Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Liikuntalautakunta13312.11.201312

10858-2012 (109)

Valtuutettu Henry Toivarin ym. aloite työhyvinvoinnin lisäämisestä

Tiivistelmä: -

Liiklk § 133

Liikuntapalvelujohtaja Arto Sinkkonen:

Valtuutettu Henry Toivari on tehnyt 1.10.2012 seuraavan aloitteen kaupungin työntekijöiden työhyvinvoinnin edistämisestä:

”Tiukassa taloudellisessa tilanteessa monet kaupungin hallintokunnat ovat joutuneet karsimaan tykytoiminnan varoja. Turun kaupungin työntekijät ovatkin joutuneet eriarvoiseen asemaan eri hallintokunnissa. Työntekijöistä huolehtiminen edistää jaksamista, sitoutumista työhön, vähentää sairaspoissaoloja, pitkiä sairaslomia ja ennen aikaisia eläköitymisiä.

Tässä taloudellisessa tilanteessa tyky-määrärahojen lisääminen on kuitenkin haastavaa, joten nyt kaupungin pitäisi lisätä työhyvinvointia subventoimalla kaupungin työntekijöiden käyttömaksuja kaupungin omilla liikuntapaikoilla.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki subventoisi kaupungin omien liikuntapaikkojen käyttöä kaupungin työntekijöille.

Turussa 1.10.2012

Henry Toivari"

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta on päättänyt 15.10.2013, että vuodeksi 2014 laaditaan uudet ohjeet työntekijöiden vapaa-ajan harrastustoiminnan edistämiseksi.

Liite 1Asian käsittely Turun kaupungin yhteistyötoimikunnassa.

Yhteistyötoimikunnan tekemä päätös toteuttaa erinomaisesti Toivarin ym. aloitteessa tarkoittamaa tavoitetta ja siten aloite voidaan merkitä käsitellyksi.

EhdotusLiikuntalautakunta päättää merkitä valtuutettu Henry Toivarin ym. tekemän aloitteen tiedokseen ja käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedToivari Henry
tiedVuori Anne


Liitteet:

Liiklk § 133
Liite 1:Asian käsittely Turun kaupungin yhteistyötoimikunnassa