Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus49108.12.20146

11102-2014 (011)

Sivistystoimialan palveluverkko (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että sivistystoimialan palveluverkko 2015 - 2020 hyväksytään lausuntojen ja kaupunginhallituksessa käydyn lähetekeskustelun perusteella muutettuna ohjeellisena noudatettavaksi.

Kh § 491

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 5.12.2014:

Valmistelun tausta

Kaupunginvaltuusto on uudistamisohjelma 2:sta hyväksyessään 25.8.2014 linjannut, että kouluverkosta päätetään kokonaisuutena erillisestä valmistelusta marraskuun 2014 loppuun mennessä siten, että lähipalvelulupaus pienimmille koululaisille huomioidaan.

Kaupunginvaltuusto linjasi samassa yhteydessä selvitettäväksi toimenpiteeksi varhaiskasvatuksen palvelusetelin käytön laajentamisen. Toimenpiteen tarkemmassa kuvauksessa ohjeistettiin tehtäväksi selvitys koskien sitä, mistä yksittäisistä kunnallisista toimipaikoista voidaan luopua. Tavoitteena tuli olla noin 500 hoitopaikan siirtäminen kunnallisesta palvelutuotannosta palvelusetelin piiriin (toimenpide nro 24). Toimenpiteen taloudelliseksi tavoitteeksi asetettiin 500.000 euron vuosittainen säästö.

Lisäksi 25.8.2014 päätettiin kaupunginvaltuustossa perusopetuksen tilankäytön selvityksen laatimisen käynnistämisestä, Samppalinnan koulun tulevan käytön suunnittelusta ja Kiinanmyllyn koulun tilakysymyksen uudelleenarvioinnista.

Uudistamisohjelmaan liittyvien valmistelupäätösten lisäksi talousarvion valmistelun linjaukset edellyttävät kustannuksia alentavien toimenpiteiden käynnistämistä. Merkittävät valtionosuuksien leikkaukset tuovat edelleen haasteita kaupungin taloudelliseen tilanteeseen. Kaupunginvaltuuston 23.6.2014 hyväksymät suunnitteluluvut pakottavat sivistystoimialan tehostamaan tilojensa käyttöä ja uudistamaan perusopetuksen hallintoa sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten koulujen osalta. Sivistystoimiala esittääkin taloutensa sopeuttamiseksi eräiden päiväkotien ja koulujen lakkauttamista, niiden hallintojen yhdistämistä tai kouluyksiköiden lakkauttamista.

Sivistystoimialan palveluverkkoratkaisun 2015 – 2020 valmistelusta on vastannut työryhmä apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen johdolla. Työryhmään ovat kuuluneet nimettyinä tilajohtaja Tuomas Koskiniemi, sivistystoimialan toimialajohtaja Timo Jalonen, kiinteistötoimialan toimialajohtaja Jouko Turto, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, ympäristötoimialan toimialajohtaja Markku Toivonen ja tilacontroller Minna Juselius. Palveluverkkokokonaisuuden valmisteluun on lisäksi osallistunut asiantuntijoita sivistystoimialalta ja kiinteistöliikelaitokselta.

Turun kaupunginvaltuusto ei ole aiempien kouluverkkopäätöstensä yhteydessä yksiselitteisesti määritellyt lähipalvelulupauksen sisältöä. Työryhmä on työssään linjannut, että lähikouluperiaate toteutuu, kun kunnalle ei synny koulukuljetusvelvoitetta. Tämä tarkoittaa alle 5 kilometrin etäisyyttä kodin ja koulun välillä. Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun ottaen huomioon mm. sen, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Pääsääntöisesti oppilas aloittaa koulunkäynnin oman oppilasalueensa koulussa.

Aiemmat sivistystoimialaa koskevat verkkopäätökset

Kouluverkko 2009 – 2013 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 15.6.2009 § 134. Kyseisen verkkoratkaisun mukaiset toimenpiteet ovat kaikki toteutuneet.

Sivistystoimialan perus- ja lukio-opetuksen palveluverkko 2014 – 2020 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 23.9.2013 § 179 siten, että hyväksytyksi tulivat seuraavat toimenpiteet;

1.    Syvälahden koulu perustetaan 1.8.2016 lukien.

2.    Turun lyseon lukio lakkautetaan ja se yhdistetään Luostarivuoren lukioon 1.8.2016 lukien.

3.    Runosmäen koulu lakkautetaan ja sen toiminnat yhdistetään Turun Lyseon kouluun 1.8.2016 lukien.

4.    Yli-Maarian koulu perustetaan 1.8.2017 lukien.

5.    Samppalinnan koulu lakkautetaan ja se yhdistetään hallinnollisesti Luostarivuoren kouluun 1.8.2016 lukien.

Kaikki edellä mainitut toimenpiteet tulevat toteutumaan, mutta niiden aikatauluihin esitetään osittain muutoksia.

Syvälahden koulu- ja päiväkotihankkeen hankintaprosessi on keskeytetty urakkatarjouskilpailun perusteella muodostuneiden liian korkeiden kustannusten vuoksi kaupunginhallituksessa 16.6.2014. Tämän seurauksena siirrytään hankkeessa allianssimalliin, jonka myötä uudisrakennuksen valmistuminen siirtyisi arviolta syksyyn 2017.

Lyseon lukion siirto Luostarivuoren lukioon ja täten myös Runosmäen koulun siirto Lyseon koulukiinteistöön ovat riippuvaisia Syvälahden koulu- ja päiväkotihankkeesta, joten myös niiden aikataulu viivästyy noin vuodella. Runosmäen koulu on huonokuntoinen ja se on tyhjennetty oppilaista sivistystoimialan toimialajohtajan päätöksellä 1.12.2014 alkaen. Kohteesta luopumista esitetään aikaistettavaksi vuoden 2015 alkupuolelle.

Sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkko 2014 – 2018 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 10.2.2014 § 20. Hyväksytyssä verkkopäätöksessä linjattiin mm. seuraavaa:

”Kaupungin talouden tasapainottamisen näkökulmasta tulee varsinkin ohjelmoituihin uudisrakennusten investointihankkeisiin suhtautua hyvin kriittisesti tulevalla taloussuunnittelukaudella 2014 – 2017. Uusien päiväkotien investointien toteuttamisen painopiste pyritään siirtämään yksityisille palvelutuottajille tai kaupungin konserniyhtiöille.

Palveluverkkopäätöksen ensimmäisinä vuosina kattavuustavoitteeksi asetetaan 72 % ja nostetaan tarjontaa työryhmän esittämällä tavalla 75 %:iin, kun kysyntätrendi ja lainsäädännön vaikutukset ovat konkreettisemmin nähtävissä.

Koko kaupungin tasolla yksityisen palvelutuotannon osuutta kasvatetaan vuoden 2018 loppuun mennessä noin 26 prosenttiin ja se on linjassa kaupunginhallituksen aiemman päätöksen kanssa (yksityisen palvelun osuus vuoteen 2020 mennessä 30 %).

Varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvät lainsäädännön muutokset alkavat vaikuttaa konkreettisella tasolla päivähoidon kustannuksiin arviolta vasta vuodesta 2015 lukien. Koska tässä vaiheessa hyväksytään varhaiskasvatuksen palveluverkkolinjaukset vuosille 2014 – 2018, on voimakkaasti muuttuvan toimintaympäristön vuoksi perusteltua arvioida päätöstä uudelleen tarkastelujakson puolessa välissä vuonna 2015.”

Vuoden 2014 lopussa ei edelleenkään kyetä arvioimaan lainsäädännön muutosten mukanaan tuomia toimintaympäristön muutosten vaikutuksia. Palveluverkkoa onkin siten perusteltua tarkastella uudestaan lakimuutosten tultua voimaan siitä näkökulmasta, vastaako nykyinen verkkoratkaisu muuttuneeseen toimintaympäristöön.

Päätösvaltamenettelyn osalta sivistystoimialan palveluverkoja koskevat menettelytavat tullaan täsmentämään kaupunginvaltuustossa johtosääntöjen hyväksymisen yhteydessä. Periaatteellisena linjauksena kasvatus- ja opetuslautakunta tekee edelleen päätökset yksittäisten koulu- ja päiväkotikohteiden osalta. Mikäli ratkaisut kuitenkin koskevat samanaikaisesti useampien yksiköiden lakkauttamista, asia tulee ratkaista kaupunginvaltuuston verkkopäätöksen yhteydessä. 

Sivistystoimialan palveluverkon 2015 – 2020 käsittely

Kaupunginhallitus käsitteli sivistystoimialan palveluverkkoa 2015 – 2020 koskevaa esitystä 10.11.2014 § 435. Kaupunginhallitus päätti lähettää esityksen kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan käsiteltäväksi. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupunki avaa kuntalaisille ja muille asianosaisille palveluverkkoa koskevan avoimen sähköisen palautekanavan.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta antoi 26.11.2014 § 633 asiasta oheismateriaalina olevan lausunnon. Kasvatus- ja opetuslautakunta antoi 26.11.2014 § 196 asiasta oheismateriaalina olevan lausunnon. Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päätti 25.11.2014 § 359, ettei se anna asiasta lausuntoa mutta että ympäristötoimialan puolesta asiasta annetaan lautakunnalle tehdyn ehdotuksen mukainen toimialan valmistelema virkamieslausunto. Lausunto on oheismateriaalina.

Sähköisen palautekanavan kautta palautteita tuli 861. Palautteet ovat esityslistan oheismateriaalina.

Kaupunginhallitus merkitsi 1.12.2014 § 487 lausunnot ja palautteet tiedokseen. Lisäksi kaupunginhallitus kävi sivistystoimialan palveluverkkoa koskevan lähetekeskustelun ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että asia tuodaan kaupunginhallitukselle 8.12.2014 edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi. Lähetekeskustelussa esitettyihin kysymyksiin annetut vastaukset ovat esityslistan oheismateriaalina.

Valtuutettu Pirjo Rinne ym. ovat 17.11.2014 § 171 tehneet aloitteen lapsivaikutusten arvioinnin varhaiskasvatuksen ja koulujen palveluverkon uudistamisesta. Kaupunginhallitus on ottanut kantaa aloitteen tarkoittamaan asiaan palveluverkkoasian käsittelyssä 10.11.2014 § 435.

Paattisten Neuvotteluyhdistys ry, Paattisten koulun vanhempainyhdistys ry ja Mannerheimin lastensuojeluliiton Paattisten yhdistys ry ovat jättäneet kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle adressin Paattisten koulun mahdollisia säästöjä vastaan. Lisäksi Pääskyvuoriseura ry:n puheenjohtaja Mika Maaskola ym. ovat jättäneet adressin Kotkankadun päiväkodin lakkauttamista tai yksityistämistä vastaan. Edelleen on jätetty adressi Yli-Maarian koulun rakentamisen lykkäämistä vastaan. Adressit ovat luettavissa kokouksessa.

Turun vammaisneuvosto on 5.12.2014 esittänyt kannanottonsa palveluverkkoasiaan. Kannanotto on esityslistan oheismateriaalina.

Sivistystoimialan palveluverkko 2015 – 2020 –selvitykseen esitettävät muutokset

Saatujen lausuntojen ja kaupunginhallituksessa käydyn lähetekeskustelun perusteella esitetään hyväksyttäväksi Sivistystoimialan palveluverkko 2015 – 2020 ohjeellisena noudatettavaksi siten muutettuna, että

Kähärin, Kerttulin, Uittamon ja Kohmon kouluyksiköiden osalta toiminta jatkuu nykyisessä muodossaan, että

Rehtorinpellonkadun, Ritzinkujan , Emmauksenkadun, Kotkankadun ja Rätiälänkadun päiväkotien toiminta jatkuu nykyisessä muodossaan, että

Lautturin päiväkotia ja Honkaistentien parakkeja ei suljeta ennen Syvälahden päiväkodin toiminnan käynnistymistä ja, että

Betaniankatu 2 päiväkodin toiminta jatkuu nykymuotoisena vuosina 2015 - 2016, minkä jälkeen tila pidetään kunnallisena yksikkönä muuttamalla käyttö avoimen varhaiskasvatuksen eri toiminnoiksi.

Liite 1Sivistystoimialan palveluverkko 2015 – 2020 (päivitetty 8.12.2014 jaetaan kokouksen yhteydessä)

Oheismateriaali 1Vastaukset kaupunginhallituksen kysymyksiin 1.12.2014

Oheismateriaali 2Turun kaupungin kunnalliset ja yksityiset päiväkodit (kartta)

Oheismateriaali 3Varhaiskasvatuksen tiedonhallinnan pilottiprojektin väliraportti 8.10.2014

Oheismateriaali 4Ennuste oppilasmäärän kehityksestä 2014 – 2020

Oheismateriaali 5Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätös 26.11.2014 § 633

Oheismateriaali 6Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 26.11.2014 § 196

Oheismateriaali 7Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätös 25.11.2014 § 359

Oheismateriaali 8Sähköisen palautekanavan palautteet

Oheismateriaali 9Vammaisneuvoston kannanotto 5.12.2014

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Sivistystoimialan palveluverkon 2015 – 2020 ohjeellisena noudatettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Rinteen seuraavansisältöinen muutosehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa:

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Betaniankadun, Jagellonicankadun, Ahvenanmaankadun, Rehtorinpellonkadun, Lanatien, Koukkarinkatu 6:n, Kotkankadun, Ymmyrsuonkadun, Ritzinkujan, Emmauksenkadun, Inspehtorinkadun, Paavinkadun, Lautturinkadun, Paltankadun ja Rätiälänkadun päiväkotien sekä Moikoisten päivähoitoyksikön Honkaistentien parakkien toimintaa jatketaan nykyisessä muodossaan. Tiloista ei luovuta eikä toimintaa yksityistetä, vaan yksiköt pidetään kaupungin oman päivähoidon käytössä.

Kaupunginhallitus esittää myös, että Kähärin, Kerttulin, Uittamon ja Kohmon kouluyksiköiden osalta toiminta jatkuu nykyisessä muodossaan eikä Yli-Maarian koulun ja päiväkodin rakentamista lykätä, vaan aiempi päätös pidetään voimassa (hanke valmis 2017).

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että päiväkodeille ja kouluille annetaan nyt työrauha, eikä lakkautuksiin palata tämän valtuustokauden aikana.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 491
Liite 1:Sivistystoimialan palveluverkko 2015 - 2020 ( päivitetty 8.12.2014 jaetaan maanantaina kokouksessa)