Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus34624.08.20158

6104-2009 (613, 627)

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle asemakaavavalituksesta Fortuna-kortteli (Yt)

Tiivistelmä:

Valtuuston hyväksymästä Fortuna-korttelin asemakaavasta on Meidän Turku ry valittanut Turun hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeudelle ehdotetaan annettavaksi lausunto, jonka mukaan valituksessa ei ole esitetty perusteita valtuuston päätöksen kumoamiseksi.

Kh § 346

Konsernihallinto, kaupunginsihteeri Satu Lehto 19.8.2015:

Kaupunginvaltuusto on 11.5.2015 § 79 hyväksynyt VII kaupunginosan korttelin 1 tonteille 5, 6, 8 ja 9 (1-4) sekä Auran puistoon ja Linnankadun katualueen osalle laaditun 18.12.2014 päivätyn ja 12.2.2015 lausuntojen perusteella muutetun asemakaavanmuutosehdotuksen ”Fortuna-kortteli”. Meidän Turku – Vårt Åbo ry. on valittanut valtuuston päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja vaatinut valtuuston päätöksen kumoamista. Hallinto-oikeus on pyytänyt kaupunginhallitusta hankkimaan asiassa valtuuston lausunnon 28.8.2014 mennessä.

Kaupunginhallituksen johtosäännön (kv 15.12.2014 § 193) 8 § 1 mom. 6-kohdan mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asian, joka koskee selityksen ja lausunnon antamista kaupunginvaltuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta.

Liitteenä 1 olevan lausunnon mukaan hyväksytty asemakaavanmuutos on kuntalain, maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen säännösten mukainen. Kaupunginhallitus katsoo, että valituksessa ei ole esitetty perusteita kaavan hyväksymispäätöksen kumoamiseksi, joten valitus tulee hylätä.

Liite 1Lausunto hallinto-oikeudelle

Oheismateriaali 1Meidän Turku - Vårt Åbo ry:n valituskirjelmä

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle liitteen 1 mukaisen lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausTurun hallinto-oikeus


Liitteet:

Kh § 346
Liite 1:Lausunto hallinto-oikeudelle