Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus9712.03.20185

1682-2018 (03.00, 12 01 00, 05 10 00)

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi

Tiivistelmä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Turun kaupungilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi. Kaupunginhallitukselle esitetään, että opetus- ja kulttuuriministeriölle annetaan sivistystoimialalla valmisteltu lausunto.

Kh § 97

Kaupunginsihteeri Merja Jokela 28.2.2018:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Turun kaupungilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi varhaiskasvatuslaki ja voimassa oleva laki kumottaisiin.

Uuteen varhaiskasvatuslakiin koottaisiin varhaiskasvatuksessa sovelletut useisiin eri sosiaalihuollon järjestämistä koskeviin lakeihin ja asetuksiin sekä lasten päivähoidosta annettuun asetukseen kuuluneet säännökset. Laissa säädettäisiin myös mm. henkilökunnan kelpoisuuksista, henkilöstön mitoituksesta sekä koulutukseen perustuvista tehtävänimikkeistä. Laissa tarkennettaisiin varhaiskasvatusoikeuteen ja sen järjestämiseen liittyviä säännöksiä. Menettelyissä ja päätöksenteossa korostettaisiin lapsen etua. Lailla perustettaisiin uusi varhaiskasvatuksen tietovaranto, jonka tarkoituksena on parantaa varhaiskasvatustietojen yhdenmukaisuutta ja luotettavuutta ja mahdollistaa varhaiskasvatustietojen tietoturvallinen ja keskitetty sähköinen kokoaminen, käsittely ja luovuttaminen lapsen huoltajien ja tietoja tarvitsevien viranomaisten käytettäväksi. Henkilöstörakennetta ja päiväkodin johdon kelpoisuuksia koskevia säännöksiä muutettaisiin nykyisestä. Laki tulisi voimaan 1.8.2018.

Lausunto on pyydetty antamaan lausuntopalvelu.fi:ssä viimeistään 18.3.2018. Sivistystoimiala on valmistellut ehdotuksen Turun kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Kaupunginjohtaja Minna Arve 8.3.2018:

Valtioneuvosto on määritellyt yhdeksi hallituskauden tavoitteeksi vähentää kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannuksia yhteensä 1 miljardilla eurolla. Tavoitteeseen pyritään vähentämällä kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannuksia karsimalla lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita. Tämän lisäksi kehitetään palveluprosesseja ja edistetään kokeilukulttuuria.

Opetus- ja kulttuuriministeriön lähettämä lakiluonnos ei suoranaisesti muuta kuntien velvoitteita, mutta siihen sisältyvän henkilöstörakennetta koskevan tarkistuksen voitaneen kuitenkin katsoa olevan rinnasteinen velvoitteiden muutokselle.

Lakiluonnoksessa esitetään varhaiskasvatuksen laadun parantamista, minkä arvioidaan kasvattavan kustannuksia. Valtion tulee asettamansa reformit huomioiden valmistella ja päättää kuntien tehtäviä koskevat tarkistuksen siten, että ne ovat kuntien menoja vähentäviä tai kustannusneutraaleja.

Liite 1Ehdotus Turun kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle

Oheismateriaali 1Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa opetus- ja kulttuuriministeriölle liitteenä 1 olevan lausunnon.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

PäätösKaupunginhallitus päätti antaa opetus- ja kulttuuriministeriölle liitteenä 3 olevan lausunnon.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

Liite 3Kaupunginhallituksen hyväksymä lausunto

Asian käsittely kokouksessa

Esittelijä muutti kokouksessa lausuntoehdotuksensa liitteen 2 mukaiseksi.

Liite 2Esittelijän muutettu lausuntoehdotus

Eklund Vornasen kannattamana ehdotti, että opetus- ja kulttuuriministeriölle annetaan liitteen 3 mukainen lausunto.

Eklundin Vornasen kannattamana tekemä muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä palvelujohtaja Vesa Kulmala.

Jakelu

lausOpetus- ja kulttuuriministeriö
tpvSivistystoimiala


Liitteet:

Kh § 97
Liite 1:Ehdotus Turun kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle
Liite 2:Esittelijän muutettu lausuntoehdotus
Liite 3:Kaupunginhallituksen hyväksymä lausunto