Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta10415.12.202110

14325-2021 (02 05 01)

Paraisten vapaaehtoisen pelastuspalvelun avustus vuodelle 2022

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisten apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2022. Aluepelastuslautakunnalle esitetään 1.600 €:n avustuksen myöntämistä

Vsaluelk § 104

Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Pertti Soininvaara 7.12.2021:

Paraisten vapaaehtoinen pelastuspalvelu on anonut vuodelle 2022 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalta 1.600 euron toiminta-avustusta.

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (Kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Paraisten Vapaaehtoiselle Pelastuspalvelulle on myönnetty toiminta-avusutusta vuodelle 2021 yhteensä 1.600 € Aluepelastuslautakunnalta.

Myönnettyihin avustusmääriin suhteutettuna Paraisten vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle esitetään myönnettäväksi 1.600 € suuruinen toiminta-avustus vuodelle 2022.

Oheismateriaali 1Paraisten vapaaehtoisen pelastuspalvelun avustusanomus v. 2022

Paraisten vapaaehtoinen pelastuspalvelu on toimittanut vuodelta 2020 tilinpäätös-, tilintarkastuskertomus- ja toimintakertomusjäljennökset aluepelastuslautakunnalle.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Paraisten vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle 1.600 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2022 (ta-tili 40100. 474100)

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2022) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoPargas Frivilliga Räddningstjänst
tiedKaituri Juho
tpvMiekka Pia