Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus24004.06.20182

6701-2018 (00 01 02, 02 02 00)

Turun kaupungin kasvuohjelma (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 240

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

Turun kaupunkiseudulla kasvunäkymät ovat hyvin positiiviset sekä väestön että talouden osalta. Aiempaa voimakkaampi väestönkasvu sekä kaupungin elinvoimasta ja vetovoimasta huolehtiminen edellyttävät investointeja palveluverkkoon ja infrastruktuuriin normaalin omaisuuden ylläpidon lisäksi.

Kaupungin investointitarpeeksi on tunnistettu vuosina 2019-2029 kaupunkiemon osalta noin 1728 miljoonaa euroa ja kaupunkikonsernissa kokonaisuudessaan noin 3048 miljoonaa euroa. Mikäli talouden perusura toteutuu, investointitarpeet ylittävät investointikyvyn merkittävällä tasolla.

Turun kaupungin kasvuohjelma on poliittinen ohjelma, jolla määritetään investointien ja muiden elinvoimaa parantavien toimenpiteiden rytmitystä ja aikataulua. Kasvuohjelma on strategian toimeenpanoa ja sitä toteutetaan erillisestä valmistelusta tehtävällä päätöksenteolla. Kasvuohjelman tavoitteena on toteuttaa kaupungin kasvua hallitusti ja varmistaa hyvä toiminta- ja palveluympäristö turkulaisille asukkaille sekä elinkeinoelämälle.

Kasvuohjelma koostuu neljästä kokonaisuudesta ja niille määritettävistä linjauksista. Kokonaisuudet ovat taloudellinen raami, asuinalueiden elinvoimaisuus, investointien ohjelmointi sekä vuosikatteen ja omavaraisuuden parantamiseen tähtäävät muut toimenpiteet.

Keskeistä kasvuohjelman toimeenpanossa on talouden ja kasvun tavoiteurien määrittäminen, investointien ajallinen hallinta sekä tuottavuustoimenpiteiden toteuttaminen. Kasvuohjelmaa ryhdytään toteuttamaan sen hyväksymisen jälkeen vuoden 2019 talousarvion valmistelussa.

Liite 1Kasvuohjelma

Oheismateriaali 1Toimitilainvestointien alustava suunnitelma 2018-2029

Oheismateriaali 2Infrainvestointien alustava suunnitelma 2018-2029

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Kasvuohjelman.

PäätösAsia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

Jatkovalmistelun aikana huomioidaan eduskuntakäsittelyssä tarkentuvat sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Turun kaupungin talouteen ja investointitarpeisiin. Palautuksen aikana käydään poliittiset neuvottelut kasvuohjelman yksityiskohdista, jotka huomioidaan jatkovalmistelussa.

Päätös tehtiin Vornasen ehdotuksesta Eklundin kannattamana yksimielisesti.

Jakelu

tpvKonsernihallinto
tpvArve Minna


Liitteet:

Kh § 240
Liite 1:Kasvuohjelma