Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta5306.04.20227

4159-2022 (02 05 00)

Perusopetuslain mukaisen esiopetuksen tuottamisesta maksettava korvaus lukuvuonna 2022 - 2023

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään yksityisille varhaiskasvatuspalvelujen tuottajille esiopetuksen tuottamisesta maksettavan korvauksen tarkistamista lukuvuodeksi 2022 - 2023. Korvausta tarkistettaisiin indeksin mukaisesti.

Kasopelk § 53

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 15.3.2022:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto vahvistaa lukuvuosittain esiopetuksen järjestämispaikat. Kaksivuotinen esiopetus toteutetaan tutkimukseen liittyvien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

 

Yksityisiltä varhaiskasvatuspalvelujen tuottajilta esiopetus hankitaan maksusitoumuksella, koska esiopetus ei ole varhaiskasvatuslain mukaista toimintaa eikä siihen voida myöntää sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan palvelusetelilain mukaista palveluseteliä. Lukuvuonna 2021 - 2022 maksusitoumuksella yksityisissä päiväkodeissa esiopetusta saa noin 270 lasta ja kaksivuotisessa esiopetuskokeilussa on mukana noin 50 lasta. Tulevana lukuvuonna maksusitoumuksen piirissä esiopetuksessa näyttäisi olevan n. 250 lasta, kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun on tulossa syksyllä noin 50 lasta.

 

Esiopetuksen tuottamisesta maksettavan korvauksen suuruutta tarkistettiin viimeksi elokuusta 2020 alkaen. Esiopetuksen tuottamisesta on maksettu 481 euron korvausta kuukausittain. Korvausta tarkistettaessa käytettiin tuolloin samoja periaatteita kuin lasten varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurimman arvon tarkistamisessa. Palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä.

 

Yksityisille varhaiskasvatuspalvelujen tuottajille esiopetuksen tuottamisesta maksettavaa korvausta tulisi tarkistaa lukuvuodelle 2022 - 2023. Tarkasteltaessa edellä mainitulla periaatteella korvausta indeksin vaikutus olisi 4,91 prosenttia käyttäen perusvuotta 2015=100. Tarkistettu korvaus olisi 504,60 euroa kuukaudessa. Korotuksen vaikutus olisi vuositasolla noin 60 000 euroa. Vuositasolla nykyisellä asiakasmäärällä kokonaiskustannus esiopetuksen maksusitoumusten osalta olisi 1 270 000 euroa.

 

Liite 1                                  Laskelma indeksin vaikutuksesta

 

Yksityisen palvelun tuottajan ja kaupungin kanssa laaditaan erillinen sopimus esiopetuksen tuottamisesta. Sopimukseen ei ole tarvetta tehdä muutoksia.

 

Esiopetusta tuottavalta palveluntuottajalta edellytetään perusopetuslain ja esiopetuksen opetussuunnitelman noudattamista. Lisäksi edellytetään samojen säännösten noudattamista kuin varhaiskasvatuksessa (sääntökirjassa) yleensäkin edellytetään. Näitä ovat mm. riittävät tilat ja koulutettu henkilökunta. Lisäksi tuottajan tulee noudattaa henkilötietojen käsittelyssä henkilötietolain mukaista huolellisuus- ja suojaamisvelvoitetta sekä laissa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta. Edelleen tuottajan tulee järjestää henkilöstön vastuuvakuutus ja lasten tapaturmavakuutus.

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että lukuvuonna 2022 - 2023 esiopetuksen tuottamisesta maksusitoumuksella korvataan palveluntuottajille 505 euroa kuukaudessa esiopetuksessa olevaa lasta kohden kuitenkin siten, että elokuussa maksetaan esiopetuksesta 253 euroa. Sama korvaus maksetaan myös kaksivuotisen esiopetuksen tuottamisesta kokeilun aikana.

 

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa, että maailmantilanteesta johtuen merkittävät muutokset esiopetuksen tuotantokustannuksissa ovat todennäköisiä, joten kustannuskehitystä seurataan kesäkuuhun 2022 asti ja mahdolliset muutokset korvauksen suuruuteen tuodaan päätettäväksi kasvatus- ja opetuslautakuntaan 22.6.2022.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus, varhaiskasvatus
mtpvKonsernihallinto, talousohjaus
tpvKulmala Vesa


Liitteet:

Kasopelk § 53
Liite 1:Laskelma indeksin vaikutuksesta