Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta10916.06.20151

6804-2015 (5120)

Luolavuoren koulun eräiden toimintojen mahdollinen siirto

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 109

Perusopetuksen palvelualuejohtaja Outi Rinne ja tilacontroller Minna Juselius 19.5.2015:

 

Luolavuoren koulu on alueellinen lähikoulu mutta myös maakunnallinen resurssikoulu erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Se toimii tällä hetkellä viidessä eri yksikössä, jotka ovat:

 

-Luolavuoren pääkoulu, Luolavuorentie 36

-Runosmäen Piiparin yksikkö, Piiparinpolku 3 (autististen oppilaiden opetus)

-Hepokullan yksikkö, Varkkavuorenkatu 42 (toiminta-aluettain opetus)

-Pääskyvuoren yksikkö, Talvitie 10 (toiminta-aluettain opetus)

-Martin yksikkö, Hopeasepänkuja 2 (alakouluikäisten erityisen tuen oppilaiden opetus)

Luolavuoren pääkoulun ja Piiparinpolun tilat palvelevat toimintaa hyvin. Hepokullan ja Pääskyvuoren tilat sen sijaan eivät tue erityiskoulun toimintaa. Hepokullan ja Pääskyvuoren yksiköt ovat sijoittuneet Pomponmäeltä nykyisiin tiloihinsa vuonna 1996 toiminnan siirtyessä Turun kaupungille. Luokkien sijoittaminen kahteen eri yksikköön oli alun perin epätarkoituksenmukainen ratkaisu, mutta silloin ei ollut sopivaa tilaa tarjolla koko porukalle. Martin yksikkö sen sijaan on pieni ja sijoittunut nykyisiin tiloihin sen takia, että pääkoululla ei ole ollut tilaa. Tila tulisi pidemmällä tähtäimellä vapauttaa Luostarivuoren koulun omaan käyttöön.

 

Hajanaisen toimipisterakenteen korjaamiseksi ja tarkoituksenmukaisten tilojen hankkimiseksi on käynnissä tarveselvitys Hepokullan, Pääskyvuoren ja Martin yksikköjen yhdistämisestä. Tarveselvityksessä määritellään ko. yksiköiden tilatarpeet ja pohditaan näille ratkaisuvaihtoehtoja. Tämän prosessin myötä toteutuva tilahanke vie kuitenkin sen verran paljon aikaa, että väliaikainen ratkaisu tarvitaan.

 

Toimintaan Hepokullassa ja Pääskyvuoressa liittyy useita eri ongelmia, jotka kaikki kiteytyvät käytössä oleviin tiloihin. Näissä kahdessa yksikössä tilat eivät palvele nykyvaatimuksia erityisen tuen oppilaiden oppimisympäristönä. Tilat ovat siis fyysisiltä ominaisuuksiltaan toimintaan sopimattomat. Tämä takia oppilaiden turvallisuutta ei voida taata toiminnan aikana kyseisissä tiloissa. Tiloissa ei esimerkiksi ole riittäviä eriyttämistiloja ja rauhoittumistiloja vaaratilanteiden varalle. Työergonomiset ratkaisut eivät toteudu tiloissa mikä kuormittaa henkilöstöä kohtuuttomasti. Aluehallintovirasto on tarkastuskäynnillä Hepokullassa puuttunut erityisesti työturvallisuuteen ja ergonomiaan.

 

Luolavuoren koulun Hepokullan ja Pääskyvuoren yksiköiden väliaikaiselle sijoitukselle on etsitty vaihtoehtoisia ratkaisuja, joka on ollut varsin haastavaa. Kiinteistöliikelaitoksen Tilapalvelujen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta nousi aluksi esiin kaksi jollain tavalla mahdollista kohdetta. Nämä olivat Pernon koulu (päiväkotikäyttöön kunnostettu tila) ja Tommilankadun ammatti-instituutilta vapautuva tila. Pernon tila ei kuitenkaan ole mm. esteetön eikä näin ollen sovellu liikuntarajoitteisille oppilaille. Tommilankadun tila taas sisältyy Kastun koulun väistötilajärjestelyihin. Näiden lisäksi on löydetty kaksi vaihtoehtoa, joissa nähdään potentiaalia; Sairaala-alueen rakennus 32 sekä Inkilänkatu 4 (ei kaupungin omistuksessa oleva kohde). Sairaalarakennus 32 tyhjenee Hyvinvointitoimialan käytöstä elokuussa 2015 ja Inkilänkadun tila on jo valmiiksi tyhjänä.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli Ammattikorkeakoululta vapautuvan Ruiskadun tilan tulevaa käyttöä 22.4.2015 § 66. Tällöin todettiin, että ”kaupungin peruskouluista Luolavuoren koulu toimii ko. kaupunginosassa sijaitsevan pääkoulun lisäksi Runosmäessä, Hepokullassa, Pääskyvuorella ja Martissa. Koululla on nykyaikaiset ja hyväkuntoiset tilat Luolavuoressa ja Runosmäessä. Sen sijaan koulun muut tilat ovat heikkokuntoisia ja hajallaan. Mikäli koulun Martin, Pääskyvuoren ja Hepokullan yksiköiden toiminta voitaisiin keskittää Ruiskadulle, syntyisi vähemmän kouluyksiköitä, ja lisäksi uusi yksikkö olisi varsin lähellä Luolavuoren kouluja. Martin, Hepokullan ja Pääskyvuoren kouluyksiköiden tilat voidaan hyödyntää laajenevan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tarpeisiin”.

 

Ruiskadulta tilat vapautuisivat vuonna 2019, joten nyt puhutaan tilapäisestä sijoitusjaksosta 2015–2019.

 

Sairaala-alueen rakennus 32

 

Hyvinvointitoimialalta vapautuu geriatrisen päiväkuntoutuksen tila, rakennus 32, osoitteessa Kurjenmäenkatu 4-6, elokuussa 2015. Toimiala järjestelee uudelleen omia toimintojaan, jolloin kyseinen tila jää tarpeettomaksi. Käytännössä tilat olisivat todennäköisesti tyhjänä jo heinäkuussa. Rakennuksessa on kolme kerrosta ja tilaa yhteensä 900 m2.

 

Kohteen vuokra on tällä hetkellä vuodessa noin 142 000 ja tähän lisätään siivous, noin 30 000 €/vuosi. Kustannus on vuodessa näin ollen noin 172 000 euroa. Siivouskustannus voi tästä kuitenkin vielä pienentyä, kun kohteen käyttö muuttuu. Vuodeksi 2016 sisäiset vuokrat päivitetään kaikkien kohteiden osalta. Rakennus 32:n osalta muutos ei oletettavasti ole ratkaisevan suuri.

 

Kohde on kaupungin omistuksessa, joten ulkopuolisen tilan vuokraustarvetta ei tässä vaihtoehdossa olisi. Luolavuoren koulun molemmat yksiköt (Hepokulta ja Pääskyvuori) mahtuisivat samaan tilaan, eikä toimintoja tarvitsisi pilkkoa. Sijaintinsa puolesta rakennus 32 sopisi Luolavuoren koulun kahdelle yksikölle myös hyvin ja pääkoulun läheisyydessä on nähtävissä synergioita. Kohdetta ei ole koulukäyttöön suunniteltu, mutta tiloja olisi hyödynnettävissä erityisopetukseen. Tilat ovat esteettömät.

 

Koulun edustajat eivät kuitenkaan pidä rakennusta 32 optimaalisena sijoitusvaihtoehtona. Turvallisuusasioissa nähdään puutteita, sillä rakennusta ei ole aidattu, tilat ovat useammassa kerroksessa ja vaikka rakennuksessa on hissi, tulisi portaitakin käyttää. Koulun näkemyksen mukaan tiloja tulisi myös muokata ja tämä ei ole taloudellisesti kannattavaa väistötilakohteessa ja toisaalta kyseessä on suojeltu rakennus. Tutustumiskäynnin yhteydessä henkilöstö on lisäksi kokenut rakennuksen sisäilman huonoksi. Nykyinen käyttäjä ei ole kuitenkaan raportoinut sisäilma-asioihin liittyvistä ongelmista.

 

Inkilänkatu 4

 

Turun Pitkämäessä sijaitsee Bovalius-opistolta tyhjäksi jäänyt rakennus, jossa on olemassa sopivat puitteet erityskoulun tarpeisiin. Osoitteessa Inkilänkatu 4 sijaitseva tila on Senaatti –kiinteistöjen omistuksessa.

Inkilänkadun tila on kooltaan 574 m2. Kaupunki vuokraisi tilan Senaatti –kiinteistöiltä. Sivistystoimialalle tilasta aiheutuva vuokra on noin 89 000 euroa vuodessa ja tähän päälle tulee siivous, noin 8 400 euroa/vuosi. Yhteensä kustannus on noin 97 000 euroa vuodessa.

 

Tila on pitkälti sellaisenaan käyttöön soveltuva, mutta käyttäjän edustaja on esittänyt tiloihin pieniä muutoksia, kuten vesihanojen kotelointeja, uusia naulakoita ja hyllyköitä. Nämä ovat kohtalaisen pieniä ja helposti toteutettavissa olevia muutoksia. Lisäksi käyttäjä on toivonut joitain muutoksia wc-tiloihin ja uutta varastoa pihalle. Nämä ovat jo isompia toimenpiteitä, joita ei väliaikaisiin tiloihin ole tarkoituksenmukaista toteuttaa. Inkilänkadun tila on aidatulla alueella, mikä koetaan tärkeänä turvallisuustekijänä. Kohde sijaitsee kuitenkin kaukana pääkoulusta, eikä sen lähellä ole juuri muutakaan tilaa ja toimintoa, mistä olisi löydettävissä synergioita koulun toimintaan.

 

Luolavuoren koulu on suunnitellut alun perin sekä Hepokullan että Pääskyvuoren yksiköiden sijoittamista Inkilänkadun tiloihin. Tilaa on kuitenkin noin puolet vähemmän kuin nykyisissä toimipisteissä, joten tämä suunnitelma ei ole realistinen. Näin ollen tiloihin sijoitettaisiin kolme ryhmää (Hepokullan yksikkö) ja tämän lisäksi koulu on valmis sijoittamaan Pääskyvuoren yksikön (12 oppilasta) koulun muihin yksiköihin sisäisin järjestelyin.

 

Liite 1   Luolavuoren koulun lausunto

 

Nykyiset tilakustannukset

 

Luolavuoren koulun Hepokullan yksikön vuokra (sisältäen siivouksen) on tällä hetkellä noin 134 000 €/vuosi. Tilakustannukset yhteensä ko. yksikön osalta vuositasolla ovat noin 143 000 € (sisältäen veden, sähkön, jäteveden ja –huollon sekä talonmiespalvelut). Luolavuoren koulun Pääskyvuoren yksikkö toimii Pääskyvuoren koulussa, joten sen vuokra sisältyy koko koulutalon vuokraan. Koulun tiloista noin 8 % on Luolavuoren koulun käytössä, eli noin 380 m2. Laskennallinen osa Pääskyvuoren koulun vuokrasta, joka kohdistuu Luolavuoren koululle, on noin 54 000 €/vuosi ja kokonaistilakustannus noin 57 000 €/vuosi. Hepokullan ja Pääskyvuoren yksiköiden yhteenlasketut vuokrat ovat vuositasolla näin ollen noin 188 000 euroa ja kokonaistilakustannukset noin 200 000 euroa. Sivistystoimiala voisi lähtökohtaisesti luopua Hepokullan rakennuksesta, joka on oma kokonaisuutensa, sekä Pääskyvuoren koulun Luolavuoren koulun käytössä olevasta tilasta.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen 12.6.2015:

 

Pääskyvuoressa oleva yksikkö on lopetettu rehtorin toteuttamin sisäisin järjestelyin. Oppilaat siirtyvät syyslukukauden alussa Luolavuoren koulun Luolavuoren ja Martin yksiköihin.

 

Hepokullan ja Pääskyvuoren tilojen vuokrasopimusten irtisanomisaika on 6 kuukautta. Näin ollen Sivistystoimialan vuokranmaksuvelvollisuus ko. tiloista päättyy vasta vuoden 2015 lopussa.

 

Koska Luolavuoren koulu toimii useassa eri toimipaikassa, on toimintoja syytä keskittää harvempiin kokonaisuuksiin. Kaupunginvaltuusto on kuitenkin 1.6. 2015 päättänyt Ammattikorkeakoulun Kampus-ratkaisun yhteydessä, että Luolavuoren koulun toimintoja keskitetään Ruiskadulle Ammattikorkeakoululta vapautuviin tiloihin. Kasvatus- ja opetuslautakunta tuki lausunnossaan em. järjestelyä. Kun kyseinen järjestely on toteutumassa vasta vuonna 2019, tulee miettiä missä toimintaympäristössä toimitaan vuodet 2015–2019.

 

Koska em. tiloja kohtaan Hepokullassa ja Pääskyvuoressa on esitetty runsaasti kritiikkiä, on perusteltua, että kasvatus- ja opetuslautakunta päättää etenemisvaihtoehdoista seuraavien mallien pohjalta:

 

Vaihtoehto A:

 

-siirtää toiminnat viipymättä osoitteeseen Inkilänkatu 4, koska tila täyttää vaaditut kriteerit. Aivan optimaalinen ei ko. tilakaan ole, joten edelleen on syytä pitää kiinni kasvatus- ja opetuslautakunnan 22.4. 2015 tekemästä ratkaisusta, että pysyvät tilat saadaan järjestettyä Ruiskadulle.

-irtisanoo tässä vaiheessa vuokrasopimuksen Hepokullan koulun ABC-rakennuksen osalta 1.1. 2016 lukien ja Pääskyvuoren koulun tilojen osalta myöskin 1.1. 2016 lukien.

Inkilänkadun tilat voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015 alkaen, mikäli päätös tilojen vuokraamisesta tehdään 16.6.2015. Käyttäjän toivomia pieniä muutoksia, kuten vesihanojen kotelointi, uudet naulakot ja kenkähyllyköt, ei kuitenkaan ehditä tekemään kesän aikana, joten nämä tultaisiin tekemään syksyn kuluessa toiminnan ollessa jo käynnissä. Välituntipihan leikkivälinehankintoihin ja asennuksiin ei ole varauduttu vuoden 2015 budjetissa.

Inkilänkadun tilat voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015 alkaen, mikäli päätös tilojen vuokraamisesta tehdään 16.6.2015. Käyttäjän toivomia pieniä muutoksia, kuten vesihanojen kotelointi, uudet naulakot ja kenkähyllyköt, ei kuitenkaan ehditä tekemään kesän aikana, joten nämä tultaisiin tekemään syksyn kuluessa toiminnan ollessa jo käynnissä. Välituntipihan leikkivälinehankintoihin ja asennuksiin ei ole varauduttu vuoden 2015 budjetissa.

 

Vaihtoehto B:

 

-siirtää toiminnat viipymättä sairaala-alueelle rakennukseen 32, koska tila täyttää vaaditut kriteerit. Aivan optimaalinen ei ko. tilakaan ole, joten edelleen on syytä pitää kiinni kasvatus- ja opetuslautakunnan 22.4.2015 tekemästä ratkaisusta, että pysyvät tilat saadaan järjestettyä Ruiskadulle.

-irtisanoo tässä vaiheessa vuokrasopimuksen Hepokullan koulun ABC-rakennuksen osalta 1.1.2016 lukien ja Pääskyvuoren koulun tilojen osalta myöskin 1.1.2016 lukien.

Tilat voidaan ottaa käyttöön alkusyksyllä, mikäli päätös tilojen vuokraamisesta tehdään 16.6.2015. Käyttäjän toivomia pieniä muutoksia tultaisiin tekemään syksyn kuluessa toiminnan ollessa jo käynnissä. Välituntipihan leikkivälinehankintoihin ja asennuksiin ei ole varauduttu vuoden 2015 budjetissa.

 

Vaihtoehto C:

Kiinteistöliikelaitos pitää Hepokullan ABC-talon sellaisessa toimintakunnossa, että sitä voidaan käyttää vuoteen 2019 asti. Laajojen selvitysten perusteella on rakennuksessa tehty runsaasti erilaisia selvityksiä ja korjaustoimenpiteitä. On lausuttu, että rakennuksessa ”saattaa olla sisäilmaongelma”, mutta tämän tyyppisiä lausuntoja voi antaa kaikista rakennuksista ympäri Suomea. Sivistystoimialalla ei ole mitään tarvetta luopua tilasta ennen vuotta 2019 eikä toimintaa voida sijoittaa ainakaan tällä hetkellä toimialan käyttämiin muihin tiloihin sisäisin järjestelyin. Sivistystoimiala on maksanut käyttövuokraa ko. tilasta vuosikaudet ja on aivan kohtuulista odottaa, että Kiinteistöliikelaitos pitää tilan turvallisessa ja käyttökelpoisessa kunnossa vuoteen 2019 asti.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää irtisanoa Pääskyvuoren koulun Luolavuoren käytössä olleet tilat 1.1.2016 lukien tarpeettomina. Tällöin kustannusvaikutus on noin 57.000 euroa vuodessa.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että asiassa edetään vaihtoehto C:n mukaan, jolloin Kiinteistöliikelaitoksen tulee pitää toimenpiteillään Hepokullan ABC rakennus toimintakuntoisena vuoteen 2019 asti.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää luopua Pääskyvuoren koulun Luolavuoren käytössä olleesta tilasta 1.1.2016 lukien.

 

Luolavuoren koulun paremman työergonomian toteuttamiseksi tulee tehdä riittävät irtaimistohankinnat.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkistetaan kokouksessa.

 

 

PäätösKasvatus- ja opetuslautakunta päätti luopua Pääskyvuoren koulun Luolavuoren käytössä olevasta tilasta 1.1.2016 lukien.

Muilta osin asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi lausunnon hankkimiseksi kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalta. Lausunnosta on käytävä ilmi, ovatko tilat siinä kunnossa, että ne mahdollistavat terveydelle turvallisen työskentelyn sekä oppilaille että henkilökunnalle, ja mikäli ne eivät ole, kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan on lausunnossa selvitettävä, mitä tiloille aiotaan tehdä tilanteen korjaamiseksi. Lausunto on annettava 31.8.2015 mennessä.

Päätös tehtiin Koivusalon tekemästä muutosehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

laupKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tpvKiinteistötoimiala
palJuselius Minna
palRinne Outi


Liitteet:

Kasopelk § 109
Liite 1:Luolavuoren koulun lausunto