Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Nuorisolautakunta 108 10.09.2009 3

10212-2009 (041)

Nuorisolautakunnan vuoden 2010 talousarvioehdotus ja vuosien 2010-2012 taloussuunnitelmaehdotus

Tiivistelmä: -

Nlk § 108

 

Kehittämissuunnittelija Virpi Sandvik:

 

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen 23.6.2009 päivätyllä kirjeellä on annettu ohjeet Turun kaupungin vuoden 2010 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2010–2012 taloussuunnitelmaehdotuksen valmistelua koskevat tekniset ohjeet. Lauta- ja johtokuntien tulee valmistella omat talousarvioesityksensä kaupunginhallitukselle 18.9. mennessä.

 

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.2.2009 § 55 valtuustoryhmien välisen sopimuksen valtuustokaudelle 2009 - 2012. Sopimuksen tarkoituksena on linjata valtuustokauden tärkeimmät tavoitteet, joihin valtuuston enemmistö sitoutuu. Sopimus toimii lähtökohtana valtuustokauden aikana laadittaville kaupungin toimintaa ohjaaville muille strategioille ja ohjelmille.

 

Valtuustoryhmien välinen sopimus haluttiin fokusoida entistä selvemmin tiettyihin kaupungin kehityksen kannalta keskeisiin tavoitteisiin. Näistä tavoitteista tärkein on talouden tasapainotus, jonka on perusedellytys nykyisen kaltaisen palvelujärjestelmän ylläpitämiselle samoin kuin kaikelle muulle tulevaisuuteen tähtäävälle kehitystyölle.

 

Kaikki valtuustoryhmät ovat allekirjoittaneet valtuustoryhmien välisen sopimuksen.

 

Valtuustokauden aikana laadittavat ohjelmat

 

Valtuustoryhmien välinen sopimus toimii lähtökohtana valtuustokauden aikana tehtäville toimintaa ohjaaville strategioille ja ohjelmille. Ryhmien välisen sopimuksen tavoitteet toimeenpannaan Turku-sopimuksella, joka koostuu kaupunginvaltuustossa hyväksyttävistä, valtuustokautta koskevista toimeenpano-ohjelmista.

Koko ohjelmakokonaisuuden ohjaavana näkemyksenä on ”Kestävästi kehittyvä – tasapainoinen Turku”.

Turku-sopimus jakautuu kolmeen strategiseen teemaan: vetovoimaisuus ja kilpailukyky, asukkaiden hyvinvointi sekä resurssien tasapainoinen ohjaus. Kaksi ensimmäistä teemaa kytkeytyy kaupungin palvelutuotantoon ja kolmas käsittelee palvelutuotannon resursointia ja ohjausta. Turku-sopimuksen lähtökohtana on kestävä kehitys, sen eri näkökulmilta tarkasteltuna.

 

Kukin teema jakautuu ohjelmiin seuraavasti:

 

Vetovoimaisuus ja kilpailukyky:

Asukkaiden hyvinvointi:

Resurssien tasapainoinen ohjaus:

- Osaamis- ja yrittäjyysohjelma

- Lasten- ja nuorten ohjelma

- Omistajapolitiikka

- Asunto- ja maankäyttöohjelma

- Työikäisen väestön ohjelma

- Palvelu- ja hallintopolitiikka

- Vetovoimaohjelma

- Senioriohjelma

- Talousohjelma

- Ympäristöohjelma

 

- Henkilöstöohjelma

 

 

- Tilaohjelma

 

Hallintokunnat eivät enää jatkossa laadi omia kaupunginvaltuustossa hyväksyttäviä strategioita tai erillisohjelmia, vaan strateginen ohjaus tapahtuu edellä kuvatulla tavalla.

 

Talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen laadinta

 

Talousarvion ja taloussuunnitelma laatimiseksi on annettu hallintokuntakohtaiset ohjeluvut. Ohjeluvuissa on huomioitu tämän vuoden lisätalousarvion yhteydessä vahvistettu taloussuunnitelmaluku vuodelle 2010.

 

Hallintokunnat voivat käyttää tasapainotettua tuloskortistoa edelleen omien talousarvioidensa valmistelussa mikäli katsovat sen edelleen hyödylliseksi. Kaupunginhallitukselle tehtävissä talousarvioehdotuksissa ei tavoitteita tarvitse enää esittää erikseen eri tuloskorteille. Tavoitteet esitetään kootusti yhdessä kohdassa: Ryhmien välisestä sopimuksesta tai laadituista ohjelmista johdetut hallintokunnan toiminnalliset tavoitteet taloussuunnittelukaudelle.

 

Hallintokuntien tulee tarkistaa omat toiminta-ajatuksensa, visionsa, valtuustoon nähden sitoviksi esitettävät tavoitteet ja niiden toteutumista kuvaavat mittarit ja arvot ryhmien väliseen sopimukseen pohjautuen.

 

Nuorisolautakunnan ohjeluvut vuosille 2010–2012

 

(1.000 euroa)

 

 

Oikaistu TP 2006

Oikaistu TP 2007

Oikaistu TP 2008

TA 2009 (sis. TAM 30.3. ja jatkot.)

Vuosi 2010

Vuosi 2011

Vuosi 2012

T

1.402

1.472

1.270

1.310

 

 

 

M

8.655

8.291

9.578

10.089

 

 

 

N

-7.252

-6.819

-8.308

-8.780

-8.581

-8.578

-8.560

Kasvu-%:t

4,7

-6,0

21,8

5,7

-2,3

0,0

-0,2

 

Määrärahojen tarpeen arvioinnissa huomioonotettuja asioita

 

Hintatason muutoksen oletetaan vuonna 2010 olevan 1,1 % Kuntatalous 2/2009). Taloussuunnitelmavuosille 2011–2012 on arvioitu hintatason muutokseksi 2,0 % vuodessa.

 

Tulosopimukset ovat tällä hetkellä voimassa Tehyn osalta 1.12.2007–31.12.2011 ja muiden kuntasektorin järjestöjen osalta 1.10.2007–31.1.2010. Keväisessä peruspalveluohjelmassa arvioidaan kuntasektorin ansiotason muutoksen olevan vuonna 2010 keskimäärin 2,2 %. Vuosille 2011–2012 ennustetaan 3,2 %.

 

Eläkemenoperusteisten maksujen arvioinnissa käytetään vuoden 2009 ennakkomaksua korotettuna kertoimella 1,05 (nuorisotoimen ennakkomaksu on 158.761,19 € vuonna 2009). Varhaiseläkemenoperusteisten maksujen arvioinnissa voidaan käyttää vuoden 2009 ennakkomaksun määrää korotettuna kertoimella 1,04 (nuorisotoimen ennakkomaksu v.2009 on 13.646,31 €).

 

Lomapalkkavelkaan on varauduttu annetun arvion perusteella, joka on nuorisotoimen osalta 10.200,00 €.

 

Henkilöstösuunnittelu

 

Valtuustoryhmien välisen sopimuksen mukaan kaupungin teettämien henkilötyövuosien on vähennyttävä tasapainotustoimenpiteiden ja muun tuottavuuden kasvun seurauksena sekä eläköitymisen kautta vähintään 200 htv/vuosi. Lisäksi vuoden 2009 talousarviossa todetaan, että hallinnon tuottavuutta kasvatetaan vähentämällä hallintojen henkilötyövuosina mitattua työvoiman määrää vähintään yhtä paljon kuin henkilöstöä siirtyy eläkkeelle.

 

Vuoden 2010 tavoitteeksi tulee asettaa työvoiman käytön aleneminen n. 1,5 %:lla. Henkilöstömenojen kasvua tulee hidastaa kaikissa virastoissa ja laitoksissa.

 

Talousarviolomakkeessa esitetään hallintokunnan ehdotus taloussuunnitelmakauden työvoiman tavoitetasoksi.

 

Kaupungin sisäinen rekrytointi on aina ensisijainen vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön palkkaamistapa. Ulkoista rekrytointia käytetään, kun laki kunnallisesta viranhaltijasta sitä edellyttää, tai kun ulkoiselle asiakkaalle tuotettava palvelu sitä edellyttää eikä työvoiman tarvetta pystytä hoitamaan sisäisesti.

 

Hallintokunnassa on vahvistettava konkreettinen suunnitelma ja periaatteet sijaisten käytöstä.

 

Nuorisotoimi ei esitä uusien vuodelle 2010 vakanssin perustamisia tai kustannusvaikutuksia aiheuttavia vakanssin muutoksia. Määräaikaista ylimääräistä henkilöstöä yli 6 kk kestävään työsuhteeseen palkataan aamu- ja iltapäivätoimintaan. Myöskään uusia oppisopimuksia osaamisen, sisäisen liikkuvuuden, työkierron ja uudelleensijoitustoiminnan perusteella ei ole suunniteltu vuodelle 2010.

 

Tietohallinto- ja puhelinkustannukset

 

Perus-it menot on poistettu toimielinten ohjeluvuista 2010, eikä toimielinten tule budjetoida itse näitä määrärahoja omiin talousarvioehdotuksiinsa. Tarvittaessa veloitetaan tasauserä vuoden 2010 lopulla.

Nuorisotoimelta poistettu määräraha on 147.000 €.

 

Puhelinmenot on budjetoitu sisäisenä menomäärärahana.

 

Käyttöomaisuus

 

Leasingrahoitus koskee kaikkea normaalia käyttöomaisuutta pääomien käytön tehostamiseksi sekä pääomakustannusten oikean kohdentamisen vuoksi.

 

Erillisiä investointimäärärahoja ei siten pääsääntöisesti myönnetä normaalin käyttöomaisuuden rahoittamiseksi. Poikkeukselliset investointihankkeet sekä valtionapuun oikeuttavat hankinnat tulee käydä hankekohtaisesti läpi talouden vastuualueen kanssa. Neuvottelut on käyty.

 

Sisäiset vuokrat

 

Sisäisten vuokrien korotus on sidottu muiden elementtien kuin koron osalta kiinteistönylläpidon kustannusindeksiin. Sisäisten vuokrien määrärahat on varattu tilalaitokselta saatujen tietojen mukaisina (korotus 3 %). Lisäksi on budjetoitu Fendarin kokoustilan vuokra, joka ei ole sisältynyt aikaisempien vuosien vuokriin (6.223 €).

 

Kulttuuripääkaupunkihanke

 

Hallintokunnan oma panostus kulttuuripääkaupunkihankkeeseen tulee merkitä selvästi näkyviin talousarviota laadittaessa. Kohdennettuja määrärahoja on mahdoton varata nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Nuorisotoimi tulee pitämään Kulttuuripääkaupunki-teeman esillä toiminnoissaan ja palveluissaan. Erillinen tili on hankkeiden alla.

 

Kestävä kehitys talousarvion laadinnassa

 

Vuoden 2010 talousarvion yhteydessä käsitellään kolmea yleisempää kestävän kehityksen teemaa, mitkä sisältyvät myös valmisteilla olevaan Turun kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelmaan. Teemat ovat ilmastonmuutos, Itämeren tila sekä kaupungin yhteiskuntavastuu.

 

Hallintokunnat määrittävät vuoden 2010 talousarvion yhteydessä ne tavoitteet ja toimenpiteet, joilla ne omalta osaltaan pyrkivät toimeenpanemaan teknisissä ohjeissa laajemmin mainittuja kestävän kehityksen tavoitteita ja arvoja. Nuorisoasiainkeskus voi toimintansa sisällön huomioon ottaen vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja kaupungin yhteiskuntavastuuseen liittyviin teemoihin.

 

Talousarvion mahdollistamat palvelut ja haasteet

 

Valtion budjetissa on entistä enemmän varoja tulevina vuosina nuorten ongelmiin, jotta edellisen taantuman virheet eivät toistuisi; 1990-luvun laman aikana nuoret olivat suurimmat häviäjät. Panostus nuorisotyöhön näkyy mm. siinä, että etsivän työparitoiminnan määrärahoja korotetaan 2,15 milj. eurolla, työpajat saavat lisää varoja ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut sekä verkkomediat saavat kolmanneksen enemmän varoja valtion vuoden 2010 budjetissa.

 

Turun nuorisotoimi on haasteellisen tehtävän edessä talousarvion ohjeluvun toteuttamisessa, jonka puitteissa leikkauksia joudutaan tekemään kaikilla tulosalueilla.

 

Resurssitoiminnan tulosalueella vähennykset tehdään materiaali-, henkilöstökoulutus- sekä edustus- ja suhdetoiminnan määrärahoista, eli määrärahoista, jotka eivät kohdistu tulosalueen vastuulla oleviin nuorten palveluihin (Fendari, Ohjaamo, leirialueet). Siten on varmistettu ja vahvistettu myös nuorten osallistumisen ja kuulemisen sekä avustustoiminnan resursointi.

 

Aluetoiminnan tulosalueen määrärahojen vähennykset vaikuttavat myös ulkoisiin asiakaspalveluihin. Toimintaa voidaan järjestää neljänä päivänä viikossa (lisäksi yksi ns. toimistopäivä). Nuorisotalot voidaan pitää auki 13 sunnuntaina (vrt. 16:na vuonna 2009), koska ylimääräisiä, määräaikaisia työntekijöitä ei voida palkata, vaan toiminta toteutetaan kokonaisuudessaan vakinaisen henkilökunnan voimin. Talojen toimintarahat ovat pienemmät kuin vuonna 2009. Myös henkilöstökoulutus- ja matkustusmäärärahat on viety minimiin. Nuorisolautakunta hyväksyi 24.4.2008 § 63 Hirvensalon nuorisotalon järjestötaloksi ja käynnistää siihen liittyvän kilpailutuksen. Tähän ei ole vuoden 2010 talousarvion puitteissa mahdollisuutta.

 

Myös projektitoiminnan tulosalueella budjetin asettamat raamit heijastuvat suoraan tuotettaviin palveluihin. Määrärahavähennyksiä on tehty vuoteen 2009 verrattuna niin Skeittihallin, Nuori Kulttuuri-tapahtuman, Seikkailupuiston, nuorten taide- ja toimintatalo Vimman kuin Auran Panimonkin toimintarahoista. Menomäärärahoja on karsittu tasaisesti myös muilta tileiltä. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan on budjetoitu 90.000 € enemmän kuin v.2009; palveluntuottajille maksettavat avustukset nousivat 1.8.2008 alkaen 30 € /lapsi /kk nuorisolautakunnan päätöksellä 18.6.2008 § 86. Korotuksesta aiheutuvat menot on jouduttu kattamaan täysimääräisesti nuorisotoimen budjetista.

 

Koska toiminnan laajuutta joudutaan karsimaan, tulevat myös saavutettavissa olevat tulot laskemaan.

 

Liite 1                                 Talousarvio ja -suunnitelmaehdotus 2010–2012

Liite 2                                 Määrärahat ja tuloerät

Liite 3                                 Käyttöomaisuuden hankintaesitykset

Liite 4                                 Henkilöstösuunnitelmalomake

Liite 5                                 Suunnitelma ja periaatteet sijaisten käytöstä

Liite 6                                 Kestävän kehityksen suunnitelma vuodelle 2010

 

Oheismateriaali 1              Tilikartta vuodelta 2009

Oheismateriaali 2              Tilikartta vuodelle 2010

 

                     Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

 

Ehdotus       Nuorisolautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle liitteiden mukaiset vuosien 2010 – 2012 talousarvio ja -suunnitelmaehdotukset, käyttöomaisuuden hankintaesitykset, henkilöstösuunnitelmaehdotuksen, suunnitelman ja periaatteet sijaisten käytöstä sekä kestävän kehityksen suunnitelman vuodelle 2010.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus


Liitteet:

Nlk § 108
Liite 1:Talousarvio ja -suunnitelmaehdotus 2010-2012
Liite 2:Määrärahat ja tuloerät
Liite 3:Käyttöomaisuuden hankinta
Liite 4:Henkilöstösuunnitelma
Liite 5:Suunnitelma ja periaatteet sijaisten käytöstä
Liite 6:Kestävän kehityksen toteuttaminen nuorisotoimessa vuonna 2010