Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta11115.12.202117

14768-2021 (02 05 01)

Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnan avustus vuodelle 2022

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisen apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2022. Aluepelastuslautakunnalle esitetään 1300 €:n avustuksen myöntämistä.

Vsaluelk § 111

Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Pertti Soininvaara 9.12.2021:

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunta anoo 1. 500 euron toiminta-avustusta vuodelle 2022.

Turun kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnalle toiminta-avustusta myönnettiin vuonna 2021 yhteensä 1.300 €.

Oheismateriaali 1Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnan anomus v. 2022

Muiden pelastuspalvelussa toimivien yhdistysten avustuksen määrää on mitoitettu yhdistysten toiminta-alueiden asukasmäärien sekä osittain avustuksen käyttötarkoituksen mukaisesti, jolla periaatteilla Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnan avustus olisi 1300,00 €.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunta on toimittanut vuodelta 2019 avustuksen myöntämispäätöksessä edellytetyt tilinpäätös-, tilintarkastuskertomus- ja toimintakertomusjäljennökset aluepelastuslautakunnalle.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka Suomen paikallistoimikunnalle 1.300 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2022 (ta-tili 40100. 474100)

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2022) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoVapaaehtoisen Pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunta
tiedKaituri Juho
tpvMiekka Pia