Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta10221.06.20229

7608-2022 (02 05 00)

Perusopetuslain mukaisen esiopetuksen tuottamisesta maksettavaa korvausta lukuvuonna 2022 - 2023 koskevan päätöksen muuttaminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 102

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 14.6.2022:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esiopetuksen tuottamisesta maksettavasta korvauksesta kokouksessaan 6.4.2022 § 53. Päätöksen mukaan lukuvuonna 2022 - 2023 esiopetuksen tuottamisesta maksusitoumuksella korvataan palveluntuottajille 505 euroa kuukaudessa esiopetuksessa olevaa lasta kohden kuitenkin siten, että elokuussa maksetaan esiopetuksesta 253 euroa. Sama korvaus maksetaan myös kaksivuotisen esiopetuksen tuottamisesta kokeilun aikana. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta totesi, että maailmantilanteesta johtuen merkittävät muutokset esiopetuksen tuotantokustannuksissa ovat todennäköisiä, joten kustannuskehitystä seurataan kesäkuuhun 2022 asti ja mahdolliset muutokset korvauksen suuruuteen tuodaan päätettäväksi kasvatus- ja opetuslautakuntaan 22.6.2022.

 

Indeksin vaikutus huhtikuussa oli 4,91 prosenttia. Viimeisimpien indeksien mukainen korotusprosentti on 5,89. Työehtosopimustilanne on edelleen avoin yksityisissä palveluissa. Odotettavissa on kuitenkin merkittävää nousua henkilöstökustannuksiin kuten myös muihin kustannuksiin. Tarkistettu korvaus olisi 509 euroa kuukaudessa. Aikaisemmin päätetyn ja tämän korouksen yhteisvaikutus olisi vuositasolla noin 60 600 euroa.

 

Liite 1                                  Laskelma indeksin vaikutuksesta

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää muuttaa päätöstään 6.4.2022 § 53 siten, että lukuvuonna 2022 - 2023 esiopetuksen tuottamisesta maksusitoumuksella korvataan palveluntuottajille 509 euroa kuukaudessa esiopetuksessa olevaa lasta kohden kuitenkin siten, että elokuussa maksetaan esiopetuksesta 255 euroa. Sama korvaus maksetaan myös kaksivuotisen esiopetuksen tuottamisesta kokeilun aikana.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus, varhaiskasvatus
mtpvKonsernihallinto, talousohjaus
tpvKulmala Vesa


Liitteet:

Kasopelk § 102
Liite 1:Laskelma indeksin vaikutuksesta