Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta4007.03.20181

10674-2016 (642, 021)

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaisia väistötilajärjestelyjä koskevan päätöksen muuttaminen

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunta on 19.10.2016 § 132 päättänyt, että Puolalan koulun peruskorjauksen ajaksi oppilaat sijoitetaan mm. Sepänkadulla olevaan koulurakennukseen. Sepänkadun koulurakennuksessa on viime aikoina koettu erilaisia sisäilmaoireita, joten lautakunnalle esitetään päätöksen muuttamista siten, että väistötilana käytettäisiin Sepänkadun koulurakennuksen sijasta Ruiskadun koulurakennusta.

Kasopelk § 40

Toimialajohtaja Timo Jalonen 2.3.2018:

 

Puolalan koulun Kauppiaskadun yksikön peruskorjausta koskeva hankesuunnitelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 26.10.2015 § 180. Tässä vaiheessa ei vielä tehty päätöstä väistötilasta. Kasvatus- ja opetuslauta päätti 19.10.2016 § 132, että koulun peruskorjauksen ajaksi Puolalan koulun 1.-2. -luokkien oppilaat sijoitetaan Topeliuksen kouluun ja 3.-6. -luokkien oppilaat Sepänkadulla olevaan koulurakennukseen.

 

Nyt kasvatus- ja opetuslautakunnan tulisi harkita, onko 19.10.2016 tehtyä väistötilapäätöstä syytä muuttaa siltä osin kuin se koskee Puolalan koulun väistötilaratkaisua Sepänkadulla. Sepänkadun tiloissa oli peruskorjauksen ajan väistötiloissa Turun Normaalikoulun lukio ja tämän jälkeen Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio. Viimeisin väistö päättyi 26.2.2018. Molempien väistöratkaisujen aikana useat kymmenet sekä henkilökuntaan kuuluvat että opiskelijat kokivat erilaisia sisäilmaoireita, vaikka tiloissa tehtiinkin monia ilmastointiin liittyviä kunnostustöitä. Sivistystoimialan poikkihallinnollinen sisäilmatyöryhmä vastustaa toiminnan jatkamista Sepänkadun koulurakennuksessa.

 

Sepänkadun koulurakennus on tarkoitus myydä. On ajateltu, että Puolalan koulu olisi viimeinen väistökoulu ko. tilassa. Rakennus on käyttöikänsä äärimmäisessä päässä ilman erittäin mittavaa ja hintavaa peruskorjausta.

 

Puolalan koulun peruskorjaus alkaa kesällä eikä vaihtoehtoisia väistötiloja ole tarjolla. Tilapäisen parakkikylän hankkiminen ja pystyttäminen on kallis vaihtoehto, eikä sitä saada paikalle tilausaikojen takia elokuuksi. Tiiviillä keskusta-alueella ei ole sellaista paikkaakaan, jonne parakkikylän voisi pystyttää. Puolalan koulun peruskorjaamisen lykkääminen on tässä vaiheessa hankalaa ja tulisi kaupungille kalliiksi vaihtoehdoksi. Mitään muutakaan vaihtoehtoista väistötilaratkaisua ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa.

 

Ammattikorkeakoulun tilat Ruiskadulla ovat vapautumassa kesällä, ja Puolalan koulu mahtuu erinomaisen hyvin siellä oleviin tiloihin. Tilojen kunto ja monipuolisuus on merkittävästi parempi kuin Sepänkadulla tai Puolalan koulun nykyisissä tiloissa Kauppiaskadulla. Ainoa suuri ongelma on Ruiskadun Sepänkatua huonompi tavoitettavuus.

 

Puolalan koulun rehtori Tuomas Nousiainen ja apulaisrehtori Kaisu Metsä-Tokila toteavat, että Ruiskatu 8 soveltuu kohtuullisen hyvin väistötilaksi. Suurimpana haasteena rehtorit pitävät tavoitettavuutta.

 

Joukkoliikenteen edustajan kanssa on käyty neuvotteluja. Bussireitit 12, 18, 61 ja 99 sekä Kaarinaan menevät Föli-bussien reitit ovat väistötilan välittömässä läheisyydessä. Joukkoliikenteen näkökulmasta Ruiskatu on hyvin tavoitettavissa.

 

Oheismateriaali 1               Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 19.10.2016 § 132

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää muuttaa päätöstään 19.10.2016 § 132 siten, että Puolalan koulun peruskorjauksen aikana käytetään väistötilana Sepänkadun koulurakennuksen sijasta Ruiskadun koulurakennusta kesästä 2018 kesään 2020.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan kokouksessa.

PäätösAsia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi Hartialan Koivusalon kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

palJalonen Timo