Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Terveyslautakunta 177 24.09.2008 8
Kiinteistölautakunta 696 22.10.2008 3 Tl
Kiinteistölautakunta 708 29.10.2008 1 Tl
Kaupunginhallitus 127 02.03.2009 1 Pj

14761-2005 (314)

Ammattikorkeakoulun opiskelijaterveydenhuollon tilaratkaisu

Tiivistelmä: -

Terla § 177

 

Perusterveydenhuolto, tulosaluejohtaja Anne Santalahti, ylihoitaja Leena Savunen ja ylilääkäri Arto Raassina 15.9.2008;

 

Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden hyvinvointi on noussut puheenaiheeksi 2000 - luvulla. Turussa Tukko ry. on tehnyt syksyllä 2006 aloitteen kaupunginhallitukselle keskitetyn opiskeluterveydenhuollon toimipisteen saamiseksi opiskelijoita varten. Kaupunginhallitus on 14.8.2006 § 521 käsitellyt Tukko ry:n aloitteen ja merkinnyt terveyslautakunnan ryhtyneen toimenpiteisiin keskitetyn toimipisteen saamiseksi opiskelijoiden käyttöön. Toisen asteen opiskelijoiden palvelut on tarkoitus säilyttää oppilaitoksissa. Tilalaitokselle on laadittu tarveselvitys helmikuussa 2006, jonka perusteella tilalaitos esitti opiskeluterveydenhuollon tiloiksi Lemminkäisenkatu 32.ssa (Trivium) sijaitsevia tiloja. Terveystoimen johtoryhmä totesi joulukuussa 2006, ettei ko. tilojen käyttöönotolle ollut taloudellisia edellytyksiä.

 

Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2007 talousarvioon sisältyvien tekstilisäysten yhteydessä perusterveydenhuollon osalta toimenpiteistä, jossa todetaan opiskeluterveydenhuollon toteuttaminen resursseja uudelleen kohdentamalla. Lisäksi valtuuston tekstilisäysten toimenpiteinä mainitaan tavoite, jossa turkulaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden perusterveydenhuolto pyritään järjestämään yhdessä palvelupisteessä. Tämän johdosta opiskeluterveydenhuollossa laadittiin kehittämissuunnitelma, jossa huomioitiin opiskeluterveydenhuollon valtakunnalliset suositukset ja vertailtiin sekä resurssien käyttöä että kustannuksia Tampereen, Oulun ja Lappeenrannan kanssa. Suositusten mukainen lisäresurssitarve on 1-1,5 lääkärin ja 2 terveydenhoitajan vuosityöpanos. Opiskeluterveydenhuoltoon käytetty taloudellinen resursointi oli saatujen tietojen mukaan alhaisin muihin vertailukaupunkeihin verrattuna.  

 

Terveystoimen johtoryhmä on käsitellyt laadittua opiskeluterveydenhuollon kehittämissuunnitelmaa 31.05.2007 §.126 ja uudelleen perusterveydenhuollon toimipisteverkoston käsittelyn yhteydessä  30.08.2007 § 199. Kehittämissuunnitelma sisälsi myös tavoitteen toiminnan keskittämisestä, joka tukee sekä AMK:n opiskelijoiden että terveystoimen yhteistä näkemystä ja terveyslautakunnassa 13.08.2008  § 145 hyväksyttyä perusterveydenhuollon kehittämissuunnitelman toteuttamista. Tämä mahdollistaa myös opiskelijamäärään nähden riittävän henkilökunnan hankkimisen.

 

Opiskeluterveydenhuollon palvelujen piiriin kuului lukuvuonna 2007 – 2008 11929 opiskelijaa, joista toisella asteella on 4966 ja ammattikorkeakoulussa 6963 opiskelijaa.  Turun ammattikorkeakoulu tulee keskittämään toimintaansa entistä enemmän Kupittaan kampusalueelle ja näin ollen opiskeluterveydenhuollon palvelut olisi hyvä olla lähellä opiskelijoita. Turun terveystoimi on neuvotellut aiemmin tilavaihtoehdoista Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ja AMK:n johdon kanssa. Tuolloin vaihtoehdot olivat Data-City (tai sen ympäristö) ja Mäntymäen pääterveysasema.  EM. tahot pitivät toiminnallisesti parhaimpana sijoituspaikkana Data-Cityn tiloja.

 

Keväällä 2008 tarkistettiin tilalaitokselle opiskeluterveydenhuollon tilatarveselvitys. Tilojen kokonaisneliömäärä on 385. Tilalaitos esittää syyskuussa 2008 päivitetyssä hankeselvityksessä viittä eri tilavaihtoehtoa. Nämä vaihtoehdot ovat:

 

1.      Puutarhakatu 14, terveydenhuollon käytössä olevat kaupungin omistamat tilat

 

2.      Itäinen Pitkäkatu 30, Lounais-Suomen syöpäyhdistys ry:n vuokralle tarjoamat tilat

 

3.      Läntinen Pitkäkatu 13, Partiovarusteen tilat

 

4.      Tykistökatu 4, Elektro-Cityn, Turku Science parkin omistamat tilat

 

5.      Itäinen pitkäkatu 4, Pharma Cityn Varman omistamat tilat

 

Liite 1                                 AMK:n opiskeluterveydenhuollon keskitetyt tilat, hankeselvitys

 

Tilalaitos on laatinut vertailun tilojen soveltuvuudesta opiskeluterveydenhuollon keskitettyjen tilojen käyttöön. Lisänä on selvitys tilojen käyttökustannuksista.

 

Käytettävissä olevien tietojen perusteella on tilavaihtoehtojen yhteenveto keskeisistä hankintaan vaikuttavista kriteereistä.

 

Tilavaihtoehtojen vertailu:

Tilavaihtoehdot

sijainti

Vuosivuokra €

 Huoneistoala

Laboratorio- ja kuvantamispalvelut

Erityistä huomioitavaa

Puutarhakatu 14

 huono

 45. 960 

 Kaupungin omistus         

 433 m2

 Käsityöläiskatu 2

 edellyttää ilmastoinnin ja äänieristyksen korjausta, joka lisää kustannuksia

Itäinen pitkäkatu 30 (Syöpäyhdistys)

 melko hyvä

 62. 500

 385 m2

 Mäntymäki tai Tyks

 uudet tilat

Läntinen Pitkäkatu 13 (Partio varuste)

 huono

 115. 000

 642 m2

 ei välittömässä läheisyydessä

 edellyttää remontointia

Tykistökatu 4 (Elektro City)

 hyvä

 86.000 –

 102.000

 425 m2

 Tyks

 edellyttää remonttia

Itäinen pitkäkatu 4 (Pharma City)

 hyvä

 137.000

 456 m2

 Tyks

 aiemmat käyttökokemukset huonot ja edellyttää remonttia

 

Tilalaitoksen tarjoamista vaihtoehdoista  perusterveydenhuolto pitää tällä hetkellä ensisijaisena Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Itäisen Pitkäkadun tiloja, koska ne sijainniltaan, käyttöominaisuuksiltaan  ja valmiusasteeltaan vastaavat parhaiten nykytarvetta. Neliöhinta 13,50 € on kuitenkin kohtuullinen ottaen huomioon, että tilat ovat uudet ja suunnitellut vastaanottotiloiksi. Tilojen lomittaisella käytöllä voidaan ainakin yhden lääkärin lisäresursointi ottaa käyttöön. Tilojen kohtuullisen lyhyt vuokraus mahdollistaisi siirtymisen aikanaan Kupittaalle suunniteltavalle kampusalueelle.

 

Sijainniltaan parhaimmat ovat Elektro Cityn ja Pharma Cityn tilat, mutta niiden kustannukset ovat edellistä vaihtoehtoa huomattavammin korkeammat. Lisäksi terveystoimen Pharma Cityn käyttökokemukset eivät puolla tilojen hankkimista ko. kiinteistöstä.

 

Syöpäyhdistyksen tiloja käytetään, kunnes kampusalueelle suunnitellaan opiskeluterveydenhuollolle omat tilat.

 

Tilalaitoksen suosittelemat Puutarhakadun toimipisteen tilat ovat sijainniltaan kaukana AMK:n toimipisteistä, mikä huomattavasti vaikeuttaa niiden tavoitettavuutta. Tilat eivät myöskään vastaa nykyistä vastaanottotilojen vaatimustasoa.  Tilojen käyttö opiskeluterveydenhuollossa vaatii ehdottomasti ainakin ilmastoinnin ja äänieristyksen korjausta, mikä puolestaan nostaa edellä ilmoitettuja kustannuksia.

 

Keskitetyn toimitilan käyttöönoton yhteydessä luovutaan taulukossa esitetyistä tiloista.

 

neliöt

vuokrat €/v

Untamonkatu 2

- 97 m2

-16.000

Puutarhakatu 14

- 82 m2

-11.500

Ruiskatu 8

-51 m2

- 5.500

 

Terveysvirasto, vs. hallintoylihoitaja Taina Soini 15.9.2008:

 

Ehdotus       Terveyslautakunta päättää esittää Tilalaitokselle, että

·keskitetylle ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollolle vuokrataan tilat viiden vuoden määräaikaiselle vuokrasopimuksella Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä, Itäinen Pitkäkatu 30.

·terveysvirasto neuvottelee Tilalaitoksen kanssa opiskeluterveydenhuollon käytössä olevan Untamonkatu 2:sen vuokrasopimukseen (määräaikainen vuokrasopimus vuoteen 2015 asti) liittyvistä jatkotoimenpiteistä.

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Klk § 696

Tilalaitos, Tiina Aaltonen 14.10.2008:

 

Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon keskitetyn toimipisteen saamiseksi on selvitetty erilaisia tilavaihtoehtoja.

 

Terveyslautakunta päätti 9.4.2008 esittää tilalaitokselle, että terveystoimi yhdessä tilalaitoksen kanssa laatii opiskeluterveydenhuollon keskitetyn toimipisteen aikaansaamiseksi hankesuunnitelman, jossa huomioidaan sekä vuokrattavat että kaupungin omistuksessa olevat tilavaihtoehdot.

 

Elokuussa 2006 tilalaitos esitti opiskeluterveydenhuollon käyttöön Lemminkäisenkatu 32:ssa (Trivium) sijaitsevat tilat, jotka olivat vapautuneet ammattikorkeakoulun siirryttyä ICT:n tiloihin. Tiloihin laadittiin yhteistyössä terveystoimen kanssa hankesuunnitelma, koska tilat soveltuivat hyvin opiskeluterveydenhuollon käyttöön. Koska em. tilojen käyttöönotosta olisi aiheutunut lisäkustannuksia n. 80.000 €/v, arvioi terveystoimen johtoryhmä joulukuussa 2006 hankesuunnitelmaa käsitellessään, ettei ko. tilojen käyttöönotolle ollut taloudellisia edellytyksiä. Triviumissa on edelleen tiloja tyhjänä noin 440 neliötä, joihin tosin olisi tehtävä mittava korjaustyö.

 

Tilalaitos teki terveystoimen tilatarveselvityksen saatuaan hankeselvityksen, jossa vertaillaan eri käytettävissä olevia tilavaihtoehtoja:

 

SELVITETYT TILAVAIHTOEHDOT

 

Tilavaihtoehdot on lueteltu tilalaitoksen näkökulmasta edullisuusjärjestyksessä. Kaikissa tilavaihtoehdoissa voidaan keskittää toimitilat yhteen pisteeseen, joka terveystoimen toiminnan kannalta on tärkeimmäksi esitetty kriteeri.

 

Tässä yhteydessä on erityisesti huomioitava, että opiskeluterveydenhuollon sijoituspaikkatoive jatkossa on Kupittaan kampusalueen uudet toimitilat. Tästä syystä ei tule valita vaihtoehtoa, jossa vaaditaan pitkäaikainen sitoutuminen ulkoiseen vuokraukseen.

 

Ulkoa vuokrattujen tilojen osuutta tulisi jatkossa vähentää eikä kasvattaa, näin ollen tilalaitos suositteli käyttäjälle vaihtoehtoa 1.

 

1. Puutarhakatu 14

 

Kaupungin omistamat Puutarhakadun tilat on korjattu vuonna 2002 terveystoimen käyttöön, korjaustyö maksoi 200.000 €.

 

Tilat soveltuvat sellaisenaan terveystoimen opiskeluterveydenhuollon käyttöön, ja osassa tiloja toimii jo heidän toimipisteensä. Tilat ovat kaupungin omistuksessa. Näihin tiloihin voidaan sijoittaa kaikki opiskelijaterveyden tilaohjelman tilat.

 

Vuosivuokrahinta on 46.800 €, neliöitä tulee käyttöön 383 m2, joista jo 81 neliötä on terveystoimen opiskelijaterveyden käytössä. Eli lisäneliöitä opiskelijaterveyden käyttöön tulisi siis noin 300.

 

Tilat sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella, ja lähikorttelissa on myös Käsityöläiskatu 2 terveysasema, josta on saatavilla laboratorio- ja röntgenpalvelut.

 

2. Itäinen Pitkäkatu 30

 

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry:n vuokralle tarjoamat tilat osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 30. Vuosivuokrahinta 62.500 €. Huoneistoala 385 m2.

 

Tilat on suunniteltu ja rakennettu lääkäriasematoimintaa varten ja ne on otettu käyttöön 2008 alussa. Tilat soveltuvat ko. käyttöön sellaisenaan.

 

3. Tykistökatu 4

 

Turku Science parkin omistamat tilat Elektrocityssä Tykistökatu 4. Vuosivuokrahinta arviolta noin 105.000 €. Huoneistoala 425m2.

 

Tilat ovat tyhjillään ja alun perin suunniteltu liiketila ja toimistokäyttöön. Tiloissa on tehtävä mittava korjaustyö, jotta tilat soveltuvat vastaanottotiloiksi.

 

4. Itäinen Pitkäkatu 4

 

PharmaCityn Varman omistamat tilat Itäinen Pitkäkatu 4. Vuosivuokrahinta on 137.000 €. Huoneistoala 456m2.

 

Tilat ovat tyhjillään ja alun perin suunniteltu liike- ja toimistotiloiksi. Tiloihin on tehtävä mittava korjaustyö, jotta tilat soveltuvat vastaanottotiloiksi.

 

5. Läntinen Pitkäkatu 13

 

Partiovarusteen omistamat tilat osoitteessa Läntinen Pitkäkatu13. Vuosivuokrahinta 115.000€. Huoneistoala 642 m2.

 

Tilat ovat Suomen Terveystalon käytössä ja on suunniteltu rintatutkimuskeskuksen käyttöön. Tiloissa on tehtävä mittava korjaustyö, koska osa tiloista on kuvantamistoimintaan suunniteltuja ja iso osa tiloista on normaalia toimistotilaa.

 

Tilalaitos lähetti edellä mainituista tilavaihtoehdoista tehdyn hankeselvityksen terveystoimelle päätöksentekoa varten ja esitti vaihtoehdon 1 valitsemista opiskelijaterveyden käyttöön.

 

Terveyslautakunta on kokouksessaan 24.9.2008 päättänyt esittää Tilalaitokselle, että keskitetylle ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuollolle vuokrataan tilat viiden vuoden määräaikaiselle vuokrasopimuksella Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä, Itäinen Pitkäkatu 30.

Perusteluna tälle päätökselle on Puutarhakadun etäinen sijainti ja tiloissa aiemmin esiintyneet puutteet esim. äänieristyksessä.

 

Tilalaitos on neuvotellut terveysviraston kanssa Puutarhakadun tilojen jatkokäytöstä, ja todennäköisesti tiloihin voidaan jatkossa niiden vapauduttua nykykäytöstä v. 2010 sijoittaa muita toimintoja.

 

Liite 1           Vuokrasopimus

 

Tilalaitoksen johtaja Martti Kuitunen:

 

Ehdotus       Kiinteistölautakunta päättää, että Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä vuokrataan tilat, 385 huoneistoneliötä, opiskelijaterveydenhuollon käyttöön 1.2.2009 alkaen viideksi vuodeksi, 62.500 € vuosivuokralla.

 

Sopimus ei kuitenkaan synny tällä päätöksellä vaan erikseen allekirjoitettavalla esisopimuksella tai liikehuoneiston vuokrasopimuksella.

 

Tilalaitoksen johtaja oikeutetaan tekemään vuokrasopimuksen muihin kuin vuokratasoa ja vuokra-aikaa koskeviin vuokrausehtoihin täsmennyksiä ja allekirjoittamaan vuokrasopimus.

 

 

PäätösAsia pantiin pöydälle Laihisen ehdotuksesta.

Klk § 708

Pöydältä 22.10.2008 § 696

EhdotusKoska Tilalaitoksen ja terveyslautakunnan näkemykset esitettyjen tilavaihtoehtojen valinnassa poikkeavat toisistaan, kiinteistölautakunta päättää saattaa asian kaupunginhallituksen ratkaistavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Ennen päätöksentekoa esittelijä tarkisti päätösehdotuksen kokouksessa hyväksyttyyn muotoon.

Asian esitteli va. tilalaitoksen johtaja Merja Lumme.

Kh § 127

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 1.12.2008:

 

Kiinteistölautakunta on 29.10.2008 § 708 päättänyt saattaa ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden opiskelijaterveydenhuollon keskitetyn toimipisteen tilojen vuokrausta koskevan asian kaupunginhallituksen ratkaistavaksi. Asian saattaminen kaupunginhallituksen ratkaistavaksi perustuu hallintosäännön 20 §:ään, joka mukaan lautakunta voi saattaa asia, joka sillä on oikeus ratkaista, kaupunginhallituksen ratkaistavaksi, mikäli asian merkittävyys sitä edellyttää. Kiinteistölautakunta on katsonut perusteluksi, että toimitilojen hankinnasta vastaavan Tilalaitoksen ja tilojen käyttäjähallintokunnan näkemykset poikkeavat toisistaan.

 

Tilalaitos on suositellut terveystoimelle, että ammattikorkeakoulujen opiskelijaterveydenhuollon tilat sijoitetaan kaupungin omistamiin tiloihin osoitteessa Puutarhakatu 14. Terveyslautakunta on 24.9.2008 § 177 päättänyt esittää Tilalaitokselle, että opiskelijaterveydenhuollon tilat vuokrataan Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä osoitteesta Itäinen Pitkäkatu 30.

 

Terveystoimen näkemyksen mukaan terveyslautakunnassa hyväksytty Pitkäntähtäimen tilasuunnitelma luo pohjan systemaattiselle tilojen käytön suunnittelulle ja optimaaliselle käytölle. Tähän kokonaissuunnitteluun on liittynyt opiskeluterveydenhuollon tilojen keskittäminen yhteen toimipisteeseen, jolloin työn tuottavuutta saadaan parannettua. Kokonaistavoitteena on ollut keskittää vastaanottotoimintaa Käsityöläiskatu 2:een ja Mäntymäkeen, jolloin terveystoimen käytöstä vapautuu yksittäisiä tiloja. Tässä yhteydessä tilajärjestelyiden tavoitteena on luopua vuoden 2009 aikana kokonaan Puutarhakatu 14 tiloista.

 

Terveystoimi on todennut viitaten perusterveydenhuollon lausuntoihin sekä AMK:n ja opiskelijajärjestöjen kanssa käytyihin neuvotteluihin, että toiminnallisilla perusteilla keskitettyä opiskeluterveydenhuoltoa ei kannata toteuttaa Puutarhakatu 14 tiloissa. Mikäli Itäinen Pitkäkatu 30 tiloja ei päätetä ottaa keskitetyn opiskeluterveydenhuollon käyttöön, kyseistä toimipistettä ei kannata terveystoimen näkemyksen mukaan muodostaa lainkaan. Kyseisessä tilanteessa toimintaa tullaan jatkamaan nykyisen mallin mukaisesti oppilaitosten yhteydessä ja Puutarhakadun toimipiste tyhjennetään vuoden 2009 aikana.

 

Kaupunginvaltuuston 26.11.2007 hyväksymässä vuoden 2008 talousarviossa on kaupungin käytössä olevien toimitilojen määrälle asetettu 5 %:n vähentämistavoite.

 

Mikäli terveystoimi sitoutuu Itäisen Pitkäkadun tilojen vuokrauksen yhteydessä luopumaan Puutarhakatu 14 tiloistaan vuoden 2009 kuluessa ja ko. tilat voidaan myydä kaupungin ulkopuoliselle taholle, ei kaupungin käytössä olevien tilojen osalta tapahdu merkittäviä muutoksia. Terveystoimi on kuitenkin ollut lausuntonsa mukaan valmis luopumaan Puutarhakatu 14 tiloista myös siinä tapauksessa, ettei se saa käyttöönsä uusia tiloja Itäiseltä Pitkäkadulta vaan jatkaisi toimintaansa hajautetusti oppilaitosten yhteydessä. Tässä tapauksessa kaupungin käytettävissä olevat tilat vähenisivät asetetun tavoitteen mukaisesti.

 

Kiinteistötaloudellisen tarkastelun kannalta voidaan todeta, että opiskelijaterveydenhuollon siirtyessä pois Puutarhakatu 14:n tiloista, niihin vuonna 2002 muutostarvelähtöisesti tehty 200.000 euron korjausinvestointi ei tule katetuksi vaan jää Tilalaitoksen vahingoksi. Kaupungin käytäntö on, että hallintokunnan toiminnallisista tarpeista lähtenyt muutosinvestointi katetaan kohonneena vuokrakustannuksena tai hallintokunnan luopuessa tiloista investoinnin kattamattoman osan kertakuluna. Mikäli investointitarve on perustunut kiinteistön kunnon ylläpitämiseksi vaadittavaan tekniseen korjaukseen, on kustannukset katettu Tilalaitoksen toimesta pääomavuokralla ilman kokonaisvuokran korotusvaikutusta.

 

Vuokra on ollut terveystoimen Puutarhakatu 14 tiloista 8/2002 alkaen 12,65 €/m2/kk, josta muutosinvestoinnin kuoletukseen on kohdentunut 9,0 € ylittävä osa. Muutostyömaksua on siten maksettu vuoden 2009 alkuun mennessä 19.248 €, jolloin 200.000 € korjauksesta on takaisinmaksuaikana on käytetyn 15 vuoden kuoletusajan ja 6 % annuiteetin perusteella yhä maksamatta noin 127.000 €.

 

Eri tilavaihtoehtojen vuokratasojen osalta voidaan todeta, että Puutarhakadun tilojen vuosivuokra olisi noin 16.000 euroa pienempi kuin Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä vuokrattavien tilojen. Terveystoimen näkemyksen mukaan ulkoa vuokrattavien tilojen koko on kuitenkin toiminnan kannalta optimaalinen (n. 380 m2) ja vuokra on kilpailukykyinen verrattuna Tilalaitoksen perimään sisäiseen vuokraan. Konsernin kannalta merkitystä on kuitenkin myös sillä, että kyseisessä kohteessa vuokrasumma maksetaan kokonaisuudessa ulkoiselle vuokranantajalle.

 

Otettaessa huomioon kiinteistötaloudelliset näkökohdat, tilojen vähentämistavoite, mahdollisuus sijoittaa opiskelijaterveydenhuollon toiminta kaupungin omistamiin tiloihin, eri tilavaihtoehtojen toiminnallisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvät tekijät katson, että terveystoimen ammattikorkeakoulujen opiskelijaterveydenhuollon tilat voidaan vuokrata Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä edellytyksellä,

 

että terveystoimi sitoutuu luopumaan kokonaisuudessa käytössään olevista Puutarhakatu 14 tiloista vuoden 2009 aikana,

 

että terveystoimen tarpeista lähteneiden Puutarhakatu 14 tilojen muutostöiden kuolettamaton osuus noin 127.000 € maksetaan Tilalaitokselle kertakorvauksena tiloista luopumisen yhteydessä tai Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä vuokrattavien tilojen vuokranmaksun yhteydessä Tilalaitoksen tekemän laskelman mukaisesti ko. vuokrasopimuksen voimassaoloaikana (5 vuotta, 2.472,18 €/kk eli yhteensä 148.330,80 €) ja huomioidaan terveystoimessa osana tilajärjestelyiden kokonaiskustannusta ja

 

että Tilalaitos velvoitetaan käynnistämään ko. tilojen myyntiprosessi konsernin ulkopuoliselle taholle.

 

Mikäli terveystoimi päättää jatkaa nykyisellä opiskelijaterveydenhuollon hajasijoitusmallilla ja luopuu samalla Puutarhakatu 14 tiloista, kaupungin käytössä olevat tilat vähenevät siten, ettei kaupungille muodostu järjestelyistä lisäkustannuksia ulosmaksettavina vuokrina. Kyseisessä tilanteessa järjestely on kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden mukainen ja Puutarhakatu 14 tilat voidaan myydä ulkopuoliselle taholle ilman, että terveystoimi kuolettaa luopumisen yhteydessä muutosinvestoinnin jäljellä olevaa osuutta.

 

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä 25.2.2009:

Terveyslautakunta on 24.9.2008 § 177 päättänyt esittää Tilalaitokselle, että opiskelijaterveydenhuollon tilat vuokrataan Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseltä osoitteesta Itäinen Pitkäkatu 30. Tilalaitos on esittänyt, että ammattikorkeakoulujen opiskelijaterveydenhuollon tilat sijoitetaan kaupungin omistamiin tiloihin osoitteessa Puutarhakatu 14. Kiinteistölautakunta päätti saattaa asian kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, koska tilalaitos ja käyttäjähallintokunnan näkemykset erosivat toisistaan. Tämän jälkeen keskushallinnossa on pyritty löytämään sellainen osapuolia tyydyttävä ratkaisu, joka on sopusoinnussa valtuuston tilojen vähentämistä koskevan periaatepäätöksen ja kaupungin kokonaisedun kanssa. 

Tilalaitokselta saamani tiedon mukaan osoitteessa Hämeenkatu 10 työterveyshuollon tilojen yhteydessä on kesäkuussa 2009 valmistumassa remontoitua oppilasterveydenhuollon käyttöön soveltuvaa tilaa. Tila on kunnostettu tilalaitoksen toimesta sosiaali- ja terveystoimen tarpeisiin. Sosiaali- ja terveystoimi on ilmoittanut, että tilat soveltuvat vastaanottokäyttöön ja että ne ovat riittävän suuret suunniteltua toimintaa varten. Toiminnoissa on saavutettavissa työterveyshuollon kanssa synergiaetua ilmoittautumisesta, ajanvarauksesta ja välinehuollosta. Rakennuksessa on toimintoihin sopivat tutkimushuoneet ja mm. kuulontutkimus ja spirometria sekä tarvittavat toimenpidehuoneet. Tilat ovat lähellä oppilaitoksia ja opiskelijoilla olisi siten nykyistä lyhyempi matka asioida terveydenhuollossa.

Koska on tullut ilmi, että sosiaali- ja terveystoimi kykenee järjestämään AMK:n oppilashuollon keskitetyn tilaratkaisun sisäisillä järjestelyillä, ei hankesuunnitelman käsittely kaupunginhallituksessa ole enää tarpeen.

Esitän, että asia palautetaan sosiaali- ja terveystoimelle.

Oheismateriaali 1Hankeselvitys

Oheismateriaali 2Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kirje

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että asia palautetaan peruspalvelulautakunnalle ja että sosiaali- ja terveystoimen tulee järjestää AMK:n oppilashuollon keskitetty tilaratkaisu sisäisillä tilajärjestelyillä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

palPeruspalvelulautakunta


Liitteet:

Terla § 177
Liite 1:AMK:n opiskeluterveydenhuollon keskitetyt tilat, hankeselvitys

Klk § 696
Liite 1:Vuokrasopimus

Klk § 708
Liite 1:Vuokrasopimus