Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus50723.11.201514

8744-2015 (101)

Vastaus kyselyyn vaikeimmin työllistettävien julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuu siirrosta valtiolta kunnille

Tiivistelmä: -

Kh § 507

Palvelujohtaja Mika Helva:

Sipilän hallituksen hallitusohjelman mukaan selvitetään työvoimapalveluiden siirto resursseineen vaikeimmin työllistettävien osalta kuntien vastuulle työssäkäyntialueittain. Hallitusohjelmassa mainitaan lisäksi Tanskan malli. Tanskassa työllisyyspalvelut on siirretty kokonaan kuntien vastuulle. Asiaa valmistelee valmisteluryhmä, jonka työskentelylle on varattu aikaa tämä syksy. Valmisteluryhmä on tehnyt asiaan liittyen kuntakyselyn. Kyselyllä haetaan vastausta kuntien nykyisen työllisyystoiminnan laajuuteen. Kyselyn lopussa kysytään lisäksi näkemyksiä kunnan ja valtion työnjaosta ja yhteistyön kehittämisestä.

Kuusi suurinta kaupunkia ovat ajaneet mallia, jossa työllisyysasiat hoidettaisiin yhden luukun periaatteella siten, että työnhakijoiden tai yritysten ei tarvitse hakea palveluja sekä kunnalta että valtiolta. Kuusikko kaupungit haluavat kytkeä työllisyysasiat tiiviimmin elinkeinopolitiikkaan ja hakea sitä kautta kestäviä ratkaisuja. Kuusikkokaupunkien työllisyysvastaavat ovat laatineet yhteisen kannanoton ja sen taustaselvityksen, joka on tarkoitus antaa kaupunginjohtajien nimissä. Tähän kyselyyn vastaukset on annettu linjassa tuon kannanoton mukaisesti.

Turussa pidetään 23.11.2015 seutukokous, jossa kartoitetaan muiden seudun kuntien kantaa siihen, ovatko ne valmiita osallistumaan Turun kanssa laajennetun työllistämisvastuun kokeiluun.

Liite 1Hallitusohjelman toimeenpanoon liittyvä kysely: Selvitys vaikeimmin työllistyvien julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun siirrosta valtiolta kunnille Turun vastauksilla

Oheismateriaali 1Kuusikko kaupunkien työllisyyslausunto

Oheismateriaali 2Työllisyyslausunnon taustaselvitys

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:                     

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa kyselyyn liitteen 1 mukaisen vastauksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

vastTyö- ja elinkeinoministeriö


Liitteet:

Kh § 507
Liite 1:Hallitusohjelman toimeenpanoon liittyvä kysely: Selvitys vaikeimmin työllistyvien julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuun siirrosta valtiolta kunnille Turun vastauksilla