Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta9621.06.20223

7571-2022 (10 03 01)

Turun kansainvälisen peruskoulun ja varhaiskasvatuksen päivitetyn tilatarveselvityksen hyväksyminen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 96

Toimitilapäällikkö Kirsi Eronen, tilacontroller Saku Lehtiö ja palveluverkkojohtaja Minna Juselius 15.6.2022:

 

Taustaa

 

Turun kansainvälinen koulu sijaitsee Varissuolla kahdessa eri osoitteessa. Alakoulu toimii pääasiassa osoitteessa Kraatarinkatu 4, Varissuon nuorisotalon kanssa samassa kiinteistössä. Alakoulun aineopetukset ja yläkoulu toimivat Turun normaalikoulussa osoitteessa Annikanpolku 9. Opetuksen järjestää sopimukseen perustuen Turun yliopisto.

 

Kansainvälisen koulun perusopetuksessa on tällä hetkellä n. 250 oppilasta, joista 155 on alakoulussa. Koulun oppilaista noin puolet on taustaltaan ulkomaalaisia ja noin puolet suomalaisia.

 

Kansainvälisen koulun tilatarpeista laadittiin tarveselvitys vuonna 2018, jonka lähtökohtana oli oppilasmäärän kasvattaminen 250:stä oppilaasta 450:een oppilaaseen. Oppilasmäärän kasvattaminen ei ole mahdollista nykyisissä tiloissa, vaan toiminnalle tuli löytää korvaavat tilat, jotka sijaitsevat lähempänä keskusta-aluetta. Koska oppilaita tulee kaikkialta Turusta sekä lähikunnista, tulisi tilojen sijaita hyvien kulkuyhteyksien varrella ja olla helposti saavutettavissa. Lähtökohtana oli myös, että kansainvälinen lukio jatkaa edelleen toimintaansa Normaalikoulussa.

 

Turusta on puuttunut kokonaan kunnallinen englanninkielinen varhaiskasvatusyksikkö, ja tarveselvityksen yhteydessä tunnistettiin, että sen sijoittuminen kansainvälisen koulun yhteyteen olisi tarkoituksenmukaista. Tällöin se noudattaisi samaa periaatetta kuin muissakin Turun kaupungin uusissa kouluissa, joihin esiopetuksen ja täydentävän varhaiskasvatuksen tilat suunnitellaan lähtökohtaisesti koulujen yhteyteen.

 

Kansainvälisen koulun ja englanninkielisen varhaiskasvatusyksikölle tehdyn alustavan tilaohjelman mukaan huoneala oli yhteensä noin 4 500 m2. Neliömäärä ei pitänyt sisällään liikenne- ja teknisiä tiloja.

 

Tarveselvityksessä tutkittiin useita sijoitusvaihtoehtoja, kuten Mestarinkatu 2 ja Sepänkatu 2 kiinteistöjä, mutta optimaalista ratkaisua ei löytynyt. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti (13.6.2018 § 112) osaltaan hyväksyä kansainvälisen koulun ja englanninkielisen varhaiskasvatuksen tarveselvityksen. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta totesi lausuntonaan, että kansainvälisen koulun ja mahdollisen englanninkielisen varhaiskasvatusyksikön hanketta tulisi jatkovalmistella palveluostona niin, että se kattaa opetuksen tuottamisen ja järjestämisen sekä siihen liittyvät oheispalvelut ja näihin tarvittavat tilat.

 

Hankkeessa edettiin kilpailutukseen, jossa hankinnan kohteena oli Turun kansainvälisen koulun koulutuspalvelu tiloineen ja optiona englanninkielinen varhaiskasvatuspalvelu tiloineen. Kyseessä oli julkinen hankinta, jossa määräaikaan mennessä saapui kaksi osallistumishakemusta. Toinen hakemus hylättiin soveltuvuusvaatimusten puuttumisen vuoksi, ja hankintamenettelyä jatkettiin mukautettuna neuvottelumenettelynä Turun yliopiston kanssa ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) osallistui neuvotteluun yliopistojen vuokranantajana (alihankinta). Sijoitusta suunniteltiin Sirkkalan entiselle kasarmialueelle osoitteeseen Kaivokatu 12. Lopulta hankinta jouduttiin keskeyttämään, sillä hankinta osoittautui odotettua kalliimmaksi ja kaupungin oli sen taloudellisesta tilanteesta johtuen tiukasti arvioitava investointeja. Kaupunginhallitus päätti 9.11.2020 Kansainvälisen koulun hankintamenettelyn keskeyttämisestä hankintaa tekemättä.

 

Kansainvälisen koulun tilakysymystä ryhdyttiin ratkomaan palvelun järjestämisestä irrallisena asiana, ja vaihtoehtoisia sijoitusratkaisuja haettiin ensisijaisesti keskustan lähistöltä, Kupittaan ja Itäharjun suunnalta.

 

Nykytilanne

 

Turun syksyllä 2021 hyväksyttyyn pormestarisopimukseen on kirjattu tavoite huolehtia kansainvälisen koulun jatkosta ja siirrosta keskustan lähistölle. Lisäksi kaupunginvaltuusto on vuoden 2022 talousarviokirjauksillaan ohjannut, että Kansainvälisen koulun sijoituspäätös tuodaan päätettäväksi vuoden 2022 aikana.

 

Kaupunginhallitus päätti 17.1.2022 § 15 viiden kärkihankkeen asettamisesta. Yhtenä näistä viidestä on osaamisen kärkihanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa turkulaisten osaamista, houkutella uusia osaajia Turkuun sekä paremmin tunnistaa kaikkea sitä osaamista, mitä turkulaisilla on. Taustalla on halu vahvistaa alueen osaamista, olemassa olevan osaamispotentiaalin täysimittaista hyödyntämistä sekä samalla parantaa kaupungin reagointikykyä työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän tarpeisiin.

 

Laaja-alaisen palveluverkkotarkastelun, keskustelujen ja yhteisen valmistelun pohjalta on löydetty ratkaisuehdotus Turun kansainvälisen koulun sijoitukselle. Tilapalvelut on päivittänyt vuonna 2018 laaditun tilatarveselvityksen. Tavoitteena on edelleen kasvattaa Kansainvälisen koulun kokoa ja tuoda saman katon alle koko kasvatuksen ja opetuksen polku varhaiskasvatuksesta esiopetuksen kautta alakouluun ja läpi koko peruskoulun.

 

Uutta sijaintipaikkaa esitetään Turun tiedepuiston alueelta

 

Turun Tiedepuisto on kaupunkiseudun merkittävin kasvua tukeva kaupunkikehityskohde. Tiedepuiston tavoitteena on olla kansainvälisesti kiinnostava ja rohkean kokeileva osaamiskeskittymä, joka on toiminnoiltaan monipuolinen ja logistisesti vetovoimainen. Tiedepuiston kehittämisellä tähdätään ennen kaikkea siihen, että Tiedepuiston sijainnin poikkeukselliset lähtökohdat ja monipuolisen osaamiskeskittymän luoma potentiaali saadaan mahdollisimman täysimääräisesti hyödyntämään kokonaisvaltaista kehitystä.

 

Kansainvälisen koulun sijoittuminen Tiedepuiston alueelle vahvistaa edellä mainittuja tavoitteita erittäin hyvin. Koulun tuominen alueelle kasvattaa alueella jo olevia verkostoja ja osaamiskeskittymiä. Näin mahdollistetaan sujuva ja luonteva oppimispolku aina esiopetuksesta ylempiin koulutusasteisiin. Kaikki edellä mainitut tekijät toimivat osaltaan kilpailutekijöinä kansainvälisten yritysten sekä kansainvälisten osaajien houkuttelussa Turun seudulle. Työperusteisesti Turkuun muuttavan osaajan perheen huomioiminen alueelle asettauduttaessa on ratkaisevassa roolissa myös seudulle pysyvästi jäämisessä. Tähän perustuen kansainvälisen koulun sijoittamisella alueelle tuetaan vahvasti Turun kaupungin ja seutukunnan elinvoiman ja kilpailukyvyn kasvua.

 

Päivitetty tarveselvitys

 

Tilatarveselvitystä on päivitetty lähtökohtaisesti vain sijoitusratkaisun osalta.

Kansainvälisen koulun sijoituspaikaksi esitetään Turun ammattikorkeakoululla tällä hetkellä käytössä olevia tiloja Lemminkäisenkatu 30 -toimipisteessä. Tilakokonaisuus sijoittuisi Joukahaisenkadun ja Untamonkadun kulmassa olemassa oleviin tiloihin, joihin toteutettaisiin muutostöitä. Kaupunki vuokraa jo nykytilanteessa yhdestä kerroksesta tiloja ko. rakennuksesta.

 

Kaiken kaikkiaan kohteeseen pystytään sijoittamaan alustavan tarkastelun perusteella melko tarkastikin tavoitteeksi asetettujen tilaohjelmien mukaiset tilat. Laajuudeltaan huonetilaohjelma on myös melko samansuuruinen.

 

Päiväkoti

740

Oppilashuolto

90

Ap-Ip

125

Hallinto

305

Perusluokat (18 x OT3, 6 x OT1-2)

1250

Aineopetus

930

Liikunta (n. 110 + 190)

300

Ruokailu/pää-aulatilat

400

Palvelukeittiö + linjastot

100

Muu (wc, puku, pesu, yms.)

150

YHT:

4390

Taulukko 1: Tilaohjelmien mukaiset tilat

 

Tilamuutoksia toki tarvitaan, ja erityisesti wc-tilojen määrää joudutaan lisäämään 6-8 kpl/krs. Kustannusvaikutuksiltaan suurimpia tiloja tämän lisäksi tulevat olemaan palvelukeittiön ja kotitalouden sekä kemian/fysiikan opetustilojen rakentaminen. Näistä viimeksi mainittujen osalta voidaan tutkia yhteiskäyttömahdollisuutta olemassa olevista AMK:n tiloista. Liikunnan opetuksen mahdollistaminen edellyttää erityisesti 3.-9. -luokkalaisille varattavia käyttövuoroja viereisestä palloiluhallista sekä alueen muiden liikuntaolosuhteiden hyödyntämistä.

 

Piha-alueet on alustavasti suunniteltu kahteen osaan siten, että Untamonkadun puolelle aukeava aidattu sisäpiha tarjoaa varhaiskasvatukselle ja alakoululle suojaisan oman ulkoilutilan. Yläkoululle on sijoitettu oma piha alue Joukahaisenkadun puolelle, jossa sijaitsee myös koulun pääsisäänkäynti.

 

Ratkaisu, jossa toimintoja sijoitetaan olemassa oleviin tiloihin ja löydetään vielä synergioita tilankäytössä AMK:n kanssa, on perusteltu niin hiilijalanjäljen kuin tilatehokkuuden näkökulmasta.

 

Eteneminen

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymien tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeiden mukaan asianosaiset lautakunnat hyväksyvät osaltaan tilatarveselvityksen, jonka jälkeen kaupunginhallitus päättää tarveselvityksen hyväksymisestä ja siirtymisestä hankesuunnitteluun.

 

Turun kansainvälisen koulun hankesuunnittelu voi käynnistyä alkusyksyllä 2022 kaupunginhallituksen käsiteltyä tarveselvityksen. Hankesuunnitelman käsittelyä päätöksenteossa tavoitellaan vuoden 2023 alkupuolella. Hankkeen mahdollinen valmistuminen ajoittuu näillä näkymin vuoteen 2025, jolloin koulu pääsisi muuttamaan uusiin tiloihin. Aikataulu täsmentyy jatkosuunnittelun edetessä.

 

Liite 1                                  Tarveselvitys

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 16.6.2022:

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on aktiivisesti osallistunut tarveselvityksen tekemiseen. Myös Kansainvälisen koulun rehtori on ollut mukana tarveselvityksen laadinnassa.

 

Asiaa on käsitelty kaupungin johtoryhmässä toukokuussa, ja asiaa päätettiin edistää.

 

Asiasta on pidetty neuvotteluja myös Turun yliopiston, sen kasvatustieteellisen tiedekunnan ja Turun normaalikoulun kanssa. Viimeisin neuvottelu on käyty 13.6.2022. Neuvotteluissa käytiin läpi nyt käsillä olevan tarveselvityksen ja seuraavaksi tehtävän hankesuunnitelman aikataulu ja mahdollisen muutostyön aikataulut. Hanke voisi olla valmiina elokuuksi 2025.

 

Myös Turun ammattikorkeakoulun kanssa on pidetty neuvottelu, jossa on sovittu hankkeen etenemisen aikatauluista.

 

Kuten aiemmin on todettu, hanke täyttää sille aiemmin asetetut vaatimukset. Kansainvälisen koulun kokoa voidaan kasvattaa lähes kaksinkertaiseksi ns. Tunturin tiloissa. Myös englanninkielinen varhaiskasvatus voidaan nyt ensi kertaa saada vahvaksi osaksi tätä kokonaisuutta.

 

Esitettävillä muutostöillä sekä rakennuksen sisällä että piha-alueella olosuhteet saadaan toimiviksi sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen näkökulmasta.

 

Lisäksi on todettava, että koulun nykyiset tilat eivät määrältään tai kunnoltaan vastaa tämän hetken vaatimuksia.

 

Turun kansainvälisen koulun lukio jatkaa toimintaansa edelleen Turun normaalikoulun yhteydessä, eikä sen osalta ole tässä vaiheessa muita suunnitelmia. Peruskoulun koon kasvaminen, joka kestää useita vuosia, tulee lopulta kasvattamaan myös englanninkielisen koulutuksen tarvetta nuorisoasteella.

 

Lapsivaikutusten arvioinnin näkökulmasta Kupittaa on tavoitettavampi paikka kuin Varissuo, ja tämä merkitsee pääosalle koulumatkojen jopa merkittävääkin lyhenemistä. Lisäksi on todettava, että Kansainvälisen koulun oppilaiden huoltajista poikkeuksellisen suuri osa työskentelee nimenomaan Yliopisto-Kupittaa alueella, joten koulun uusi sijainti tukee aiempaa paremmin lapsiperheiden arjen yhteensovittamista. Alueella on jo nyt eriomaiset joukkoliikenneyhteydet, ja nuo yhteydet tulevat vielä paranemaan lähitulevaisuudessa. Ns. Itäharjun joukkoliikennekäytävä kulkee Tunturi-kiinteistön välittömässä läheisyydessä. Muilta osin alue on hyvin kaupunkimainen ja lasten liikenneturvallisuuteen tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Tällä hetkellä peruskouluikäisiä liikkujia alueella ei juuri ole.

 

Tarveselvityksen jälkeen asia etenee hankesuunnitteluun, joka voisi siis tulla käsittelyyn ensi vuoden alussa. Samassa yhteydessä tulee käsittelyyn opetuspalveluiden ostosopimuksen päättäminen elokuusta 2025 lukien. Myös tästä asiasta on jo alustavasti sovittu Turun yliopiston kanssa 13.6.2022 käydyissä neuvotteluissa. Tavoitteena on, että koulun henkilöstö siirtyy myös uuteen koulurakennukseen.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää osaltaan hyväksyä tarveselvityksen ja siitä aiheutuvat kustannukset.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Tilacontroller Saku Lehtiö oli kokouksessa selvittämässä asiaa.

Liite 2Esitys kansainvälisen koulun ja englanninkielisen varhaiskasvatusyksikön tarveselvityksestä

Jakelu

tpvKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedEronen Kirsi
tiedJuselius Minna
tiedLehtiö Saku


Liitteet:

Kasopelk § 96
Liite 1:Tarveselvitys
Liite 2:Esitys kansainvälisen koulun ja englanninkielisen varhaiskasvatusyksikön tarveselvityksestä