Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta11110.12.201912

14142-2019 (02 05 01)

Liikuntapalvelujen myöntämien avustusten periaatteet vuodelle 2020

Tiivistelmä: -

Liiklk § 111

Liikuntapalvelupäällikkö Marie Rautio-Sipilä/ liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi:

Yleistä

Turun kaupungin avustukset ovat liikuntaolosuhteiden lisäksi olennaisin ja merkittävä tapa, jolla liikuntatoimi tukee turkulaisia urheilu- ja liikuntaseuroja sekä liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä. Vuosittain suorina liikunta-avustuksina jaetaan noin 1,4 miljoonaa euroa. Seuroille ja yhdistyksille tuki on tärkeä osa toiminnan rahoitusta.

Avustusten myöntämistä tukeva ohjeisto on kolmitasoinen. Siihen sisältyvät 4.4.2016 § 143 kaupunginhallituksen hyväksymä kaupunkitasoinen yleisohjeistus, toimialakohtaiset lautakuntien vahvistamat jakoperusteet sekä näitä täydentävät käytännön toimintatapaohjeet, esimerkiksi liikuntapalveluiden seuroille ja yhdistykselle tilattavissa oleva sähköinen seuratiedote.

Liikuntalautakunta hyväksyy avustusten periaatteet vuosittain.

Tavoitteena on, että avustusten periaatteet noudattavat lautakunnan kauden strategisia painopisteitä ja vuoden 2020 avustusmäärärahat päätetään, kun talousarvio on vahvistettu.

Liikunta-avustukset koostuvat neljästä (4) osa-alueesta. Ensimmäinen on urheiluseurojen ja muiden liikuntaa järjestävien yhdistysten perustoiminnan  sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukeminen.

Toinen osa-alue on liikuntaolosuhteiden tukeminen sekä liikuntapaikkojen käytön että pienimuotoisen liikuntapaikkarakentamisen tukemisen kautta. Kolmas osa-alue on osaamisen ja seuratoiminnan laadukkuuden tukeminen. Neljännen osa-alueen muodostavat kohdennetut erityisavustukset. Painopiste on toiminnan ja olosuhteiden tukemisella. Muut avustusmuodot täydentävät liikuntatoimen strategian mukaisesti kokonaisuuden.

Avustusperiaatteiden valmistelussa on huomioitu kaupunkitasoinen ajankohtainen päätöksenteko.

Avustusperiaatteiden muutokset ja muutosten perustelut

Kaupungin avustustoiminnan yhtenäistämisen johdosta esitetään muutamia muutoksia liikuntapalvelujen avustusperiaatteisiin.

Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustusta on laajennettu sisältämään myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan vuosiavustuksen. Edellä mainittu avustus on aiemmin ollut erityisavustuksena. Nyt avustusmuotoon esitetään yhteistyösopimusperusteista ja toimintasuunnitelmaan perustuvaa toimintamallia.

Aiemmin käytössä ollut Erityisavustukset -nimike muutetaan muotoon Kohdennetut erityisavustukset, joka on käytössä muillakin kaupungin toimialoilla. Avustusperiaatteisiin on näiltä osin lisätty kirjaus määräaikaisuudesta väliaikaista avustusjärjestelyä osoittamaan.

Lisäksi liikuntapalvelut esittää avustusperiaatteisiin sisällytettäväksi Hirvensalon laskettelukeskuksen kehittämisen kohdennettuna erityisavustuksena.

Liite 1Avustusperiaatteet

Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari:

EhdotusLiikuntalautakunta päättää hyväksyä avustusten periaatteet edellä esitetyn ja liitteen 1 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLinnovaara Timo
tpvNummi Oskari
tpvRautio-Sipilä Marie
tiedSotnik Kristiina


Liitteet:

Liiklk § 111
Liite 1:Liite