Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta11015.12.202116

14772-2021 (02 05 01)

Uudenkaupungin Meripelastajat ry:n avustus vuodelle 2022

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisten apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2022. Aluepelastuslautakunnalle esitetään 2.000 €:n avustuksen myöntämistä.

Vsaluelk § 110

Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Pertti Soininvaara 9.12.2021:

Uudenkaupungin Meripelastus ry on anonut vuodelle 2021 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalta 2.000 euron toiminta-avustusta.

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (Kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Uudenkaupungin Meripelastajat ry:lle myönnettiin toiminta-avustusta aluepelastuslautakunnalta vuodelle 2021 yhteensä 2000 €.

Oheismateriaali 1Uudenkaupungin Meripelastajat ry:n avustusanomus vuodelle 2022

Avustusta haetaan mm. kalustohankintakustannuksiin. Vapaaehtoisille pelastusyhdistyksille myönnettyjen avustusten linjausten mukaan Uudenkaupungin Meripelastus ry:lle esitetään myönnettäväksi 2.000 €:n toiminta-avustus vuodelle 2021.

Uudenkaupungin Meripelastus ry on toimittanut Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalle vuoden 2020 osalta tilinpäätöstiedot.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Uudenkaupungin Meripelastus ry:lle 2.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2022 (TA-tili 40100. 474100).

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2022) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoSuomen Meripelastusseura Uudenkaupungin Meripelastajat ry
tiedKaituri Juho
tpvMiekka Pia