Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus2623.01.20177

11458-2011 (613, 627, 021)

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle Kuusimäen asemakaavavalituksesta

Tiivistelmä:

Valtuuston hyväksymästä Kuusimäen asemakaavasta on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudelle ehdotetaan annettavaksi lausunto, jonka mukaan valituksessa ei ole esitetty perusteita valtuuston päätöksen kumoamiseksi, joten valitus tulisi hylätä.

Kh § 26

Ympäristötoimialan hallinto, ympäristölakimies Nina Mattila 13.1.2017

Kaupunginvaltuusto on 14.11.2016 § 182 hyväksynyt Lausteen ja Vaalan kaupunginosiin laaditun asemakaavanmuutoksen Kuusimäki (os. Itäkaari, Teijonkatu 3 ja 5, Taalintehtaankatu 1). Yksityishenkilö on valittanut valtuuston päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja vaatinut valtuuston päätöksen kumoamista. Hallinto-oikeus on pyytänyt kaupunginhallitusta hankkimaan asiassa valtuuston lausunnon 6.2.2017 mennessä.

Kaupunginhallituksen johtosäännön (kv 15.12.2014 § 193) 8 § 1 mom. 6-kohdan mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asian, joka koskee selityksen ja lausunnon antamista kaupunginvaltuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta.

Liite 1Kaupungin lausunto Turun hallinto-oikeudelle Kuusimäen asemakaavavalituksesta

Oheismateriaali 1Valituskirjelmä Kaunisto

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle liitteen 1 mukaisen lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausTurun hallinto-oikeus


Liitteet:

Kh § 26
Liite 1:Kaupungin lausunto Turun hallinto-oikeudelle Kuusimäen asemakaavavalituksesta