Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta24511.10.201710

10233-2017 (46)

Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätös 2016

Tiivistelmä:

Päihdepalvelujen tilinpäätökseen on koottu Turun kaupungin ja keskeisten yh-teistyötahojen päihdepalveluja ja päihdetyötä koskevia tilasto- ja toimintatietoja vuodelta 2016. Raportissa mainittujen päihdepalveluiden kokonaiskustannukset olivat viime vuonna 11 272 726 euroa. Kustannukset ovat pystyneet samalla tasolla kuin vuonna 2015.

Sosterla § 245

Palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen ja ehkäisevän päihdetyön suunnittelija Niina Jalo 18.9.2017:

 

Turun hyvinvointitoimiala kokoaa vuosittain päihdepalvelujen tilinpäätöksen, joka kokoaa yhteen tiedot Turun päihdetilanteesta, päihteidenkäytön ennaltaehkäisystä ja päihdeongelmien hoidosta. Raporttiin on koottu sekä Turun hyvinvointitoimialan omat että ostopalveluina hankittujen päihdepalvelujen tiedot ja kustannukset. Lisäksi raportissa esitetään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin päihdepalvelujen toimintatiedot.

 

Turun päihdepalveluiden kustannukset pysyivät vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Myös asiakasmäärät pysyivät keskimäärin samoina. Päihdepalveluiden kustannuksista suurin on päihdehuollon asumispalveluihin käytettävä summa eli noin 4,5 miljoonaa euroa vuodessa. Toisena listalla ovat laitoskatkaisu- ja kuntoutumishoidot, joihin yhteensä käytettiin reilu 3 miljoonaa euroa. Avohoitopalveluiden osuus on noin 2 miljoonaa euroa. Muihin päihdepalveluihin kuten ehkäisevään päihdetyöhön, päiväkeskustoimintaan ja haittojen ehkäisyyn käytettiin noin puoli miljoonaa euroa vuonna 2016.

 

Alla on taulukkomuodossa esitetty Turun päihdepalvelujen kustannukset vuosina 2013–2016.

 

Turun päihdepalveluiden kustannuksia vuosina 2013–2016

 

 

2013

2014

2015

2016

Ehkäisevä päihdetyö*)

287 677

193 927

157 147

159 397

Nuorten selviämisasema**)

71 774

73 462

37 903

45 714

Lasten ja nuorten nuorisopoliklinikka

109 654

112 615

118 655

121 800

A-klinikka

911 800

809 952

834 200

899 320

Nuorisoasema

399 000

404 862

415 400

406 750

Katkaisuhoitoasema

1 032 000

1 173 000

1 352 769

1 283 452

Selviämisasema

66 600

179 170

170 090

134 048

Päihdepsykiatrian yksikkö

2 031 199

2 058 684

2 276 004

2 196 219

Kuntoutumishoidot

972 684

547 795

762 199

718 296

Päihdehuollon asumispalvelut

4 481 105

4 296 111

4 738 508

4 646 689

Sirkkalan päiväkeskus

210 180

195 012

192 397

200 289

Milli***)

73 303

76 244

128 232

130 941

Yhteensä

10 648 989

10 122 848

11 185 519

11 272 726

*) Sisältää ehkäisevän päihdetyön suunnittelijan ja terveysohjaajan palkkakulut, ehkäisevän päihdetyön hankkeet sekä ehkäisevän päihdetyön järjestöjen avustukset. Vuonna 2015 terveysohjaajan vakanssi oli suurimman osan vuotta täyttämättä.

**) Nuorten selviämisaseman kuluihin on sisällytetty Millin erikoissairaanhoitajan palkkakulut vuosina 2013 ja 2014.

***) Millin erikoissairaanhoitajan palkkakulut on sisällytetty Millin kustannuksiin vuosina 2015 ja 2016.

 

Päihdepalveluiden kustannusten hillitsemiseksi Turussa on tehty melko mittavia rakenteellisia muutoksia päihdehuollon asumispalveluihin. Yhä suurempi osuus päihdekuntoutujista pyritään asuttamaan itsenäiseen asumiseen erilaisten tukimuotojen avulla.

 

Turussa on pyritty kehittämään päihdepalveluita siten että ne vastaisivat paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uusia palveluita ovat moniammatilliset, tiimityönä annettavat palvelut kuten terveysasemien yhteydessä toimivat mielenterveys- ja päihdetiimit sekä lastensuojelun asiakasperheille kehitetty Lastu-tiimi. Lisäksi ryhmämuotoisia palveluita on tuotu perinteisen yksilötyön rinnalle.

 

Turun päihdetilanteessa näkyy jossain määrin huolta aiheuttavia piirteitä tulevien palvelutarpeiden, väestön terveyden ja hyvinvoinnin heikkenemisen sekä kasvavien kustannusten näkökulmasta. Isoimpia huolenaiheita ovat työikäisen väestön humalahakuinen, runsas alkoholinkäyttö sekä ikääntyneiden lisääntyvät päihdeongelmat. Liikaa alkoholia käyttää ATH-tutkimuksen mukaan jopa joka kolmas aikuinen turkulainen ja työikäisistä miehistä jopa 45 prosenttia. Valmisteilla oleva alkoholilain muutos saattaa lisätä alkoholinkäyttöä ja siitä aiheutuvia haittoja entisestään tulevina vuosina.

 

Alkoholi ja tupakointi aiheuttavat Suomessa selkeästi suuremmat terveyshaitat ja kustannukset kuin huumausaineiden käyttö, mutta enää ei huumeidenkäyttöä voida pitää marginaalisena ilmiönä. Viime vuosina myös nuorten ja nuorten aikuisten kannabiksen käyttö on lisääntynyt, samoin myönteinen tai salliva suhtautuminen kannabiksen käyttöön. ATH-tutkimuksen mukaan 12 % turkulaisista työikäisistä miehistä on käyttänyt kannabista viimeisen 12 kuukauden aikana. Kouluterveyskyselyn mukaan ammattioppilaitoksissa opiskelevista pojista jopa yli 20 % on kokeillut kannabista.

 

Marginaalisempi, mutta erityisen ikäviä seurauksia aiheuttava ilmiö on niin sanottujen muuntohuumeiden käytön lisääntyminen. Muuntohuumeet alfa-PvP ja Met-amfetamiini ovat syrjäyttämässä amfetamiinin käyttöä erityisesti pääkaupunkiseudulla mutta sama ilmiö näkyy myös Turussa. Markkinoille on tullut myös opiaattityyppisiä erittäin vahvoja ja vaarallisia muuntohuumeita. Uudet aineet yleistyvät paitsi voimakkaampien vaikutusten, myös halvemman hinnan vuoksi.

 

Liite 1                                  Päihdepalvelujen tilinpäätös 2016

 

Toimialajohtaja Riitta Liuksa:

 

Ehdotus        Sosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee tiedoksi Turun kaupungin päihdepalvelujen tilinpäätöksen vuodelta 2016.

Jakelu

tiedJalo Niina
tiedKuronen Sirpa


Liitteet:

Sosterla § 245
Liite 1:Päihdepalvelujen tilinpäätös 2016