Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta903.02.20229

1063-2022 (10 03 02)

Loimaan paloaseman tilamuutosten käynnistäminen

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 9

Pelastuspäällikkö Mika Kontio ja asemamestari Janne Aso 25.1.2022:

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta on kokouksessaan 15.2.2007 § 23 päättänyt, että se hyväksyy paloasemaverkosta vision 2017 jatkosuunnittelun pohjaksi siten, että jokainen yksittäinen hankesuunnitelma hyväksytään aina erikseen lautakunnassa. Visio on myöhemmin päivitetty vuosina 2011, 2014 ja 2017 ja parhaillaan on käynnissä päivitys vuoteen 2030 asti. Kuluneiden toimintavuosien aikana on paloasemahankkeita toteutettu lautakunnan erikseen hyväksymien hankesuunnitelmien pohjalta ja vision 2017 mukaisesti.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen johtosäännön aluepelastuslautakunnan toimivalta -kohdassa todetaan, että aluepelastuslautakunta ”Hyväksyy tilahankkeiden tarveselvitys ja hankesuunnitteluohjeen määräysten estämättä vuokrahankkeiden hankesuunnitelmat, kun vuokrattava toimitila sijaitsee muun kunnan kuin Turun kaupungin alueella”.

Loimaan paloasema valmistui uudishankkeena joulukuussa 2009. Paloasemalla työskentelee operatiivisen, onnettomuuksien ehkäisyn ja tukipalveluiden palvelualueiden henkilökuntaa. Pelastustoiminnan osalta paloasemalla on ympärivuorokautinen valmius. Päätoimisen henkilöstön lisäksi paloasemalla toimii myös toimenpidepalkkaista henkilöstöä (puolivakinainen palokunta).

Muuttuneet toiminnalliset tarpeet edellyttävät rakenteellisia muutoksia paloaseman sisäisiin tiloihin, jotta kiinteistö palvelee pelastustoimea vielä pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi sisäisen turvallisuuden vaatimukset eivät täyty nykyisissä tiloissa ilman muutoksia, koska väestönsuojatilat toimivat myös Loimaan kaupungin johtokeskustiloina ja tiloissa järjestetään turvallisuussektorin koulutuksia. Muutoin paloaseman tilat ovat ikäänsä nähden hyvässä kunnossa.

Pelastuslaitoksen tekninen ja hallinnon palveluyksiköt ovat selvittäneet muutostarpeita yhdessä kiinteistön omistavan Loimaan kaupungin kanssa. Pelastuslaitoksen teettämän arkkitehtisuunnitelman perusteella suoritetun kustannuslaskennan perusteella muutostöiden kustannuksiksi on arvioitu noin 116 000-120 000 euroa. Hinta-arvioon ei sisälly irtaimistoa, eikä toimintaan liittyviä teknisiä laitteita.

Loimaan kaupungin kanssa on neuvoteltu muutostöiden toteuttamisesta ja kustannusten jakaantumisesta. Neuvotteluissa on päädytty ratkaisuun, jossa Loimaan kaupunki vastaa muutostöistä ja kustannukset peritään pelastuslaitokselta erillisellä viisivuotisella lisävuokrasopimuksella, jolloin varsinainen vuokrasopimus säilyy ennallaan.

Edellä esitetyn kustannusarvion pohjalta laskettu alustava lisävuokra-arvio pelastuslaitokselle on noin 2 700,00 euroa kuukaudessa viiden vuoden aikana.

Pohjakuvat (1. ja 2 kerros), johon muutosalueet ovat merkitty sekä tilamuutosten vuokralaskelma esitellään lautakunnalle kokouksen yhteydessä.

Loimaan kaupungin tavoitteena on toteuttaa muutostyöt vuoden 2022 aikana, mutta lopullinen aikataulu määräytyy Loimaan kaupungin investointipäätöksen pohjalta. Loimaan kaupungin tekniset ja ympäristöpalvelut pyytävät pelastuslaitoksen kannanottoa vuokratason muutokseen ja tilamuutosten käynnistämiseen.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää osaltaan hyväksyä Loimaan paloasemalle toteutettavat muutostyöt ja valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan muutoksista aiheutuvan voimassa olevan vuokrasopimuksen liitteen. Lisävuokrakustannus katetaan pelastuslaitoksen määrärahoista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedLoimaan kaupunki
tiedKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedAso Janne
tiedSärmä Mikko