Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta13528.09.20221

10157-2022 (02 02 00, 00 01 02, 02 02 02)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan esitys toiminta- ja palvelusuunnitelmiksi vuodelle 2023

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi ehdotus toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2023.

Kasopelk § 135

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 23.9.2022:

 

Kaupungin johtamisjärjestelmän muutos ”Pormestarien Turku” -malliin vuonna 2021 on vaikuttanut kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden kehittämissuunnitelmaan ja painopisteisiin. Strategiset tavoitteet on nyt linkitetty Pormestariohjelman linjauksiin. Samoin vuoden 2022 alussa hyväksytyssä kaupunkistrategiassa on kasvatusta ja opetusta koskevia tavoitteita. Tavoitteena on, että kaupunki siirtyy vahvemmin ihmiskeskeiseen ja ilmiökeskeiseen palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Vuonna 2022 on käynnistynyt nuorten palveluiden kokonaisuuden kehittäminen, fokuksena erityisesti nuorten häiriökäyttäytyminen, ja tämä työ jatkuu vuonna 2023.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelma ja siihen liittyvä talousarvio vuodelle 2023 perustuu kaupunginvaltuuston kesällä 2021 hyväksymään pormestarisopimukseen, kaupungin strategiaan, pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmalinjauksiin sekä voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin.

 

Vuoden 2022 taloustilanne elokuun lopussa

 

Vuoden 2022 taloustilanteeseen ovat vaikuttaneet 1.6.2022 tapahtuneet palkkojen korotukset, joiden kustannusvaikutusta tosin pienensi kevään seitsemän päivän lakko. Myös osa kustannuksista on noussut voimakkaasti mm. koronatilanteen ja Venäjän kauppasaarron vuoksi. Lautakunta on mm. tukenut yksityisiä palvelutuottajia kustannusten nousun vuoksi aiempaa nopeammin korottamalla mm. palvelusetelikorvauksia.

 

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen kysyntä on ollut jossain määrin alhaisemmalla tasolla kuin aiempina vuosina, mutta samaan aikaan ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen kysyntä on kasvanut edelleen merkittävästi. Kokonaisuutena varhaiskasvatuksen kysyntä on ollut muutamaa viime vuotta alhaisemmalla tasolla ikäluokkien pienenemisen mutta myös korona-ajan vuoksi.

 

Varhaiskasvatuksen hoidon mitoitusta on kiristetty, ja tämä on luonut paineita henkilöstön määrän lisäämiseen. Korona-aikana on tarvittu myös varsin paljon sijaishenkilöstöä, jota on käytetty mahdollisuuksien mukaan. Yleinen varhaiskasvatuksen henkilöstöpula koskee myös Turkua.

 

Kuva 1 Lapsia päivähoidossa

 

Myös valmistavan perusopetuksen määrä on kasvanut voimakkaasti, ja ainakin 11 uutta ryhmää on jouduttu perustamaan, mitä ei ole otettu huomioon kuluvan vuoden talousarviossa. Valmistavan opetuksen kasvun taustalla on Ukrainan sotapakolaisuus mutta myös muu liikkuvuuden lisääntyminen kansainvälisten koronarajoitusten purkauduttua. Ei ole varmuutta siitä, missä määrin tilanne jatkuu nykyisenkaltaisena syksyllä 2023. Osa edellä kuvatun valmistavan opetuksen henkilöstöstä on palkattu ainoastaan kevätlukukauden loppuun asti. Toisaalta perusopetuksen oppilasmäärän kasvu perustuu lähes kokonaan maahanmuuton kasvuun, jossa ukrainalaispakolaisilla on keskeinen merkitys.

 

syyskuu 2021

syyskuu 2022

muutos

14.255

14.441

+1,3 % / 186 oppilasta

sis. valmo 14.521

14.834

+2,2 % / 313 oppilasta

Taulukko 1 Oppilasmäärän muutos

 

Lukiokoulutuksen aloituspaikkamääriä on voitu lisätä 1.8.2022 lukien yhteensä 50 opiskelijalla, joista 20 kohdistui ruotsinkieliseen koulutukseen.

 

Ammatillisen koulutuksen määrää on myös kasvatettu, ja sen rooli työttömyyden vähentäjänä ja toisaalta työvoimapulan tilkitsijänä on alueellisesti merkittävä.

 

Oppilasmäärän kasvu ja siirtyminen väistötiloihin on lisännyt palvelukokonaisuuden tilakustannuksia.

 

Edellinen talousennuste vuodelle 2022 on tehty ja käsitelty osavuosikatsaus 2:n käsittelyn yhteydessä (kasvatus- ja opetuslautakunta 17.8.2022 § 114).

 

Palvelukokonaisuuden nettoylitysennuste vuodelle 2022 on kesäkuun lopun toteuman yhteydessä arvioituna 13,3 milj. euroa (4,1 %). Tulojen ennustetaan pysyvän jokseenkin talousarviossa (kasvua noin 130.000 euroa) ja menojen ennustetaan ylittyvän 13,4 milj. euroa.

 

Seuraava ennuste tehdään syyskuun lopun tietojen perusteella, ja se tulee käsittelyyn lautakunnan seuraavassa kokouksessa. Arvio on, että edellä kuvatuista syistä johtuen ylitysennuste tulee olemaan aiempaa suurempi, mutta kaupungin kokonaistalouden näkökulmasta varsin samansuuruinen, koska valtio erikseen korvaa kaupungille esimerkiksi perusopetuksen valmistavan opetuksen kasvusta aiheutuneet menot.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan elokuun kuukausiraportissa todetaan, että suurimmat kustannuspaineet ovat varhaiskasvatuksessa ja lukiokoulutuksessa. Varhaiskasvatuksessa on jouduttu korottamaan mm. palveluseteleistä aiheutuneita kustannuksia, jotta palveluntuottajille on voitu kiperässä taloustilanteessa turvata riittävät toimintaedellytykset. Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Lapsen tukea vahvistava muutos varhaiskasvatuslakiin tuli voimaan 1.8.2022. Tämä lisäsi henkilöstötarvetta entisestään. Toisaalta varhaiskasvatuksessa rekrytointiongelmat ovat palvelukokonaisuuden vakavimmat.

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

Tulot

21.966.518

23.309.674

23.439.661

Menot

344.652.187

345.803.256

359.209.973

Netto

322.655.606

322.493.582

335.770.311

Taulukko 2 Vuoden 2022 taloustilanne toisen osavuosikatsauksen mukaan

 

Toiminnan viitekehys

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden toimintaa rahoitetaan kaupungin omin varoin ja valtionosuuksilla. Taloudellisten resurssien riittävyyden ja kohdentamisen lisäksi haasteina kasvatus- ja opetuspalveluja järjestettäessä ovat kaupunginosien eriarvoistuminen ja väestörakenteen muutos. Lisäksi kaupungin asukasluku kasvaa noin 1.000 asukkaalla vuodessa. Tämä lisää kasvatuksen ja opetuksen palveluiden kysyntää oppilas- ja opiskelijamäärien kasvaessa niin perusopetuksessa kuin myös toisella asteella. Ammatillisen koulutuksen kysyntään vaikuttavat työllisyystilanne ja Turun kaupungin työllisyyden kuntakokeiluun osallistuminen.

 

Turkuun on laadittu Osaamisen visio, jossa katsotaan vuoteen 2040. Turku on ensimmäinen suomalainen kaupunki, joka miettii osaamisen kehittämistä tässä mittakaavassa. Visiosta on rakennettu yksi kaupungin kärkihankkeista - Osaamisen kärkihanke - ja sen toteuttaminen on osa pormestariohjelmaa.

 

1.8.2021 voimaan tullut oppivelvollisuuden laajentuminen ja maksuton toinen aste lisäävät merkittävästi palvelukokonaisuuden vastuita ja velvollisuuksia kuin myös resurssitarvetta edelleenkin vuonna 2023.

 

Hyvinvoinnin sekä kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuksissa selvitettiin syksyn 2021 aikana syntyneen hoito- ja palveluvelan sekä oppimisvajeiden määrää. Näiden selvitysten pohjalta rakennettiin vuoden 2022 aikana toimintasuunnitelmat velan ja vajeiden kiinni kuromiseen. Toimintasuunnitelmissa huomioitiin yhteistyö hyvinvoinnin, kasvatuksen ja opetuksen sekä vapaa-ajan palvelukokonaisuuksien välillä. Oppilas- ja opiskelijahuoltopalveluiden sekä oppilas- ja opiskeluterveydenhuoltopalveluiden toimivuuden turvaamiseksi käynnistettiin vuonna 2022 ns. SiSote-yhteistyö. Tämä työ on pohjana vuonna 2023 perhekeskustoiminnan käynnistämiselle sekä hyvinvointialueen kanssa tehtävälle yhteistyölle. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus tulee olemaan yksi keskeisimmistä toimijoista tulevien perhekeskusten toiminnassa.

 

Oppilaitoksia ja päiväkoteja peruskorjataan laajasti. Peruskorjauksilla ja niiden mahdollisilla väistöratkaisuilla on merkittävä kustannuksia nostava vaikutus palvelukokonaisuudelle. Lukuvuosien 2022 - 2023 ja 2023 - 2024 aikana poikkeuksellisen moni koulu tai päiväkoti joutuu toimimaan väistötiloissa. Toimivien tilojen puute ja jatkuva korjaustarve vaikuttaa koko palvelukokonaisuudessa varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Puutteelliset tilat vaikeuttavat sujuvan arjen ja osittain myös onnistuneen opetuksen toteuttamista. Uuden TAITO-kampuksen varsinainen hankesuunnittelu käynnistyy vuoden 2023 alussa. Kampuksen toimintojen suunnittelu tehdään yhteistyössä koulutusyksiköiden ja yhteisten palveluiden kanssa.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus sekä erityisesti ammatillinen koulutus tekevät tiivistä koulutus- ja oppimisympäristöyhteistyötä alueen yritysten kanssa.

 

Kansainvälisyys otetaan huomioon koko palvelukokonaisuudessa: varhaiskasvatuksen kielirikasteisuutta lisätään, kansainvälisen koulun laajentaminen käynnistetään, Turussa on laadittu uusi, laajennettu kieliohjelma perusopetukselle ja lukiokoulutukselle. Turun ammatti-instituutti on hakenut vuonna 2022 kolmeen tutkintoon englanninkielisiä järjestämislupia, jotta koulutus vastaisi entistä paremmin vieraskielisten koulutustarpeisiin. Tavoitteena on saada ko. koulutukset käyntiin vuoden 2023 aikana. Myös muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä on edelleen kasvussa.

 

Digitaalisen opetuksen laajentaminen vaatii edelleenkin uusia investointeja uudenlaisiin tiloihin, laitteisiin ja opettajien koulutukseen. Samoin kasvatuksen ja opetuksen tietojärjestelmiä kehitetään voimakkaasti muiden suurten kaupunkien kanssa, ja Turku on mukana sekä DigiOne- että eVaka-hankkeissa.

 

Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet

 

Osaamisen kärkihankkeen kolme päätavoitetta ovat uusien innovaatio- ja osaamiskokonaisuuksien vahvistaminen, Turun elinvoiman vahvistaminen sekä työelämän osaamistarpeisiin vastaaminen sekä kolmantena jatkuvan oppimisen vahvistaminen ja kehittäminen. Tavoitteena on Turun kehittäminen kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisena ja pitovoimaisena opiskelu- ja korkeakoulukaupunkina. Yhtenä osana kärkihankkeen tavoitteita on pormestariohjelman mukaisesti segregaatiokehityksen ehkäiseminen. Siihen liittyen kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudessa toteutetaan syksyn 2022 aikana erikoisluokkaselvitys. Tavoitteena on arvioida, miten nykyinen erikoisluokkatoiminta vastaa olemassa olevia tarpeita ja painopisteitä. Yhtenä segregaation vähentämisen toimenpiteenä pidetään lähiökoulujen vetovoiman vahvistamista, ja tämä on osa selvitystä. Lisäksi segregaation vähentämiseen liittyen Turussa arvioidaan yhdessä muiden suurien kaupunkien kanssa nykyisen positiivisen diskriminaatio -rahoituksen vaikuttavuutta.

 

Oman henkilöstön hyvinvointia, pedagogista osaamista, tieto- ja viestintätekniikan valmiuksia sekä työelämäyhteyksiä vahvistetaan kaikilla palvelualueilla ja henkilöstöä tuetaan omaehtoiseen oman osaamisensa kartuttamiseen. Samalla kehitetään oppimisympäristöjä ottamalla huomioon opetuksen ja varhaiskasvatuksen digitalisaation mukana tuomat uudistukset sekä opetussuunnitelmista nousevat toimintakulttuurin muutokset ja kehittämistarpeet. Lisäksi kehittämisyhteistyötä tehdään tiiviisti eri sidosryhmien kanssa paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

 

Kaikilla palvelualuilla tavoitteena on tarjota vieraskielisille oppijoille riittävästi oikeanlaisia suomen ja ruotsin kielen opintomahdollisuuksia, mikä osaltaan tukee maahanmuuttajien kotoututumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Opetuksen tueksi kehitetään erilaisia ohjaus- ja tukipalveluita, jotta oppiminen ja kotoutuminen mahdollistuvat.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus vahvistaa niin lasten ja nuorten kuin myös oman henkilöstönsä kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta tarjoamalla omissa oppilaitoksissaan mahdollisimman laajan kielivalikoiman, lisäämällä kielikylpy- ja kielirikasteista opetusta ja kasvatusta sekä tukemalla koulujen globaalikasvatusta.

 

Yksinäisyyden vähentäminen, kiusaamisen ehkäiseminen sekä lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen ovat keskiössä kaikilla palvelualueilla. Koska varhaiskasvatus ja koulu eivät yksin pysty vastaamaan kaikkiin lasten, nuorten ja heidän perheidensä tuen tarpeisiin, yhteistyötä hyvinvointialueen sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tiivistetään entisestään. Samalla hyödynnetään eri tietovarastoista saatavaa tietoa. Tavoitteena on kehittää palveluita alueellisesti, jotta tarvittava tuki olisi helposti saatavissa.

 

Kotien kanssa tehtävä yhteistyö on osa perustyötä sekä varhaiskasvatuksessa että kaikilla kouluasteilla ja sitä edistetään kaikin mahdollisin keinoin.

 

Erityisesti tarvetta alueella on tekniikan alan osaajista, ja yhtenä strategisena painopisteenä on STEAMTurku-toimenpiteiden juurruttaminen ja edelleen kehittäminen. STEAMTurun tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten kiinnostusta matematiikan ja luonnontieteiden oppimiseen. STEAMTurku toteutetaan kaikilla kouluasteilla.

 

Turku on maailmanlaajuisesti ilmastopolitiikan edelläkävijä. Kestävän ilmaston ja energian toimintasuunnitelma ohjaa kaupunkikonsernin toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja varautumiseksi. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus toteuttaa omassa toiminnassaan ilmastosuunnitelman tavoitteita ja luo valmiuksia kestävään elämäntapaan ja vähähiiliseen talouteen. Nämä tavoitteet tullaan entistä enemmän ottamaan huomioon opetuksessa ja erilaisten oppimisympäristöjen käytössä sekä uusien rakennusten suunnittelussa ja vanhojen korjauksissa. Lisäksi kasvatus ja opetus on sitoutunut Agenda 2030:n toteuttamiseen ja yhteiskuntasitomukseen 2050.

 

Talousraami

 

Kaupunginvaltuusto on 13.6.2022 § 141 hyväksynyt suunnitteluraamin kasvatus- ja opetuslautakunnalle vuodelle 2023:

 

- käyttötalousosa: 334.463.000 euroa ja

- investointiosa: 5.080.000 euroa.

 

Vuoden 2023 talousympäristön muutos

 

Vuonna 2023 talousympäristö muuttuu kasvatuksen ja opetuksen osalta ensisijaisesti yleisen kustannusten nousun vuoksi. Tämä vaikuttaa maksettaviin tukiin ja avustuksiin, energiaan sekä muihin hankintoihin. Kustannusten nousuvauhti on ollut poikkeuksellisen korkea vuonna 2022, mutta vuoden 2023 tilanne on edelleen epäselvä. On arvioitu, että esimerkiksi energian hinta saattaisi kääntyä laskuun vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Valmisteluohjeiden mukaan kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen ei ole tehty erityisiä varauksia esim. kohonneiden energiakustannusten vuoksi.

 

Toimintatuotot

 

1)

Myyntituotot muodostuvat pääasiassa Turun ammatti-instituutin palveluiden ja tavaroiden myynnistä sekä perusopetuksen kotikuntakorvauksista. Myyntitulot mm. Boren toiminnasta ovat kasvussa, koska esim. matkailu ja tapahtumatoiminta ovat kasvaneet korona-ajan jälkeen.

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

10.127.559

10.908.778

11.343.154

12.596.742

Taulukko 3 Myyntituotot

 

 

2)

Maksutuotot muodostuvat pääasiassa varhaiskasvatuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä opistojen asiakasmaksuista. Päivähoitomaksuperusteiden alentaminen ja varhaiskasvatuksen kysynnän pieneneminen alentavat tulokertymää, vaikka esimerkiksi paraneva työllisyystilanne lisäisikin huoltajien maksukykyisyyttä.

 

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

6.927.954

8.259.973

6.750.980

5.797.725

Taulukko 4 Maksutuotot

 

 

3)

Tuet ja avustukset ovat pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen tai Euroopan unionin maksamia tukia. Aikaisemman käytännön mukaan vain myönnettyjä määrärahoja on voitu budjetoida ja mitään spekulatiivista rahaa ei tule budjetoida. Edellä kuvatut rahat ovat pääsääntöisesti raportoitavia, jolloin tukien ja avustusten lisääntyminen lisäävät myös menoja erityisesti henkilöstökulujen osalta. Koronarahoitus on mennyt konsernihallinnon kautta. Opetus- ja kulttuuriministeriön omassa talousarvioesityksessä avustusten määrä pysyy edelleen korkealla tasolla vuonna 2023, ja onkin oletettavaa, että Turun kaupungin saamat avustukset pysyvät edelleen varsin korkealla tasolla. Näiden avustusten osuus kokonaisbudjetista on kuitenkin vain 2-3 %:n luokkaa, joten myöskään niiden vaikutusta ei sovi ylikorostaa perusrahoitukseen nähden. Edellä kuvatun koronarahoituksen päätös vuodelle 2023 tulee lokakuun aikana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

4.372.431

5.322.170

5.584.716

3.584.559

Taulukko 5 Tuet ja avustukset

 

 

4)

Muut toimintatuotot, sis. vuokratuotot, ovat kokonaisuudessaan vähäinen tuloerä.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

538.573

1.181.247

239.189

234.000

Taulukko 6 Muut toimintatuotot

 

Toimintamenot

 

1)

Henkilöstökulut ovat kasvatuksen ja opetuksen keskeisin menoerä. Henkilöstökulujen kasvu perustuu henkilöstön määrän lisäykseen erityisesti varhaiskasvatuksessa. Palkankorotusten kustannusvaikutus vuodelle 2023 on runsaat kolme prosenttia.

 

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

189.964.025

188.051.615

195.910.458

204.081.782

Taulukko 7 Henkilöstökulut

 

 

2)

Palvelujen ostoon kuuluvat mm. päiväkotien ja oppilaitosten ateriapalvelut, varhaiskasvatuksen palvelusetelit, IT-palvelut ja koulukuljetukset.

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

73.848.733

76.521.047

81.277.075

84.785.542

Taulukko 8 Palvelujen ostot

 

 

3)

Aineet, tarvikkeet ja tavarat muodostuvat erilaisista varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten hankinnoista. Toisaalta korona-ajan hankinnat ovat päättyneet.

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

11.518.410

10.248.703

11.821.012

8.409.186

Taulukko 9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

 

 

4)

Avustukset

 

 

 

Avustukset ovat perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan maksettavia toiminta-avustuksia sekä Turun Konservatoriolle maksettava avustus liittyen taiteen perusopetukseen.

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

9.290.097

12.658.925

9.043.818

9.704.663

Taulukko 10 Avustukset

 

5)

Muut toimintakulut ovat pääsoin sisäisiä vuokria. Siirtymistä erilaisiin väistötiloihin ei huomioitu vuoden 2021 talousarvion valmistelun yhteydessä, koska asiasta ei ollut varmuutta. Kaupunginvaltuusto päätti 19.9.2002 korottaa kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden sisäisten vuokrien määrärahaa 1,45 milj. euroa.

 

 

 

 

 

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2

TAE 2023

60.030.923

58.322.967, korotettu määrä 59.772.967

61.207.598

60.824.708

 

 

 

 

 

 

Taulukko 11 Muut toimintakulut

 

Yhteenveto

 

 

Tilinpäätös 2020

Tilinpäätös 2021

TA 2022

OVK2 ennuste

TAE 2023

Tulot

20.350.520

21.966.518

23.309.674

23.439.661

22.213.026

Menot

324.956.031

344.652.187

345.803.256

359.209.973

367.805.880

Netto

304.589.131

322.665.606

322.493.582

335.770.311

345.592.854

Kasvu

 

 

 

 

 

TA20/TA21

 

 

 

 

TA21/TA22

 

 

 

 

TP21/OVK22

 

 

 

 

vert TA 22 +7,2 %

vert OVK2 ennuste +2,9 %

vert TP 2021

+7,2 %/2=3,6 %

 

 

+5,9 %

-0,1 %

+2,9 %

 

Taulukko 12 Talousarvioraamin yhteenveto

 

Yhteenvetona on todettavissa, että lautakunnalle esitettävä summa ylittää talousarvioraamin 11,1 miljoonalla eurolla. Raami ylittyy mm. palvelukysynnän ja henkilöstömenojen kasvun ja muiden kustannusten nousun vuoksi.

 

Palkankorotusvaraus sisältyy tällä kertaa tähän talousarvioesitykseen, koska monivuotisen palkkaratkaisun vaikutukset tunnetaan.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudesta ei enää siirry tehtäviä perustettavalle hyvinvointialueelle eikä kaupungin muihinkaan palvelukokonaisuuksiin. Ainoastaan kaksi perusopetuksen lakisääteisiä koulukuljetuksia hoitavaa henkilöä siirtyy hankinta- ja logistiikkapalveluista kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen.

 

Talousarvion valmistelussa tilavuokrat ovat siirtyneet palvelualueilta yhteisiin palveluihin.

 

 

TP2020

TP2021

TA 2022

TAE23

Ammatillinen koulutus

45.611.236

48.828.864

48.942.195

39.087.449

Lukio- ja ys.koulutus

23.671.772

24.735.852

24.800.290

20.427.907

Perusopetus

109.379.003

118.582.435

118.778.103

91.759.590

Ruotsinkieliset palvelut

15.075.319

17.206.329

16.826.619

13.431.052

Varhaiskasvatus

100.200.621

103.702.485

103.853.284

101.368.464

Yhteiset palvelut,

10.651.179

9.507.165

9.293.088

79.518.390

josta tilat

 

60.973.320

61.442.121

61.932.452

Taulukko 13 Palvelualuekohtainen yhteenveto vuosilta 2020 - 2023

 

Tunnusluku

 

Tilinpäätös 2021 

Talousarvio 2022 
ennen OVK2 muutoksia 

Talousarvio 2023 

Talous- 
suunnitelma 2024 

 

Talous- 
suunnitelma 2025 

 

Talous- 
suunnitelma 2026 

 

 

 

 

 

 

 

Toimintatulot 

21 967 

23 310 

22 213 

22 457 

22 749 

23 045 

Valmistus omaan käyttöön 

20 

  

  

  

  

  

Toimintamenot 

344 652 

345 803 

367 806 

371 852 

376 686 

381 583 

Toimintakate 

-322 666 

-322 494 

-345 593 

-349 238 

-353 937 

-358 538 

Muutos-% 

  

-0,05 %  

7,2 % 

1,1 % 

1,3 % 

1,3 % 

Taulukko 14 Talousarvioesityksen kasvun ennuste

 

Talousarvioesityksen kasvu kuluvan vuoden ennusteeseen on 2,9 % ja vuoden 2022 talousarvioon 7,2 %.

 

Investointiosa

 

Investointisuunnitelma on tehty annettuun raamiin ja pitää sisällään erilaisia uus- ja uusintainvestointeja.

 

Tunnusluku

 

Tilinpäätös 2021 

Talousarvio 2022

muutoksin

Talousarvio 2023 

Talous- 
suunnitelma 2024 

Talous- 
suunnitelma 2025 

Talous- 
suunnitelma 2026 

 

 

 

Investointimenot

3 516

2 230

5 080

5 055

5 035

6 870

Valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet

Pysyvien vastaavien hyöd. luovutustulot

 

 

 

 

 

NETTO

-3 516

-2 230

-5 080

-5 055

-5 035

-6 870

Muutos-%

-36,6 % 

127,8 %

-0,5 %

-0,4 %

36,4 %

Taulukko 15 Investointiosa

 

Henkilöstösuunnitelma

 

Henkilöstösuunnitelman osalta kasvu on merkittävintä erityisesti varhaiskasvatuksessa, jossa esitetty henkilöstömäärän kasvu on huomattavaa, kuten aiemmin on kerrottu. Henkilöstömäärän muutos on 136 htv.

 

Käsittelyaikataulu

 

-

28.9.2022 kasvatus ja opetuslautakunta tekee esityksen kaupunginhallitukselle.

 

-

14.11.2022 kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta kaupunginhallituksen esityksen pohjalta.

 

-

13.12.2022 kasvatus- ja opetuslautakunnan toimeenpanopäätös.

 

Oheismateriaalina 1 oleva henkilöstösuunnitelma ja oheismateriaaleina 2-6 olevat palvelualuekohtaiset palvelusuunnitelmat hyväksytään valtuuston talousarviokokouksen jälkeen lautakunnassa, kuitenkin viimeistään 13.12.2022 kokouksessa.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa ovat paikalla myös palvelualuejohtajat, talouspäällikkö, hallintopäällikkö ja kehittämispäällikkö.

 

Liite 1                                  Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma

 

Liite 2                                  Talousyhteenveto, käyttötalous

 

Liite 3                                  Talousyhteenveto, investoinnit (Salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 § 3 kohta)

 

Oheismateriaali 1               Henkilöstösuunnitelma

 

Oheismateriaali 2               Varhaiskasvatuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 3               Perusopetuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 4               Lukiokoulutuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 5               Ammatillisen koulutuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 6               Ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen palvelusuunnitelma

 

Oheismateriaali 7               Esitysmateriaali

 

Oheismateriaali 8               Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätös 22.9.2022 § 66

 

Yhteisten palveluiden kokonaisuus on vuonna 2023 niin pieni, ettei sille voi asettaa muita tavoitteita kuin että se tukee toiminnallaan muiden palvelualueiden toimintaa.

 

Yhteenvetona on todettavissa, että:

 

-

palvelujen kysyntä on kasvanut 2020-luvulla ja lähestyttäessä 2020-luvun puoliväliä näyttää edelleen kasvavan varsin hitaasti ja varmasti. Tämä on aiheuttanut ja aiheuttaa kasvupaineita talous-, tila- ja henkilöresursseihin.

 

 

-

vuonna 2019 alkaneen hallituskauden aikana on toteutettu erilaisia toiminnallisesti merkittäviä reformeja erityisesti varhaiskasvatuksessa ja toisen asteen koulutuksessa, joilla on ollut merkittäviä kustannusvaikutuksia ja joiden kustannusten jakoon myös valtio on osallistunut.

 

 

 

-

kustannukset ovat kasvaneet maltillisesti vuoden 2021 loppuun asti, mutta sen jälkeen kysyntä- ja kustannusinflaatio ovat kiihtyneet merkittävästi.

 

-

kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudessa on koko 2020-luvun ajan pyritty säilyttämään palvelutaso samantasoisena lukuun ottamatta niitä pyrkimyksiä, jotka perustuvat lainsäätäjän esille nostamiin seikkoihin.

 

 

-

poikkeukselliset tilanteet, kuten korona-aika tai siirtyminen äkillisesti väistötiloihin, ovat vääjäämättä lisänneet kustannuksia ja

 

-

paikallisissa arvioinneissa kasvatuksen ja opetuksen tarjoamat palvelut ovat saaneet kuntalaisilta vähintään hyvät arvioinnit, ja ne on arvioitu kansallisesti taloudellisesti kustannustehokkaiksi muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna, eikä näistä periaatteista ole syytä poiketa ottaen huomioon aivan alussa kuvatut pormestariohjelman tavoitteet.

 

 

 

 

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää vuoden 2023 talousarvioehdotuksen liitteineen kaupunginhallitukselle.

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee oheismateriaalien 1-6 nykyisen valmistelutilanteen tiedokseen.

 

Päätös          Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää vuoden 2023 talousarvioehdotuksen liitteineen kaupunginhallitukselle siten muutettuna, että toimintasuunnitelmasta s. 3 toimenpide 23 ”Erikoisluokkatoiminnan laajentaminen lähiökouluihin. Toteutuksen ja vaikuttavuuden seuranta ja vaikuttavuus.” muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Lähiökoulujen vetovoiman vahvistamista tukevat toimenpiteet. Toteutuksen vaikuttavuuden seuranta.”

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että toimintasuunnitelman jatkovalmistelussa huomioidaan seuraavat asiat:

 

1.

Koronan aiheuttamien oppimis- ja hyvinvointivajeiden korjaamista jatketaan suunnitelmallisesti.

 

2.

Päätetään erityisopetusstrategian pohjalta tarvittavista toimenpiteistä tuen kokonaisuuden vahvistamiseksi.

 

3.

Käynnistetään aktiivinen työ varhaiskasvatuksen henkilöstön muuntokouluttamisesta ja edistetään koulutuksen vetovoimaisuutta ja määrää.

 

4.

Huolehditaan riittävistä henkilöstöresursseista ja opiskelutiloista oppilas- ja opiskelijamäärien kasvaessa sekä perusopetuksessa että toisella asteella mukaan lukien ruotsinkielinen puoli.

 

 

5.

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin vastaamiseksi vahvistetaan varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten tukea sekä moniammatillista yhteistyötä yhdessä hyvinvointialueen kanssa. Panostetaan oppilashuollon kehittämiseen hyvinvointialueiden toiminnan alkaessa.

 

 

 

6.

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus osallistuu aktiivisesti yhteisen harrastusmallin luomiseen, jolla pyritään edistämään kaikkien harrastustoimintaa ja innostamaan omaehtoiseen liikkumiseen.

 

 

7.

Valmistavan opetuksen paikkojen riittävyydestä huolehditaan tarpeen mukaan.

 

8.

Ammatillisen koulutuksen rahoitus turvataan noudattaen suoritepäätösten opiskelijamääriä.

 

9.

Vuonna 2023 tulee panostaa palvelualueittain kohdennettuihin työhyvinvointitoimiin henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseksi.

 

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi oheismateriaalien 1-6 nykyisen valmistelutilanteen tiedokseen.

 

Päätös tehtiin Elon tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

 

Palvelualuejohtajat Vesa Kulmala, Tommi Tuominen ja Liliane Kjellman, talouspäällikkö Anne Takalo sekä hallintopäällikkö Pentti Merta olivat kokouksessa vastaamassa kysymyksiin. Palvelualuejohtaja Jussi Paavola oli kokouksessa etäyhteydellä vastaamassa kysymyksiin.

 

Liite 4                                  Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma kasvatus- ja opetuslautakunnan muutoksin 28.9.2022

 

Oheismateriaali 9               Esitysmateriaali 28.9.2021 päivitetyin tiedoin

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus


Liitteet:

Kasopelk § 135
Liite 1:Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma
Liite 2:Talousyhteenveto, käyttötalous
Liite 3:Talousyhteenveto, investoinnit (Salainen: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 § 3 kohta)
Liite 4:Kasvatuksen ja opetuksen toimintasuunnitelma kasvatus- ja opetuslautakunnan muutoksin 28.9.2022