1 luku. Yleiset säännökset (1-3 §)

 

1 - 2 §: Perhepäivähoidon erityisyys on syytä huomioida. Kaikkia varhaiskasvatuslain määräyksiä ei ole mahdollista toteuttaa perhepäivähoidossa. Tästä syystä tulisi perhepäivähoidolle määritellä omat erityispiirteensä omassa pykälässä.

 

2 luku. Varhaiskasvatuksen järjestäminen (4-11 §)

 

4 §: On hyvä nostaa esille lapsen edun ensisijaisuus, mutta käytännön tasolla on hankalaa määritellä lapsen etu. Tämä saattaa johtaa pitkiin prosesseihin, kun mietitään kenen näkökulmasta lapsen etua selvitetään. Lapsen etu ja edun määrittelijät on syytä selvittää tarkemmin.

 

7 §: Lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen tuki vaatii selkeyttämistä. Tavoitteeksi tulisi asettaa kolmiportaisen tuen järjestäminen esiopetuksen ja perusopetuksen mallin tavoin.

 

9 §: Ehdotetaan poistettavaksi sana pääsääntöisesti. Lisäyksenä ehdotetaan, että vuorohoidon osalta päivittäinen kesto sovitaan aina erikseen.

 

10 §: Pykälässä jäävät avoimiksi ja tulkinnanvaraisiksi seuraavat näkökulmat

Miten suhtautua lapsen kohtaamaan väkivaltaan kun tekijänä on toinen lapsi?

Mitkä ovat esteettömyyden kriteerit varhaiskasvatuksessa?

 

5 §: Palveluseteli rahoitusmuotona varhaiskasvatuksessa olisi ollut perusteltua käsitellä tämän lain yhteydessä.

 

3 luku. Oikeus varhaiskasvatukseen (12-15 §)

 

---

 

4 luku. Menettelysäännökset (16-20 §)

 

---

 

5 luku. Varhaiskasvatuksen suunnittelu ja arviointi (21-24 §)

 

22 §: Lakiin tulisi lisätä seuraava virke: Perhepäivähoitoon tulee laatia oma paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma, joka noudattaa soveltuvilta osin varhaiskasvatussuunnitelman perusteita.

 

23 §: Pykälässä todetaan, että päiväkodeissa lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta vastaa varhaiskasvatuksen opettajaksi kelpoinen henkilö. On epäselvää, sovelletaanko tässä pätevyyksien osalta määriteltyä siirtymäaikaa tai onko tätä määräystä noudatettava välittömästi lain tultua voimaan.

 

Lisäyksenä ehdotetaan sovellettavaksi perusopetuslain mukaista kolmiportaisen tuen mallia.

 

6 luku. Henkilöstö, kelpoisuusvaatimukset ja niiden siirtymäsäännökset (25-33 § + 75 §:n 2 momentti ja 76 § + asetusluonnos 3 §)

 

Henkilöstön rakenteen ja kelpoisuuden muutokset ovat toiminnallisesti tervetulleita, lähtökohtaisesti varhaiskasvatuksen laatua parantavia toimenpiteitä.

 

Kuntien osalta muutos tarkoittaa heti lain voimaantultua todella merkittävää henkilöstömenojen kasvua, vakanssien ja nimikkeiden muutoksia sekä tehtävänkuvausten uudelleen laadintaa. Muutos vaatii pitkäjänteistä suunnittelua ja työtä henkilöstöhallinnossa siirtymäaikana. Sopivaa henkilöstöä ei myöskään ole saatavilla lyhyellä aikavälillä, koska valtio on muutenkin pyrkinyt eri tavoin lisäämään varhaiskasvatuksen kysyntää ja kuntien kustannuksia.

 

7 luku. Henkilöstön mitoitus, rakenne ja täydennyskoulutus ja niiden siirtymäsäännökset (34-39 § + 75 §:n 3 momentti + asetusluonnos 1-2 §)

 

39 §: Toteutuakseen tarvitaan muun lainsäädännön tuki varhaiskasvatuksen järjestäjien tarpeeseen rekrytoida ja järjestää täydennyskoulutusta henkilöstölle.

 

8 luku. Salassapito ja tietojen vaihto (40-42 §)

 

Esitetyt muutokset ovat tarpeellisia.

 

9 luku. Yksityisen palvelujen tuottajan järjestämä varhaiskasvatus (43-49 §)

 

---

 

10 luku. Hallinto ja valvonta (50-59 §)

 

51 §: Ehdotetaan sanan päivähoito poistamista.

 

53 §: Sosiaaliasiamiehen rooli ja tehtävä varhaiskasvatuksen yhteydessä jää epäselväksi.

 

11 luku. Rahoitus ja asiakasmaksut (60-61 §)

 

---

 

12 luku. Oikeusturvakeinot ja muutoksenhaku (62-64 §)

 

---

 

13 luku. Varhaiskasvatuksen tietovaranto ja sen käyttöönoton aikataulusta (65-74 § + 77 §)

 

Varda-tietovaranto tulee helpottamaan vertailukelpoisen tiedon saantia.

 

Käyttöönoton ja tietojen tallennuksen järjestäminen ja työajan kohdentaminen kuntatasolla vaatii suunnittelua ja resursointia. Aikataulu 1 ja 3 momentin voimaantulon osalta on haasteellinen, se tulee vaativaan merkittävässä määrin tietohuoltotyötä kunnissa.

 

14 luku. Voimaantulo (75 §)

 

---

 

Liitelait

 

---

 

Vaikutukset

 

---

 

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

 

---

 

Lausunnon keskeinen sisältö

 

Positiivisina muutoksina nähdään:

 

Lapsen edun korostaminen

 

4 §: On hyvä nostaa esille lapsen edun ensisijaisuus, mutta käytännön tasolla on hankalaa määritellä lapsen etu.

 

7 §: Lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen tuki vaatii selkeyttämistä. Tavoitteeksi tulisi asettaa kolmiportaisen tuen järjestäminen esiopetuksen ja perusopetuksen mallin tavoin. Lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen tuen järjestämiseen vaikuttavat määräykset selkeytyisivät jos ne koottaisiin yhdeksi kokonaisuudeksi, vrt. perusopetuksen lainsäädäntö.

 

Henkilöstörakenteen muutos

 

Henkilöstön rakenteen ja kelpoisuuden muutokset ovat tervetulleita, lähtökohtaisesti varhaiskasvatuksen laatua parantavia toimenpiteitä. Kuntien osalta muutos tarkoittaa heti lain voimaantultua henkilöstömenojen kasvua.

 

Työstämistä vaativaa erityisesti perhepäivähoidon osuus:

 

22 §: Perhepäivähoitoon tulee laatia oma paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma, joka noudattaa soveltuvilta osin varhaiskasvatussuunnitelman perusteita.

 

Tietovaranto:

 

Varda-tietovaranto tulee helpottamaan vertailukelpoisen tiedon saantia.

 

Käyttöönoton ja tietojen tallennuksen järjestäminen ja työajan kohdentaminen kuntatasolla vaatii suunnittelua ja resursointia. Aikataulu 1 ja 3 momentin voimaantulon osalta on haasteellinen, se tulee vaativaan merkittävässä määrin tietohuoltotyötä kunnissa.