annettavat ohjeet korvaavat aikaisemmat taloussäännön perusteella annettavat taloudenpidon ohjeet.

 

Esitettävät ohjeet perustuvat taloudenhoitoa ohjaaviin lakeihin ja asetuksiin, viranomaisten sitoviin ohjeisiin ja määräyksiin sekä suosituksiin. Lain ja viranomaisten ohjeiden lisäksi niissä on seurattu kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja muun konsernihallinnon antamia ohjeita. Ohjeessa on huomioitu myös kaupungin organisaation muutokset ja toimintojen uudelleenjärjestäminen taloushallinnon tehtävien osuuksien siirtyessä ulkoiselle toimijalle.

 

Hallintosäännön perusteella annettujen taloudenpidon ohjeiden kohtaan Talousarvion/-suunnitelman laadinta on kirjattu sopimusohjausmalli, joka on kaupungin toimintamalliin perustuva johtamisjärjestelmän osa ja jonka avulla kaupungin strategiset tavoitteet jalkautetaan kaikilla toimialoilla. Sopimusohjausmalli uudistetaan osana kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamista. Ohjeen kohta Talousarvion/-suunnitelman laadinta tulee päivitettäväksi sen jälkeen, kun sopimusohjausmallin uudistamisesta on tehty päätös.

 

Talous- ja strategiaryhmä esittää, että

 

-hallintosäännön perusteella annetut taloudenpidon ohjeet hyväksytään liitteen mukaisesti

-ohjeet tulevat voimaan 1.11.2019 alkaen.

 

Liite 1   Hallintosäännön perusteella annetut taloudenpidon ohjeet

 

Kaupunginjohtaja Minna Arve:                   

PäätösPäätin,

että hallintosäännön perusteella annetut taloudenpidon ohjeet hyväksytään liitteen 1 mukaisesti ja

että ohjeet tulevat voimaan 1.11.2019 alkaen.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

noudHenkilöstöasioiden palvelukeskus
noudHyvinvointitoimiala
noudIT-palvelut
tiedKaupunginhallitus
noudKaupunkiympäristötoimiala
noudKonsernihallinto
tpvKonsernihallinto, asianhallinta
noudMatkailun palvelukeskus
noudRevisiotoimisto
noudSivistystoimiala
noudTilapalvelukeskus
noudTurun Työterveystalo
noudTyöllisyyspalvelukeskus
noudVapaa-aikatoimiala
noudVarsinais-Suomen aluepelastuslaitos
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 176
Liite 1:Hallintosäännön perusteella annetut taloudenpidon ohjeet