LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSPERIAATTEET

 

1 Yleisesti

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 4.4.2016 § 143 avustuksia koskevat yleisohjeet. Ohjeiden mukaan

Turun kaupungin toimialat varaavat talousarvioon vuosittain määrärahat käytettäväksi turkulaisen kansalaistoiminnan tukemiseen. Valtuusto hyväksyy hallintokunnan talousarvion, johon voi sisältyä avustusmäärärahoja. Pääsääntöisesti avustusmäärärahoja varataan rekisteröityjen yhdistysten, säätiöiden ja yhteisöjen avustamiseen ja poikkeuksellisesti yksityishenkilöiden avustamiseen taide- tai tiedeapurahan muodossa tai tunnustuspalkintona.

 

Yleisohjeessa annetaan ohjeet kaupungin avustusten myöntämisperiaatteista ja -edellytyksistä, hakemisesta, käsittelystä ja päätöksenteosta, maksatuksesta sekä valvonnasta.

 

.1Avustusmuodot

 

Liikunta-avustukset koostuvat neljästä osa-alueesta. Ensimmäinen on urheiluseurojen ja liikuntaa järjestävien yhdistysten perustoiminnan sekä tutkimus- ja kehittämistyön tukeminen. Toinen osa-alue on liikuntaolosuhteiden tukeminen sekä liikuntapaikkojen käytön että pienimuotoisen liikuntapaikkarakentamisen tukemisen kautta. Kolmas osa-alue on osaamisen ja seuratoiminnan laadukkuuden tukeminen. Neljännen osa-alueen muodostavat kohdennetut erityisavustukset.

 

Pääpainopiste on toiminnan ja olosuhteiden tukemisella. Muut avustusmuodot täydentävät liikuntatoimen strategian mukaisesti kokonaisuuden.

 

Avustukset jakaantuvat toiminta-avustuksiin ja kohdeavustuksiin. Vuosiavustus myönnetään yhdistyksen perustoiminnan määrän perusteella. Kohdeavustukset sen sijaan myönnetään syntyneitä kuluja vastaan.

 

Perustoiminnan avustaminen

Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustus

Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus

Kansanterveys-, vammais-, eläkeläis- ja maahanmuuttajayhdistykset: toiminta-avustus

Tutkimus- ja kehittämistyö

Vammaisavustaja-avustus

Tapahtuma-avustus

Olosuhteet

Avustus harjoitustilavuokrien korvaamiseen

Avustus liikuntapaikan rakentamiseen

Suunnistuskartta-avustus

Osaaminen

Koulutusavustus

Nuoren urheilijan stipendi

Kohdennetut erityisavustukset

Määräaikainen avustus v. 2020-2021 Alueuimahalli

Määräaikainen avustus v. 2020-2022 tilakustannusten tukemiseen (Kv 20.5.2019 § 69)

Hirvensalon laskettelurinteen kehittäminen (Kh 18.6.2018 § 254)

 

 

Liikunta-avustuksia jaetaan pääsääntöisesti sekä liikunta- ja urheiluseuroille että liikuntaa järjestäville yhdistyksille.

Kaikkien hakijoiden tulee olla rekisteröityneitä yhdistyksiä, joiden kotikunta on Turku (poikkeus: nuoren urheilijan stipendi ja alueuimahalli). Valtaosa avustuksista kohdistuu liikunta- ja urheiluseuroille.

Liikunta- ja urheiluseura on yhdistys, jonka säännöissä toiminnan päätarkoitukseksi on määritelty liikunta ja urheilu. Kansanterveys-, vammais-, eläkeläis- ja maahanmuuttajayhdistyksissä liikunta ja urheilu ovat yksi osa yhdistyksen toimintaa.

 

 

 

 

Liikunta- ja urheiluseurat

Kansanterveys- ja vammais-yhdistykset

Eläkeläis-yhdistykset

Maahanmuut-tajayhdistykset

Muut tahot

Perustoiminnan avustaminen

 

 

 

 

 

Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustus

x

 

 

 

 

Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus

 

 

 

 

 

Kansanterveys-, vammais-, eläkeläis- ja maahanmuuttajayhdistykset: toiminta-avustus

 

x

x

x

 

Vammaisavustaja-avustus

Tutkimus- ja kehittämistyö

x

x

x

x

 

 

x

Tapahtuma-avustus

x

x

x

x

 

 

 

 

 

 

 

Olosuhteet

 

 

 

 

 

Avustus harjoitustilavuokrien korvaamiseen

x

x

x

x

 

Avustus liikuntapaikan rakentamiseen

x

 

 

 

 

Suunnistuskartta-avustus

x

 

 

 

 

Osaaminen

 

 

 

 

 

Koulutusavustus

x

x

x

x

 

Nuoren urheilijan stipendi

x

x

 

x

 

Kohdennetut erityisavustukset

 

 

 

 

 

Määräaikainen avustus v. 2020-2021 Alueuimahalli

 

 

 

 

x

Määräaikainen avustus v. 2020-2022 tilakustannusten tukemiseen (Kv 20.5.2019 § 69)

x

 

 

 

 

Hirvensalon laskettelurinteen kehittäminen (Kh 18.6.2018 § 254)

x

 

 

 

 

 

 

.2Yleiset säädökset

 

Näissä periaatteissa esitellyt avustukset ja niiden hakuajat koskevat yhtä Turun kaupungin

talousarviokautta kerrallaan. Avustuksia voi näin ollen hakea ainoastaan ko. vuoden toimintaan.

Avustusta voi saada samaan tarkoitukseen vain kertaalleen.

Jos hakija rikkoo ohjeistusta tai ilmoittaa tarkoituksellisesti tietojaan virheellisesti, peritään myönnetty tai jo käyttöönotettu avustus kokonaisuudessaan takaisin.

Avustamisessa noudatetaan kaupunginhallituksen yleisiä avustusohjeita. (Yleiset avustusohjeet: Kh 4.4.2016 § 143)

Avustus maksetaan, kun sen edellytyksenä olevat liitteet on toimitettu liikuntapalveluille ja kun avustus on saanut lainvoimaisuuden. Liitteet on toimitettava viimeistään kuuden (6) kuukauden kuluessa päätöspäivästä tai avustettavan tapahtuman toteutumisesta.

Liikuntalautakunta voi määrätä avustuksen palautettavaksi, mikäli avustuskaudella yhdistyksessä rikotaan Suomen Olympiakomitean eettisiä ohjeita (Urheiluyhteisön reilun pelin ihanteet ja tavoitteet) tai Suomen Olympiakomitean antidopingohjelmaa.

Lasten ja nuorten (alle 20 v.) liikuntaan liittyvien avustusten myöntämisen/maksamisen edellytyksenä on seuran/yhdistyksen sitoutuminen tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn. Sitoutumisehto koskee suoraan seuraavia avustusmuotoja: urheiluseurojen ja muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus, vammaisavustaja-avustus, tapahtuma-avustus, harjoitustilavuokra-avustus, uuden liikuntapaikan rakentamisavustus, koulutusavustus ja nuorten stipendit. Välillisesti em. ehto liittyy suunnistuskartta-avustukseen sekä kohdennettuihin erityisavustuksiin.

Liikuntalautakunta sitoutuu ehdottoman puhtaaseen urheiluun. Seuralla on antidopingtyössä yleinen valvontavelvollisuus ja tiedottamisvelvollisuus. Mikäli turkulaisen liikunta- ja urheiluseuran tai yhdistyksen urheilijat rikkovat voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä (ks. esim. www.suek.fi, Suomen urheilun eettinen keskus / Suomen Antidopingtoimikunta ADT), voi liikuntalautakunta määrätä avustuksen palautettavaksi. Dopingrikkomuksesta sanktio määrätään suhteessa yleisseuran jaoston tai erityisseuran toiminta-avustukseen. Taloudellinen sanktio pidätetään seuraavan vuoden avustuksista tai käynnistetään takaisinperintämenettely. Sanktio päätetään tapauskohtaisesti; seuran vahva sitoutuminen antidopingtyöhön ja tehdyt ennaltaehkäisevät toimet vaikuttavat lieventävästi.

 

Sanktioasteikko:

 

 

 

Selite ADT:n säännöstöissä

Seuran erityinen rikkomus

Sanktio

I. Lievä doping-rikkomus

Erikseen määritellyistä aineista määrättävä seuraamus erityisissä olosuhteissa. Urheilijalle annetaan varoitus.

Ei (huomattavaa) tuottamusta
eikä laiminlyöntiä,
huomattava myötävaikutus
dopingrikkomuksen
selvittämisessä.
Urheilijalle annetaan lyhennetty
toimintakielto.

 

Huomautus tai enintään 25% toiminta-avustuksesta.

II. Normaali dopingrikkomus

Kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttö. Urheilijalle annetaan kahden vuoden toimintakielto.

 

Enintään 50 % toiminta-avustuksesta.

III. Törkeä doping-rikkomus

Toistuva dopingrikkomus tai muita raskauttavia seikkoja. Urheilijalle määrätään kovennettu sanktio tai elinikäinen kilpailukielto.

Esim. seuran myötämielinen suhtautuminen kiellettyjen aineiden käyttöön tai seuran sisäinen dopingin käyttöä tukeva ohjelma.

Enintään 100 % toiminta-avustuksesta ja asian huomioiminen vuorojaossa.

 

 

1Perustoiminnan avustaminen

 

1.3Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustus

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan seurojen harraste-, valmennus- ja kilpailutoimintaa. Alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten toimintaan kohdistetaan noin 70 % määrärahasta. Aikuisten (20-vuotiaat ja vanhemmat) toimintaan kohdistetaan noin 30 % avustusmäärärahasta.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset yhdistykset, joiden toiminnan päätarkoitus on yhdistyksen sääntöjen mukaan liikuntatoiminnan harjoittaminen.

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus edellyttää säännöllistä liikuntaa vähintään kerran (1) viikossa ainakin kolmen (3) kuukauden ajan edellisellä toimintakaudella, mikäli kaupungin ylläpitämistä liikuntapaikkaolosuhteista ei muuta johdu.

Liikunnaksi lasketaan valmennettu kilpailuun tähtäävä urheilu- sekä harraste- ja kuntoliikunta.

Ilmoitetut osallistujamäärät tulee todentaa nimiluetteloista.

Avustus lasketaan edellisen kalenterivuoden (esim. vuoden 2020 avustus lasketaan vuoden 2019) toimintatietojen pohjalta. Hakemuksessa ilmoitetaan vain jäsenistön liikunta.

Avustus määräytyy seuran tuottamien lukuarvojen mukaan. Lukuarvot perustuvat lasten, nuorten ja aikuisten liikuntatoiminnan määrään. Liikuntasuoritteella on eri ikäryhmissä eri painokerroin. Ikäryhmän lukuarvo saadaan kertomalla keskenään:

okuukausien määrä (3-12 kk), jolloin ikäryhmälle on järjestetty toimintaa

oosallistujien keskiarvollinen lukumäärä

opainokerroin

Hakemus tulee täyttää sähköisesti. Mikäli seuralla ei ole omaa mahdollisuutta sähköiseen asiointiin, liikuntapalvelukeskuksessa on käytössä asiakaskone ja samalla saa myös tukea täyttämiseen. Asiakaskoneita on myös mm. pääkirjastossa ja Turku-Pisteessä.

Kilpailu-, turnaus- tai leiripäivät lasketaan mukaan ryhmän keskimääräiseen viikkoharjoitusmäärään. Liikuntapalvelujen ylläpitämiä tai kustantamia ryhmiä – kuten Kunnon äijät, Mihi, tai vastaavia tuotteita – ei ilmoiteta. Myöskään Liikkuvan koulun Liike-kerhoja, Mihi meidän koulussa-ryhmiä tai Harrasteaikaikkunan harrasteryhmiä ei viikkoharjoitusmääriin tule ilmoittaa.

Avustuksessa ei huomioida yksittäisiä tapahtumia tai alle kolmen kuukauden toimintajaksoa.

Anojaseuralla tulee olla omaa juniori- ja/tai aikuistoimintaa. Ostopalveluluontoinen toiminta toisen seuran rekisteröimiin urheilijoihin ei riitä avustusperusteeksi.

 

 

TAULUKKO 1 Liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustuksen painokertoimet

 

Ikäryhmä

Painokerroin

Lapset (12v. ja nuoremmat)

2

Nuoret (13-19v.)

4

Aikuiset (20v. ja vanhemmat)

1

 

 

Toiminta-avustus pitää sisällään myös starttiavustuksen. Starttiavustusta myönnetään liikunta- ja urheiluseuroille, joihin ei voida soveltaa yleisiä toiminta-avustuksen laskentaperiaatteita. Tämä tarkoittaa esim. seuroja, jotka ovat aloittaneet toimintansa samana kalenterivuonna, kuin hakevat toiminta-avustusta tai kesken edellisen kalenterivuoden. Starttiavustusta myönnetään liikuntalautakunnan harkinnan perusteella 200 €/yhdistys. Starttiavustus anotaan samalla lomakkeella ja samaan hakupäivämäärään mennessä kuin toiminta-avustuskin. Turkulainen yhdistys voi saada starttiavustusta, mikäli se on rekisteröity yhdistykseksi Patentti- ja rekisterihallituksen kautta. Starttiavustuksen voi saada vain kerran.

 

Erityisehdot:

Sanktiojärjestelmä: Liikuntalautakunta valvoo toiminta-avustusohjeiden noudattamista. Mikäli yhdistys rikkoo ohjeistusta tai ilmoittaa tarkoituksellisesti tietojaan virheellisesti, on kaupungin myöntämä ja jo mahdollisesti jo käyttöönotettu avustus maksettava lyhentämättömänä takaisin. Liikuntapalvelut tarkastaa ilmoitettujen tietojen oikeellisuuden arpomalla vuosittain kuusi (6) seuraa lähempään tarkasteluun.

 

Ennakkonostokäytäntö: Seura voi nostaa osan avustuksesta ennakkoon ennen varsinaista jakopäätöstä. Ennakkonostokäytäntöä voivat käyttää ne liikunta- ja urheiluseurat, joille liikuntalautakunta on edeltävänä kalenterivuotena myöntänyt toiminta-avustusta vähintään 3 000 € ja ovat anojina myös ko. kalenterivuotena. Ennakkona voidaan maksaa 50 % yhdistyksen edellisen kalenterivuoden toiminta-avustussummasta takaisinmaksusitoumusta vastaan. Mikäli ennakkona maksettu avustussumma on suurempi kuin lopullinen toiminta-avustus, kaupunki perii liikaa myönnetyn osuuden takaisin. Ennakkonostokäytäntö alkaa 1.3. ja päättyy, kun liikuntalautakunta on tehnyt asiasta lopullisen jakopäätöksen.

 

Hakuaika:

Avustusta tulee hakea viimeistään helmikuun viimeisenä päivänä. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

2.2 Muun yhdistystoiminnan toiminta-avustus

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan yhdistysten järjestämää kansanterveystyön, vammaisten, pitkäaikaissairaiden, eläkeläisten, maahanmuuttajien säännöllistä liikuntaa tai liikuntaa ja terveyttä edistävää tutkimus- ja kehittämistoimintaa, joka tukee kaupungin strategisia tavoitteita. Lisäksi avustusmuodolla pyritään kannustamaan yhdistysten väliseen yhteistyöhön yhteisten liikuntaryhmien muodossa.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset kansanterveystyön-, vammaisten, eläkeläisten tai maahanmuuttajien säännöllistä liikuntaa järjestävät yhdistykset sekä tahot, jotka tekevät liikuntaa ja terveyttä edistävää tutkimus- ja kehittämistoimintaa, joilla on kaupungin strategiaa tukevia tavoitteita. Yhdistyksen toiminta on alkanut avustuksen myöntöä edeltävänä kalenterivuotena ja kotipaikka on Turku.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Toiminta-avustuksessa ja vammaisavustaja-avustuksessa avustus määräytyy avustuksen myöntöä edeltävän kalenterivuoden säännöllisen liikuntatoiminnan perusteella. Avustuksessa huomioidaan vain jäsenistön liikuntasuoritteet.

 

Avustus edellyttää säännöllistä liikuntatoimintaa vähintään kerran (1) viikossa vähintään kolmen (3) kuukauden ajan.

Liikunnaksi lasketaan harraste- ja kilpaurheiluun tähtäävä harjoitustoiminta.

Nk. yksittäistapahtumat, kuten esimerkiksi kilpailut, teema- tai tapahtumapäivät, retket tai esiintymiset taikka kuntokorttitoiminta tai omaehtoinen liikunta eivät kuulu toiminta-avustuksen laskennan piiriin.

Liikuntasuoritteiden lukuarvo saadaan kertomalla keskenään harjoituskertojen määrä osallistujien keskiarvolla.

Kahden tai useamman yhdistyksen järjestäessä yhteistyössä yhteisiä liikuntaryhmiä, saa ko. toimintaryhmä kertoimen kaksi (2), muulloin kerroin on yksi (1). Jokainen yhdistys ilmoittaa kuitenkin vain omat osallistujansa.

Eri-ikäisten liikunta on keskenään samanarvoista.

 

Liikuntaa ja terveyttä edistävään tutkimustoimintaan sekä kehittämistyöhön kohdistuvissa hakemuksissa avustettavan toiminnan tavoitteet määritellään yhteistyösopimuksessa liikuntapalveluiden ja hakijan välillä. Lisäksi laaditaan toimintasuunnitelma yhteistyösopimukseen perustuen. Yhteistyösopimus voidaan tehdä pitkäjänteiseksi esim. kolmen (3) vuoden mittaiseksi, jolloin ehdollinen sopimus kattaa vuodet 2020-2022. Avustusta haetaan vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Myönnettävä avustus perustuu liikuntalautakunnan harkintaan pohjautuen avustusperiaatteisiin.

 

Erityisehdot:

Toiminta-avustuksessa ei ilmoiteta liikuntapalveluiden järjestämien tai kustantamien liikuntaryhmien toimintaa tai tapahtumia, jotka on avustettu tai maksettu jo kertaalleen. Liikuntalautakunta valvoo annettujen avustusohjeiden noudattamista. Mikäli yhdistys rikkoo ohjeistusta tai tarkoituksellisesti ilmoittaa tietojaan virheellisesti, on kaupungin myöntämä ja jo mahdollisesti jo käyttöön otettu avustus maksettava lyhentämättömänä takaisin. Yhdistysten avustushakemuksissa, kun ilmoitetaan lasten ja nuorten liikuntatoimintaa noudatetaan kohdassa 1.2. Yleiset säädökset mainittua yhdistyksen sitoutumista tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn.

 

Hakuaika:

Avustusta tulee hakea viimeistään helmikuun viimeisenä päivänä. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

2.3 Vammaisavustaja-avustus

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella rohkaistaan seuroja ja yhdistyksiä järjestämään uutta, ohjattua liikuntaa ja/tai ottamaan mukaan jo olemassa olevaan toimintaansa erityistä tukea tarvitsevia lapsia, nuoria ja aikuisia.

Erityistä tukea tarvitsevien liikuntaryhmät on tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka eivät voi vamman, sairauden tai toimintakyvyn heikentymisen vuoksi osallistua ilman vammaisavustajaa yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista sekä erityisosaamista. Erityistä tukea tarvitsevia ovat pitkäaikaissairaat, kuten liikunta-, kehitys- ja cp-vammaiset, lihastautia, ADHD:a, autismia ja dysfasiaa sairastavat.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset liikunta- ja urheiluseurat sekä liikuntaa järjestävät yhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus määräytyy avustusluokan mukaan. Kullekin avustusluokalle on määritelty euromääräinen maksimi tukisumma. Tuen suuruus ei riipu ryhmän koosta ja harjoituskertojen määrästä, mutta jokaisen ryhmän on täytettävä ryhmälle asetetut vähimmäisvaatimukset. Avustusta jaetaan koko vuoden toimintoihin loppuvuodesta.

Avustusta haetaan kuluvan kalenterivuoden toteutuman perusteella. Vuoteen sisältyy kaksi (2) kautta: kevät- ja syyskausi.

Ryhmälle asetetaan seuraavat vähimmäisvaatimukset:

I. Avustettavan toiminnan tulee kestää vähintään kolme (3) kuukautta ja sen tulee olla säännöllistä (vähintään 1 harjoituskerta/ viikko).

II. Ryhmässä tulee olla vähintään viisi (5) erityistä tukea tarvitsevaa.

III. Ryhmän toiminnoissa tarvitaan ohjaajan lisäksi vammaisavustajaa.

Avustus jaetaan kolmen (3) avustusluokan mukaan esimerkki luokkahinnoitteluin, kuitenkin käytettävissä olevan kokonaismäärärahan puitteissa.

 

Avustusluokat:

 

 Avustusluokka:

Avustus €/kausi

I. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi vähintään yksi vammaisavustaja. Avustusluokkaan lasketaan myös integroidut ryhmät. Integroidulla ryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jossa erityistä tukea tarvitseva henkilö on mukana kaikille avoimessa liikuntaryhmässä vammaisavustajan kanssa. Ilman vammaisavustajaa osallistuminen on mahdotonta.

max 100 €/ryhmä

II. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi enemmän kuin yksi vammaisavustaja.

max 200 €/ryhmä

III. Ryhmällä on ohjaajan lisäksi oltava vammaisavustajia vähintään kolme ja ainakin joka toisella osallistujalla.

max 300 €/ryhmä

 

Hakuaika:

Anomuksia käsitellään kerran vuodessa. Avustusta tulee hakea viimeistään 15.11. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

2.4 Tapahtuma-avustus

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan liikuntatapahtumien järjestämistä Turussa. Avustamisen tavoitteena on tukea seuroja ja yhdistyksiä luomaan näkyvää liikuntakulttuuria, lisäämään kaupungin vetovoimaisuutta kaupunkikulttuuria elävöittävillä tapahtumilla ja innostaa ihmisiä liikunnan pariin.

Kohderyhmä:

Turkulaiset liikunta- ja urheiluseurat sekä liikuntaa järjestävät yhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustuksella tuetaan liikuntatapahtumien järjestämistä Turussa. Avustusmuotoon eivät kuulu:

Seuran normaali sarja- ja/tai kilpailutoiminta

Lähtökohtaisesti eri lajien säännölliset arvokilpailut (esim. SM, PM, EM, MM). Yksittäisistä turnauksista ja kisoista arvio tehdään erikseen

Seuran sisäiset tapahtumat kuten harjoitusleirit tai koulutustilaisuudet

 

Avustuksen myöntöön ja tukisummaan vaikuttavat:

Tapahtuman laajuus ja näkyvyys Turun kaupunkikuvassa

Yleisön osallistumismahdollisuudet ja houkuttelevuus

Onko tapahtuma jo vakiintunutta vai uutta seuratoimintaa

Tapahtuman kansainvälisyys

Kyky innostaa uusia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan piiriin

Avustuksen myöntämisen tarpeellisuus, kun otetaan huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä tapahtuman laatu ja laajuus

Erityispainopistealueena lasten ja nuorten tapahtumat

 

Lasten ja nuorten tapahtumissa tuki on maksimissaan 50 % ja aikuisten tapahtumissa 30 % hyväksyttävistä kustannuksista. Maksimiavustussumma, jonka yksi tapahtuma voi saada on 5 000 €.

 

Hyväksyttävät kustannukset:

Tilakustannukset muista kuin kaupungin subventoimista tiloista. Huom. Tilakustannuksia ei voi hakea kahdesta avustusmuodosta (tapahtuma-avustus / harjoitustilavuokra-avustus)

Muut olosuhteisiin liittyvät kustannukset, kuten materiaalihankinnat, laitekustannukset (esim. ajanottolaitteisto, äänentoisto)

Tapahtumaan liittyvät juhlallisuudet (ns. bankettitilaisuudet)

Muut tapahtuman kannalta olennaiset kustannukset

 

Hyväksyttäviä kustannuksia eivät ole:

Kustannukset käsiohjelmasta tai muusta markkinointimateriaalista, jos materiaaliin on myyty mainostilaa

Raha- ja tavarapalkinnot

Urheilijoiden ”starttirahat”

Osallistujien majoitus- ja ruokailukustannukset

Talkootyön kustannukset

 

Tämän lisäksi liikuntapalvelut pidättää itsellään oikeuden kustannusten kohtuullisuuden arviointiin määrärahoihin ja muihin avustettaviin tapahtumiin nähden.

 

Hakuaika:

Avustusta voi hakea vuoden ympäri ko. kalenterivuoden tapahtumaan, kuitenkin viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Hakemus tulee jättää viimeistään 1 kk ennen ko. tapahtumaa ennakkokustannustiedoilla. Hakemuksia käsitellään 1-3 kertaa vuodessa.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

2Olosuhteet

 

2.1Avustus harjoitustilavuokrien korvaamiseen

 

Avustusmuodon tavoite:

Pääsääntöisesti seurat ja yhdistykset käyttävät liikuntatoiminnassaan kaupungin omistamia ja ylläpitämiä tiloja. Avustuksella tuetaan harjoitustilavuokria, jotka syntyvät kaupungin ulkopuolisten tilojen käytöstä, mikäli kaupungilla ei ole tarjota sopivaa tilaa. Avustuksella pyritään siihen, että lasten ja nuorten harjoitustilakustannuksia tukemalla, olosuhteista koituvat maksut eivät nostaisi liikkumiseen hintaa.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset liikunta- ja urheiluseurat sekä erityisryhmien (vammaiset, eläkeläiset, maahanmuuttajat) liikuntaa järjestävät yhdistykset. Avustus on tarkoitettu vain lasten ja nuorten (alle 20 v.) liikuntaan. Tästä poikkeuksena on turkulaisten vammaisyhdistysten vesivoimistelu ja uintitoiminta, jota tuetaan kaiken ikäisten osalta. Ns. vapaat sidosryhmät (=ei rekisteröidyt yhdistykset) ja työpaikkaurheiluseurat eivät kuulu avustuksen piiriin.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Hyväksyttäviin kustannuksiin luetaan tila- ja kenttävuokrat tai maksetut käyttömaksut.

Pieniä ylläpitoon liittyviä hankintoja tai palveluja ei erikseen korvata.

Peruuttamattomien vuorojen sanktiomaksut eivät kuulu avustuksen piiriin.

Liikuntatoimen perimät käyttömaksut eivät ole hyväksyttäviä kustannuksia, koska maksuissa on jo kaupungin huomattavaa subventointia. Myöskään muiden tilojen, joita kaupunki jo tukee (esim. Kupittaan kilpajäähalli ajalla 1.8.–31.3.), käyttöä ei tällä avustuksella tueta.

Korvausprosentti riippuu hakemusten määrästä. Ohjeelliset avustusprosentit on esitelty alla.

Avustusta anotaan kustakin lajista aina erikseen.

 

1.Avustuskategoria

Avustus lajeille, joilla ei ole kunnallista harjoittelupaikkaa.

Avustus lajeille, joilla harjoitustilaa on hyvin riittämättömästi. Myös lajeille, joille kunta ei pysty tarjoamaan riittävällä tasolla olevaa lajinomaista tilaa. Määrällisesti ja/tai laadullisesti riittämätön harjoitustila arvioidaan liikuntapaikka- ja vuorovarausyksikössä.

Ulkopaikkakuntien maksullisten liikuntatilojen käyttö hyväksytään vain poikkeustapauksissa. Ulkopaikkakuntien tiloja käyttävien seurojen tulee antaa perustelut tilojen valinnasta.

Tavoitetasona 55–60 % kustannuksista.

 

2.Avustuskategoria

 

Avustus lajeille, joilla on kunnallinen liikuntapaikka, mutta jotka käyttävät myös muuta harjoitustilaa. Ml. seurojen pääosin omaan käyttöönsä hankkimat ja oman seuransa toimintaa kehittävät liikuntaolosuhteet.

Avustusta myönnetään vain Turussa sijaitsevien liikuntatilojen vuokriin.

Tavoitetasona 5-10% kustannuksista.

 

Liikuntapalvelupalvelut määrittelevät kategorian, johon hakemus kuuluu.

 

Erityisehdot:

Liikuntapalvelut valvoo avustuksen käyttöä.

 

Hakuaika:

Avustusta tulee hakea viimeistään 31.10. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

Ennakkonostokäytäntö: Seura voi nostaa osan avustuksesta ennakkoon ennen varsinaista jakopäätöstä. Ennakkonostokäytäntöä voivat käyttää ne liikunta- ja urheiluseurat, joille liikuntalautakunta on edeltävänä kalenterivuotena myöntänyt harjoitustila-avustusta vähintään 2 500 € ja ovat anojina myös ko. kalenterivuonna. Ennakkonostokäytäntöä voivat käyttää myös ne liikunta- ja urheiluseurat, jotka eivät ole saaneet aikaisemmin avustusta, mutta joilla on osoittaa pitkäaikainen (vähintään 3 v.) voimassa oleva vuokrasopimus, jonka suuruus on vuositasolla vähintään 10 000 €. Ennakkona voidaan maksaa 50 % yhdistyksen edellisen kalenterivuoden harjoitustila-avustussummasta tai 50 % voimassaolevan vuokrasopimuksen summasta takaisinmaksusitoumusta vastaan. Mikäli ennakkona maksettu avustussumma on suurempi kuin lopullinen harjoitustila-avustus, kaupunki perii liikaa myönnetyn osuuden takaisin. Ennakkonostokäytäntö alkaa 1.1. ja päättyy, kun liikuntalautakunta on tehnyt asiasta lopullisen jakopäätöksen.

 

 

3.2 Avustus liikuntapaikan rakentamiseen

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan uusien liikuntapaikkojen rakentamista sekä liikuntapaikkojen laajennus- ja peruskorjaushankkeita. Avustusmuodon tavoitteena on saada turkulaisille uusia liikuntapaikkoja ja rohkaista liikunta- ja urheiluseuroja luomaan harjoitus- ja kilpailuolosuhteita.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset liikunta- ja urheiluseurat.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Määräraha on tarkoitettu lähinnä kohteisiin, joiden rakentamis- tai muutoskustannukset ovat pieniä;

kustannukset ovat maksimissaan muutamia satoja tuhansia euroa.

 

Keskeisimmät avustusperiaatteet:

oUudet liikuntapaikat ja liikuntapaikkojen laajennushankkeet:

Lajin nykyisten olosuhteiden tarjonta suhteessa kysyntään on ratkaisevaa.

Investoinnin avulla saadaan turkulaisille uusia liikuntapaikkoja ja/tai sillä on merkitystä seuran oman toiminnan kehittämiseen.

Avustus vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta on maksimissaan 30 % kustannuksista.

Avustusta voi saada vain kerran samaan kohteeseen.

oPeruskorjaushankkeet:

 

Avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti nykyisten tilojen peruskorjauksiin. Linjasaneerauskohteissa tulee kustannusjakauma osoittaa erikseen yleisten tilojen ja liikuntatilojen kohdalla.

oAvustuksella ei tueta liikuntapaikkojen perinteisiä ylläpitokustannuksia.

 

Erityisehdot:

Avustusta ei voi hakea takautuvasti edellisenä vuonna valmistuneisiin kohteisiin. Hankkeen täytyy olla aloitettu viimeistään puolen vuoden kuluttua avustuspäätöksestä. Mikäli kriteereitä täyttäviä rakennuskohteita ei löydy, käyttämätön määräraha voidaan käyttää harjoitustilakustannusten avustamiseen.

 

Hakuaika:

Avustusta voi hakea ympäri vuoden, kuitenkin viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Hakemus tulee jättää 2 kk ennen ko. rakennushankkeen aloittamista ennakkokustannustiedoilla. Hakemuksia käsitellään 1-3 kertaa vuodessa.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

.3 Suunnistuskartta-avustus

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustusta myönnetään suunnistus- ja sprinttikarttojen tekemiseen.

 

Kohderyhmä:

Liikunta- ja urheiluseurat, joiden kotipaikka on Turku.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Hakijoille syntyvät hyväksyttävät kustannukset suhteutetaan kaikkien hakemusten kustannuksiin. Yhdistyksen avustus lasketaan tämän suhdeluvun perusteella.

Hyväksyttävät kustannukset:

oSuunnittelukustannukset (esim. maastotyöt, matkakulut)

oToteutuskustannukset (esim. OCAD-piirtäminen, tulostus- ja painokulut)

oOstopalveluna hankittujen karttojen kustannukset

Uusista tai uusittavista rastistoista tai kartoista on toimitettava mallikartta. Lisäksi karttapohja on luovutettava pyydettäessä Turun Seudun urheiluakatemian käyttöön.

 

Hakuaika:

Hakuaika päättyy 31.10. Määräajan jälkeen toimitettuja anomuksia ei oteta käsittelyyn.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

4 Osaaminen

 

4.1 Avustus valmentajien, ohjaajien ja hallinnollisen toimihenkilöiden koulutukseen

 

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan liikunta- ja urheiluseurojen sekä liikuntaa järjestävien yhdistysten valmentajien,

ohjaajien ja toimihenkilöiden kotimaassa tai ulkomailla tapahtuvaa koulutusta.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset liikunta- ja urheiluseurat sekä erityisryhmien liikuntaa järjestävät yhdistykset.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustusta myönnetään koulutuksesta syntyneiden hyväksyttävien kulujen perusteella.

 

Hyväksyttävät kulut kotimaassa järjestettävän koulutuksen osalta ovat:

Kurssi- ja majoituskulut

Alueorganisaatioiden järjestämissä koulutuksissa, joissa on osallistujia koko toiminta-alueelta, vain avustusta hakevaan seuraan kuuluvan kustannusosuus

 

Hyväksyttävät kulut ulkomailla järjestettävän koulutuksen osalta ovat:

Kurssi-, majoitus- ja matkakulut.

 

Lasten ja nuorten valmentajien ja ohjaajien osalta tavoitetaso on 60-70 % hyväksyttävistä kuluista. Aikuisten valmentajien ja ohjaajien sekä hallinnollisen henkilöstön koulutuksen osalta tavoitetaso on 30- 40 % hyväksyttävistä kuluista. Lopulliset avustusprosentit selviävät laskennan jälkeen. Avustusta voi saada myös seurojen sisäisiin koulutustilaisuuksiin (ks. erityisehdot).

 

Avustus on enintään 500 €/henkilö/kurssi ja enintään 500€/henkilö/vuosi.

 

Erityisehdot:

Seuran sisäisillä koulutustilaisuuksilla tulee olla selkeä seuran valmennus- tai koulutustoimintaa tukeva vaikutus sekä ulkopuolinen kouluttaja. Avustuksen piiriin eivät kuulu:

Nk. seuran sisäiset työkokoukset.

Ammattitutkintoon tähtäävää koulutukset (esim. valmentajan ammattivalmentaja tutkinto VAT tai erikoisammattitutkinto VEAT) tai muu ammatillinen jatkokoulutus.

Koulutukset, joita Turun kaupungilla on tarjolla maksuttomasti.

 

Hakuaika:

Anomuksia käsitellään kerran vuodessa. Avustusta tulee hakea viimeistään 31.10.

Marraskuun ja joulukuun kustannukset annetaan ennakkokustannustietoina, mikäli tositekopiota ei ole mahdollista liittää hakuvaiheessa anomukseen.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

4.2 Nuoren urheilijan stipendi

 

Avustusmuodon tavoite:

Tavoitteena on huomioida ja tukea menestyneitä turkulaisia nuoria urheilijoita. Stipendi myönnetään kuluneen vuoden aikana saavutetusta kansallisesta tai kansainvälisestä menestyksestä yksilö- ja joukkuelajin urheilijoille tai koko joukkueelle.

 

Kohderyhmä:

Turkulaiset nuoret urheilijat. Urheilijan kotikunta eli vakinainen asunto-osoite tulee olla Turussa. Nuoren edustama liikunta- tai urheiluseura voi olla myös ulkopaikkakuntalainen. Joukkuestipendiä hakevan joukkueen on edustettava turkulaista seuraa tai liikuntaa järjestävää yhdistystä tai oltava sen jäsen.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustusta myönnetään 13–20-vuotiaalle turkulaiselle nuorelle urheilijalle, tai vastaavan ikäryhmän turkulaiselle joukkueelle

Avustus myönnetään kuluneen vuoden aikana saavutetusta menestyksestä

Kansallisen tason menestykseksi katsotaan vähintään kultamitali nuorten tai aikuisten SM-kisoissa / SM-sarjassa. Kansainvälisen tason menestykseksi katsotaan vähintään mitalisijat PM- ja EM-tasolla tai vähintään pistesija MM-tasolla. MM-tasoksi rinnastetaan Nuorten Olympialaiset, Paraolympialaiset ja Universiadit

Mikäli yksittäinen urheilija on osallistunut aikuisten sarjaan tai maajoukkueeseen, tarkastellaan stipendiä harkinnanvaraisesti ja verrattuna yksilölajien stipendeihin

 

Stipendin määrä:

Yksilölajit: stipendi määräytyy kansallisen ja/tai kansainvälisen menestyksen mukaan. Stipendin määrä vaihtelee menestyksestä riippuen

Joukkuelajit: stipendi määräytyy kansallisen ja/tai kansainvälisen menestyksen mukaan.

Joukkuestipendin saavassa joukkueessa on oltava yli 50 % jäsenistä turkulaisia. Joukkuekohtaisen stipendin suuruus määräytyy stipendiin oikeuttavien (kotipaikkakunta ja ikä) urheilijoiden määrän mukaan

Stipendi maksetaan korkeimman saavutetun menestyksen mukaan

 

Anomuksen voi tehdä seura tai liikuntaa järjestävä yhdistys tai yksityishenkilö.

Joukkueessa urheilevat voivat hakea stipendiä myös yksilöinä, ellei joukkue voi saada joukkuestipendiä.

 

Stipendi maksetaan suoraan urheilijan tilille. Joukkuestipendi maksetaan seuran tilille.

 

Hakuaika:

Avustusta tulee hakea viimeistään 15.11. Hakuajan jälkeen ennen vuoden loppua saavutetun menestyksen perusteella stipendipäätös voidaan tehdä ko. osastopäällikön päätöksellä. Tämä koskee ajalla 16.11.–31.12. saavutettua menestystä. Tällöin hakemus tulee lähettää viimeistään 31.12.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.

 

5 Kohdennetut erityisavustukset

 

.1 Määräaikainen avustus v. 2020-2021 alueuimahallin toimintaan

 

Avustusmuodon tavoite:

Avustuksella tuetaan turkulaisten omatoimista vesiliikuntaa sekä liikunta- ja urheiluseurojen ja liikuntaa järjestävien yhdistysten vesiurheilua. Avustusta voi hakea Turun kaupungissa uimahallia ylläpitävä yleishyödyllinen toimija.

 

Avustuksen jakoperusteet:

Avustus on vuosiavustus.

Hakijan tulee toimittaa toimintakertomus, tuloslaskelma, tase, tilintarkastuskertomus, toimintasuunnitelma sekä talousarvio.

Lisäksi hakijan tulee toimittaa tiivistetty selvitys avustuksen käytöstä.

Hakijalta edellytetään, että uimahalli on käyttötarkoitukseensa soveltuva. Lisäksi edellytetään turkulaisten sotaveteraanien sisäänpääsyä veloituksetta ja muiden asiakasryhmien hinnan kohtuullisuutta.

 

Avustus maksetaan, kun yllä mainitut dokumentit on toimitettu ja päätös on saanut lainvoiman.

 

Hakuaika:

Avustusta tulee hakea ja pyydetyt liitteet tulee toimittaa viimeistään 30.4. Määräajan jälkeen toimitettuja hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

 

Määräaikaista avustusmäärärahaa varataan sopeuttaen vuosina 2020-2021.

 

.2 Määräaikainen avustus v. 2020-2022 tilakustannusten tukemiseen

 

Kaupunginhallitus on 17.12.2018 § 509 päättänyt, että tilakustannuksia koskevien avustusten myöntäminen pääsääntöisesti osana eri toimielinten toiminta-avustuksina ja niistä vastaavan osan kaupunginhallituksen alaisista avustusmäärärahoista siirrettäväksi toimialalautakuntien käyttöön. Liikuntalautakunta on 29.1.2019 § 6 päättänyt em. avustusmäärärahan myöntämisestä vuodelle 2019 kh 17.12.2018 § 509 liitteessä 2 mainituille urheiluseuroille.

 

Lisäksi kaupunginvaltuusto on 20.5.2019 § 69 päättänyt, että lautakunnille siirretyt avustusmäärärahat tulee ottaa vuodesta 2020 alkaen huomioon lautakuntien talousarvioissa.

 

Liikuntalautakunta on perinteisesti tukenut harjoitustilavuokra-avustusten kautta niitä lajeja ja seuroja, mikäli kaupungilla ei ole tarjota sopivaa tilaa liikuntatoimintansa harjoittamiseen.

Kaupunginhallitukselta toimialalautakunnille siirretyillä avustusmäärärahoilla on tuettu toimisto- ja varastotilojen kustannuksia.

 

Liikuntalautakunta varaa avustusmäärärahaa kaupunginvaltuuston 20.5.2019 § 69 päätöksen mukaisesti, mutta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan ja avustus maksetaan toiminta-avustuksen lisäosana. Määräaikaista avustusmäärärahaa varataan sopeuttaen vuosina 2020-2022.

 

.3 Hirvensalon laskettelurinteen toiminnan kehittäminen

 

Kaupunginhallitus on 18.6.2018 § 254 päättänyt, että Hirvensalon laskettelukeskuksen toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti ja että liikuntalautakunnan 23.10.2019 § 97 päätöksessä todetaan em. kehittämistoimet 1-4. Näiden lisäksi (kohta 5) liikuntalautakunta varautuu vuosittain avustamaan Turun Slalomseura ry:tä kohdennetulla avustuksella, joka maksetaan toiminta-avustuksen lisäosana.

 

Avustusta tulee hakea erillisellä anomuksella 30.9. mennessä. Määräajan jälkeen toimitettua hakemusta ei oteta käsittelyyn.

 

Liikuntalautakunta vahvistaa vuosittain käytettävissä olevan määrärahan.